Ehkä sata kertaa olen aikonut kirjoittaa, mutta unohtanut kuitenkin, että Kiki on tämän "talven" aikana alkanut joskus -hyvin satunnaisesti vielä- kaapimaan maata pissalla käynnin jälkeen. Alkaa pikkulikkakin aikuistumaan siis.
Treenin tänään iltalenkillä Kikin kanssa taloyhtiön autokatoksella jopa hieman ajatuksella tokoa. Yleensähän me lenkillä (jos oon sen kans kaksin) tehdään jotain pientä, mutta nyt siis jopa vähän mietin etukäteen mitä tehtäisiin. Tehtiin siis jonkinmoinen seuraamiskaavio mihin tuli käännöksiä, pysäyksiä ja vauhdin muutoksia. Havaintoja:
- hieman pälyili ympäristöä, mutta melko hyvin oli yllättävässä treenitilanteessa mukana
- perusseuraaminen hyvää
- pysähdykset ja niistä liikkeelle lähdöt loistavia
- hidasseuruu hyvä
- käännökset vaihtelevan hyviä, jossain välissä oli vaihtanut puolta (siirtynyt oikealle -- haki kait muhun kontaktia tai joku muu "osaan näinkin" tarjoamisjuttu), jonka sitten korjasin "oikeaksi" ts palautin / käskin koiran takas tokoseuruupaikalle
- en tehnyt täyskäännöstä, en tiä miks, en vaan tullut tehneeksi
- juoksuseuruussa alkoi pomppimaan, tähän pitää selvästi nyt panostaa ettei mene riehumiseksi
Lisäksi tehtiin kaukoja mistä Kiki tuntui olevan innoissaan. Asenne loistava, asennon vaihdot tsäpäköitä. Jossain välissä hieman liikkui, mutta käskin vain takas maihin ja otin uusiksi mutten alkanut siitä jäpättämään sen enempää kun asenne oli niin hyvä.
Lisäksi tietty tehtiin iltatemput sisällä. Eli satunnainen otanta kaikenlaista pientä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti