Ens viikonloppuna on Tokon SM-kilpailut Kuopiossa. Jossain vaiheessa harkitsin tovin josko oisin lähtenyt niitä kattomaan, mutta sitten tuli vähän sellainen "näää..." olo. Että enkait mää nyt tokoa lähe vaan kattelemaan? Toisaalta taas, olinhan mää Imatrallakin pari vuotta sitten vaan kattomassa, tosin siellä oli se pienen pieni mahdollisuus että oltas "jouduttu" kokeeseen varasijalle. Kuten sitten viime vuonna kävikin Klaukkalassa. Mutta pieni toko-äsäm raditioni päättyi siis hyvin lyhyeen.
Tzemipeukkusia kuitenkin kaikille kamuille jotka Kuopiossa tokottavat viikonloppuna!
Aksapa sitten. Vaikka itsellä on menossa joku taantuma agista, niin seuraan silti mielenkiinnolla ja ilolla kavereiden aksakuulumisia. On hienoa, että monilla menee niin kivasti
Ja päätinpä myös tuossa jokunen aika sitten, että lähden parin ystävän kanssa Jyväskylään vajaan parin viikon päästä katsomaan agilityn SM-kilpailuja. Kaverit ottavat koiransakin mukaan, kun kisaavat ainakin osittain, mutta minä lähden ihan vallan ilman koiria turisteilemaan ja kannustamaan monia monia kavereita. Siellä on loistojoukko niin seurakavereita, muita tän alueen aksaajia, lappalaiskoiria ja monia monia muita enemmän ja vähemmän tuttuja. Sekä niitä, joita en tunne oikeasti, mutta joiden aksataituruusmaine on kiirinyt jo kauan sitten näillekin leveysasteille. Huisaa! Hieno ja hauska viikonloppu on varmasti tulossa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti