tiistai 15. maaliskuuta 2022

Neitikoira

 Kun helmikuun alussa muutettiin Luulajaan, niin naapurissa asuja kysyi, että onko meidän koirat juoksussa. Heillä kun on pari uroskoiraa. Sanottiin, että Kiki on leikattu eikä juoksuile, mutta että Tara varmaan tekee kohta ensimmäisen juoksunsa. Onhan tuo ruvennut pissimään enemmän lenkeillä eli merkkailemaan ja koirat ovat hieman haistelleet toistensa takapäätä ja jotain "tyttöjen välistä ystävyyttä" -leikkejäkin ovat leikkineet. Muutaman kerran olen tehnyt Taralle paperitestin, mutta mitään ei ole paperiin tullut. Yhtään veritippaa en ole nähnyt missään tänä aikana kun ollaan täällä asuttu. Että olenko niin puusilmä etten hoksaa mitään ja siivoavatko koirat niin hyvin juoksutiputtelut ettei mulla ole haisuakaan Taran juoksusta. Tai sen alkamisesta (tai loppumisesta). Eipä koira ole vielä myöskään näyttänyt kiimaiselta (joskus sen näkee kauas). 

Aiemmat koirat meillä ovat tehneet ekan juoksunsa noin yhdeksän kuukauden iässä. Tara täytti jokin aika sitten 11kk. 

Ei kommentteja: