perjantai 16. huhtikuuta 2021

Haaveile paljon, suunnittele enemmän

 Tykkään suunnitella ja haaveilla. Laatia enemmän ja vähemmän konkreettisia suunnitelmia tai hajatelmia jostain tulevaisuuden poluista mitä voisi olla. (nämä tässä kirjoitetut siihen koiraeloon liittyen) 

Joskus kauan sitten kuvittelin, että vaihtoehtoisessa tulevaisuudenpolussani olisi vaikkapa agilityn sm-kilpailut. Luulin silloin, että olisi ollut realistiset mahdollisuudet siihen ja toisaalta myös, että se olisi ollut se the tavoite mitä kohti olisi pitänyt pyrkiä. 

Noh, eihän se elämä niin mennyt. Tämä oli siis joskus silloin kun Nemi oli nuorempi. Tai Merri oli aktiivikisaikäinen (tai sekä että). 

Sittemmin olen tullut paljon alaspäin pilvilinnoistani, mutta edelleen suunnittelen ja haihattelen ja kuvittelen. Jotenkin se vaan kuuluu asiaan. 

Konkreettisena vaikkapa nyt taas nuo tulevan kesän reenit. Oikeasti mä kuvittelen tässä vaiheessa vuotta reeniväni Kikin kanssa kesäkaudella jälkeä, koiratanssia, tokoa, noseworkia ja rallytokoa. 

On vaan jotenkin ihanaa, että on koira, jonka kanssa voi hömppäreenailla vähän sitä sun tätä fiiliksen mukaan. Se se kuitenkin on sitä mitä koiraelämältä haluan (kaiken perusarkielon lisäksi). 


Tänään -tai muussa lähimenneisyydessä- Palveluskoiraliitto on ilmoittanut, että kisoja voidaan taas järjestää. Hyvä niin. Ei tosin jotenkin vaan kosketa itseäni. 

(ja se on ihan okei)

Ei kommentteja: