keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

M33 toko



Tokoreenit ma-iltana.



Pari samaa juttua kuin mitä Nemin kanssa. Eli paikallaolohäiriköinnit ja kohtaamiskävelyt. Kävely meni loistavasti. Paikallaolossa nousi kerran istumaan, kävin palauttamassa maihin ja toinen harkka meni jo tosi hyvin.



Roska pömpelin kiertoa. Vähän mutisi mulle, että mitä kettua me nyt hommataan, mutta kiersi lopulta ihan hyvin.



Sitten yhistettiin se pömpeli. Eli lähetettiin toiseen suuntaan kiertämään roskis ja sitten täyskäännös sieltä - ts koiran kuono olikin jo oikiaan suuntaan kun oli kiertänyt sen roskiksen. Ja siitä lähetys ruutuun mikä oli kentän toisessa laidassa. Tein sellaisen "eteen!" -tyyppisen lähetyksen. Eli nollille ois mennyt koetilanteessa kun tuli satamiljoonaakäskyä - mutta ehkä kokeessa ei tarvi kiertää roskiksiakaan ;) Mutta siis. Merri oli a i v a n   l o i s t a v a !!! Sinne se paineli ruudun keskelle, ruutumatolle (kosketusalustalle) seisomaan. Ja mä kirmasin hihkuen perään palkkailemaan sitä. heart





Lisäksi tehtiin käännösreeniä törpön avulla. Peruuttaminen on enemmänkin istumista. Tai istuvan pyllyn siirtelyä. Eteenpäin käännöksistä saatiin jopa Jenniltä joku semi-kehu.



Lisäksi tein hyppyä, hyppynoutoa, noutoa, kaukoja,



niin ja luoksareita. Vei vattu. Siinä se koira on vaan sellainen, että en tiedä itkeäkkö vai nauraa. Eka yritys, tehä pysäys. Koira valuu eikä pysähdy. Toinen reeni "tehäänpä helppo läpijuoksu" - koira ei tuu alomaisesti läpi vaan pysähtyy keskelle tosi jämäkästi, siis ilman mitään merkkejä tai käskyjä siitä. Uusi yritys, en moittinut koiraa mutten palkannutkaan. Ja sitten se tekee muuten saman mutta menee maihin ... Käviskö äänetön ohjaus? Koira nyt tietää ilmen käskyjäkin mitä tehdä - tai kuvittelee tietävänsä. Voittajassa on luoksetulossa sekä seisominen että maihinmeno, kyllä Merri nyt senverran tietä ilman että sitä erikseen sille kerrottas. Onhan se tokottanut ihan yhtä kauan kuin minäkin, joten tietää lajista vähintään yhtä paljon kuin minä cheeky

Ei kommentteja: