maanantai 26. huhtikuuta 2021

Kuinka noloo koiraharrastus on

 Sitä olen pohtinut viime päivinä. Ja voisko olla jo niin, että sen nolouden huipentuman olisi ylittänyt jo ja enää ei tarttis niin nolostella? Enmä vaan tiedä. Heittäytymiskykyä, virheiden ymmärrystä, itselleen nauramista ja muuta vastaavaa kaivataan välillä kyllä kovastikin. 

Jeps. Lähetin eilen sen koiratanssivideon eteenpäin. Eipä se homma mennyt kuin elokuvissa. Ehkäpä en odottanutkaan sellaista. Sillä valmistautumisella mitä se oli ja muutenkin. 


'70-luku teemainen biisi löytyi melko nopeasti. Eräänä viikonloppuna. Seuraavalle viikolle olin varannut itselleni ajatustyöaikaa eli koreon laatimista. Testailin jotain juttuja kotona eteiskäytävällä eikä Kiki oikein lämmennyt mun ideoille. Sen viikon perjantaille olin varannut sitten halliaikaa kaksi tuntia Kisman hallista. Kismasta siksi koska en halunnut Kikin ottavan häiriötä vaikkapa Okk:n hallissa aksaajista tai muista reenaajista. 

Kotona olin tuuminut, että htm olisi varmaan helpoin tehdä ja suorittaa, koska onko Kikin temppuvalikoima nyt niin iso, että siitä mitään fs-ohjelmaa saisi aikaiseksi? Plus Kiki tykkää seurata niin vasemmalla kuin oikeallakin ... Niinpä olin suunnitellut jonkinlaisen htm-koreon valittuun lauluun. Vaikka tiesin, että koska on kisattu htm:ssä niin siihen pitäisi sitten saada kisanomainen esitys aloituksineen ja lopetuksineen (siis kehään menot ja sieltä tulot jne). Kappale oli lyhennetty alo-ohjelmaan riittävän mittaiseksi, joten se ei tässä tuottaisi ongelmaa. 

Mentiin siis sinä perjantaina hallille. Tein meille kisakehän siirrettävien aitaelementtien avulla. Tähtäilin kameralla, että minkä alueen kamera kattaa, että minkä kokoisen kehän voin tehdä. Mietin myös, että mistä suunnasta kannattaisi kuvata, häikäiseekö aurinko jne. 

Ruutu/tokokartiot ovat auttamassa hahmottamaan kehän rakennusta. 


Kun kehä oli valmis aloin pyörimään siellä ympäriinsä eli siis kokosin koreopalapeliä olemassaolevaan tilaan. 

Kikin odottaessa samalla häkissä kehän laidalla, että milloin se pääsisi osallistumaan tähän hommaan. 

Kiki on kummissaan, mitä se matte nyt puuhaa?

Kun olin päättänyt mitä tehdään, tai yritetään tehdä. Päästin Kikin pois häkistä ja ruvettiin videointi puuhiin. Laitoin kameran nauhoittamaan (mulla oli järjestelmäkamera mukana sitä tarkoitusta varten, niin ei tarvinnut miettiä kaatuuko kännykkä kesken filmauksen tms). 

Ensimmäinen, tai ensimmäiset, esitys meni reisille siksi, koska nauhoituksessa ei kuulunut musiikki. Kamera näet oli vastakkaisessa nurkassa kuin mistä aloitettiin ohjelma. Ja kun biisin pistin soimaan kännykästä niin eipä se kameran mikki kuullut kunnolla soitantaa. Tämän vuoksi oli pakko sitten pistää puhelin kameran lähelle ja näin ollen biisi alkoi soida ennen kuin esitys alkoi; ei siis ihan tavallisten koiratanssisääntöjen mukaista toimintaa. Onneksi osallistuttiin siis vasta-alkajiin eli möllisarjaan ja muutenkinhan nämä olivat/ovat epikset ... (että se nyt vaan on voivoi kun ei parempaan kyetty). 

Arvaatte varmaan? Kiki ei alkanut mihinkään htm-puuhiin. Nenä meni maahan ja koira otti ns hatkat. Pistin siis koiran häkkiin takaisin ja ruepsin laatimaan meille fs-koreota. Kuuntelin biisin n kertaa ja merkkailin vihkoon milloin on biisissä millaisia kohtia ja mitä temppuja me osataan ja missä kannattas liikkua milloinkin, mitä minä teen, mitä koira tekee jne. 

Kun tätä olin tehnyt aikani totesin, että ei auta, koira ulos häkistä ja eikun "tanssimaan". Tehtiin puolen tusinaa nauhoitusta, ykskään ei mennyt käsikirjoituksen mukaan. Lopulta loppui mielenkiinto molemmilla ja halliaikakin alkoi loppumaan. Ei muuta kuin tavarat takaisin paikoilleen, omien kamppeiden pakkaus ja hallista pois. 

Sellainen kokemus sitten. Muutama päivä sitten latasin yhden näistä hienoista tekeleistä youtubeen ja lähetin eteenpäin kisojen järjestäjille. 


Tässä yksi niistä  videoinneista (tämä ei lähtenyt eteenpäin, yllätyys! 😇)



ps. itse en tiedosta (85% kerroista) tuota käsien tärinääni, että se näyttää noin "pahalta"

Ei kommentteja: