lauantai 12. toukokuuta 2018

Oulu Nord


Käväistiin Kikin kanssa tänään Oulun ammattikoulun pihalla pidetyssä Oulu NORD koiranäyttelyssä. Ruotsinlapinkoiria sinne oli ilmoittu kolme, mutta vain kaksi kävi kehässä (koska jätin Nemin kotiin).

Päivä oli ylikuuma, liian lämmin mulle ja Kikille, jotain +26. Noin kuuma ei kuuluisi olla toukokuun puolivälissä :o

Kun sain häkin kasattua kehän viereen niin käytin Kikiä kävelyllä ympäri aluetta jotta se tottuisi koiravilinään ja tunnelmaan. Kiki oli 💗 Koska koira ei tuntunut kaipaavan enempää totuttelua meininkiin niin laitoin sen häkkiin.


Kun edellinen rotu oli puolivälin hujakoilla niin otin koiran pois häkistä ja näytin turkille (hännälle lähinnä, koiran toki olin harjannut edellisenä iltana) karstaa ja vaihdoin valjaat näyttelytaluttimeen. Käytiin vähän reenimässä edestakaisliikkeitä ja seisomista ja Kiki oli ihan innolla mukana puuhailussa/reenissä. Sitten odotettiin ja odotettiin vuoroamme, Kiki pötkötteli häkin vieressä varjossa (hakeutui siihen ihan itse, eli ei tod huudellut joka suuntaan kuin joskus toiste on tehnyt vastaavassa tilanteessa).

Kehään Katja Korhosen arvosteluun pääsi yhtäaikaa Kikin kanssa Haaparannasta Ouluun tullut Sidmarkens Hurtiga Humla.

Kiki: 
Erinom. tyyppi. Keskikokoa pienempi. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää & rodunom. ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula, eturinta & rungon vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Vankka raajaluusto. Oikea karvanlaatu. Hyvä hännän asento liikkeessä. Saisi liikkua tehokkaammin ja esiintyä terävämmin. Rauhallinen luonne. AVO ERI1 SA VASERT VARA-NORDSERT PN2

Sai sa:n siksi, koska on vaan niin nätti (ts erinomainen tyyppi sanoi tuomari). Kiki oli ihan nuupollaan, se ei oikein tykännyt liikkua siinä asfaltilla jolla kehä oli. Joten hävittiin ihan ansaitusti Hurtiga Humlalle joka pokkasi koko potin ja lisäksi sai vielä Suomen Muotovalio -tittelin. Onnea Ruotsiin siis :-)

Ei kommentteja: