lauantai 25. huhtikuuta 2015

Katarakta

Otuksessa (ts Univetissä) oli tänään joukkotarkki, jonne olin Nemin ilmoittanut taannoin. Silmätarkastajana toimi Elina Pietilä (ent. Rusanen), jolle Nemi oli ensimmäinen tarkistettava ruotsinlapinkoira. 

Voi miksi (eläin)lääkäreiden käsiala on mitä on? Varsinkin tuommoisesta jäljennöksestä (takakappale tai miksi tuota kutsutaan) ei paljon enää tolkkua saa. Selite osasta siis. Toivottavasti K-liitossa saavat tolkun kun niille varmaan menee alkuperäiskappale? Eniveis, toisessa (vai molemmissa) silmässä näkyi jotain pilkkuja/pisteitä. Mitkä ei vissiin merkinnyt mitään? erityistä. Mutta vasemman silmän keskellä oli nähtävissä katarakta, jota eläinlääkäri sitten pohdiskeli, että miten se sen papereihin merkitsee. Että kun kymmenen vuotias koira, ja viimeksi (6 vuotiaana) silmätarkissa koira on saanut terveen paperit. Lopputulemana se sitten lukee näin:

"Katarakta (ei synnynnäinen) - epäilyttävä"

Vuoden päästä uusintatarkkiin. Jolloin ilmeisesti selviää, että todetaanko sillä olevan katarakta vai ei tai jotain.

Sinällään tuo nyt ei kauhiasti meidän elämää hetkauta suuntaan taikka toiseen. Samallalailla voidaan olla ja elellä kuin tähänkin asti.

Ei kommentteja: