torstai 27. huhtikuuta 2017

TouhuTaneli

Onneks illalla alkaa Kikin seuraava koulutuskurssi eli pääsen purkamaan neidin loppumatonta energiavarastoa tokukurssille 😃

Aamupäivästä tehtiin pitkästä aikaa yks nosework treeni. Laitoin hajun sohvalla olleelle rahille. Kiki haisteli lattialla sitä aluetta muttei meinannut nostaa ensin itseään sinne tarkkaan hajulähde paikkaan. Koska se oli niin vahvasti siinä sohvan vieressä hajun kohdalla niin palkkasin sen siihen ja sitten vielä palkkasin hajun päältä (Kiki nousi sohvaa vasten). 

Tiistain jälkeen ts hoitolasta kotiutumisen jälkeen Kiki on ollut oma vauhdikas itsensä ja haluaisi tehdä kovasti kaikenlaista sekä sisällä että ulkona. 


Eilen illalla Nemin yökköruokailun aikaan annoin ensin koirill pienet pahvipakkaukset joiden sisällä oli muutama nami. Nemin rasiassa oli enemmän herkkuja kuin Kikillä, mikä ei tietty sitten hidastanut Nemiä alkuunkaan. Kikillä meni paljon kauemmin rasiansa kanssa touhutessa. Tein sitten keittiössä Nemille vähän temppusia ja tokojuttuja ja mummo oli ihan tohkeissaan 💙 Lopuksi vielä teetätin Kikille hieman jumppatemppuja. Kiki teki eilen ekan kerran lepo tempun myös toiseen suuntaan (oikeelle).

Ei kommentteja: