Tähän kirjoitukseen on kaksi teemaa, toinen on ns harrastuskoira -teema ja toinen on kivakotikoira -teema.
Ensinnäkin se, että olen pitkin kevättä ja kesää usein ajatellut sitä kuinka kiva koira Kiki on. Se (kaikesta huolimatta, tässä kirjoituksessa en aio rypeä niissä mahdollisesti negatiivisissa jutuissa) on monissa asioissa helppo koira, helppo joissain arkijutuissa joissa Merrin tai Nemin kanssa piti vääntää. Tai ei välttämättä vääntää, mutta joihin tottui, että ne menevät tietyllä tavalla - se oli osa niiden kanssa eloa. Esimerkkinä vaikkapa lenkkeily, se on lepposampaa Kikin kanssa kuin on aiempien koirien kanssa ollut, koska Kiki osaa paremmin suhtautua muihin tiellä liikkujiin. Tottakait se välillä kiinnostuu toisista (äänellä tai ilman), mutta palautuu niistä tilanteista nopeasti tai saattaa olla hiljaisen kiinnostunut tms.
Muutenkin se on kovin kiva koira. Koira parhaassa iässä, eli aikuinen, joka osaa meidän perheen tavat.
Sitten jos tullaan tuohon harraste-teemaan, niin alkutalvestahan mulla oli niitä kisatavoitteita mitkä korona sitten söi. Kesän alussa kun kisat taas mahdollistettiin, niin mun tavoitteellisuus ja motivaatio, kisahinku tai mikä vaan oli jo kuollut tai haalistunut. Tässä sitten kun olen pitkin kesää seurannut puolikorvalla kavereiden kisatarinoita ja tuloskimaroita niin ne ovat kuulostaneet kuin toisessa maailmassa olevilta jutuilta. Olen jotenkin irrottanut itseni siitä, eikä se haittaa.
Tämä ei ole mikään naula kisa-arkkuun kirjoitus, varsinkin kun nosework-kisoihin olen Kikin ilmoittanut ;-) Vähällä -viimeaikaisella- treenillä mennään ihmettelemään sinne toimiiko Kikin nokka (kun kisat satutaan järjestämään näillä leveyspiireillä). Mutten aio mitenkään väkisten herätellä kisavarpaitani, kattellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan harrastesaralla ja muutenkin koira-arjessa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti