Tämä kesä tullaan muistamaan siitä, että käytiin usein Raahessa (joskus Siikajoellakin), jossa välillä käytiin päiväseltään ja välillä oltiin yöreissuilla.
Koirat tykkäävät anoppilassa (Raahe) vahtia ikkunoista tiellä kulkijoita, anopin antamista herkkupaloista, kölliä sohvalla ja lenkkeillä pitkin Raahen katuja. Tara etenkin tykkää kun jäniksiä loikkii joka kadunkulmilla ja puskissa.
Siikajoella taas koirat ovat osallistuneet mökkiaskareisiin ulkona ja sisällä niin, että iltaisin ei ole tarvinnut miettiä, että nukuttaako vaiko ei.
Yhden viikonlopun koirat ovat olleet koirahoitolassa (Willahilla), kun me käytiin Jyväskylässä häissä (ja ristiäisissä).
Rovaniemen valmennusleirilläkin oltiin, siis Tara kävi rallytokoilemassa, se oli kesä-heinäkuun taitteessa. Siitä toivottavasti kertonen joskus kun on aikaa kunnolla olla koneella (kohta koirien kanssa lenkille ja sitten taas Raaheen...).
Kiki on saanut jo toisen annoksen Librelaa ja samalla sille tehtiin virallinen sydänkuuntelu, jolloin ei kuulunut sivuääniä (hammaslääkäri kuuli ajoittaisen, niin halusin tarkistuttaa asian ts sydämen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti