keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Lenkkejä

Aamurutiinit on muutettu takaisin sellaisiksi mitä ne olivat ennen operaatiota. Eli Eetu käyttää molemmat koirat lenkillä, minä menen suihkuun ja teen muut aamutoimet ja kun koirat tulevat lenkiltä niin pesen ne (tassut ja mahanaluset) jos se on tarpeen. Sitten jos mulla on työpäivä niin viedään koirat hoitoon, jos taas en ole menossa töihin niin joko Eetu vain lähtee töihin tai mä heitän hänet töihin ja me puuhataan koirien kanssa mitä puuhataankaan sinä päivänä. 

Eilen töitten jälkeen Eetu ja Nemi kävivät kuuden kilometrin juoksulenkillä. 

Eilen illalla kun lenkitin Kikin ennen nosereenejä niin kierrettiin meidän vakioksi muodostunut lenkki toiseen suuntaan. Sujui ihan mukavasti. 

Tänäiltana lenkitin koirat taas vaihteeksi Karjasillalla, kun odottelin Eetua kielten tunneilta. Ensin kävelin Kikin kanssa Pohjankartanon ympäri (osittain teitä pitkin eli ei me tiiviisti rakennusmöhkälettä kierretty) ja kun tulin kakrun kanssa takaisin autolle niin sen jälkeen kiersin Nemin kanssa kutakuinkin saman lenkin. Kiki pissas lenkillään kerran, ei käyny kakalla (se kakkas aiemmin illalla). Kiki käyttäytyi ihan kivasti lenkillä, eteni muttei kiskonut, nuuskutteli kaikenlaista muttei syönyt kakkaa. Nemi kävi omalla lenkillään kakalla ja haukkui yhdelle vastaantulevalle koiralle - mä olin huomannut sen koiran jo aikaa sitten, ja juttelin Nemille "ei tarvi" jne mitkä yleensä auttaa asiassa (eli homma hoidossa, ei tarvi vartioida). No, Nemi nuuskutti jotain pensaan alustaa eikä vissiin kuullut mitään mitä mä sille höpisin, sitten kun se nosti päänsä sieltä hajusta niin eiköhän se koirakko ollu just meidän eessä RÄYHin jälkeen Nemi taas hiljeni jatkamaan nuuskutusta ... 


Ei kommentteja: