Fb:ssä haettiin viime viikon lopulla koirakkoa osteopaattipikamatkalle Halikkoon peruutuspaikalle. Pikaisen mietinnän jälkeen tartuin tilaisuuteen ja niinpä Eetu heitti minut ja Nemin su-ma välisenä yönä Ouluun, josta hyppäsimme parin kaverin kyytiin. Perillä Halikossa olimme puolilta päivin.
Koiria oli matkassa kolme ja Nemi pääsi toisena hoidettavaksi. Sitä ennen kerkesin kävelyttää sen hyvin (ja se kävi kakalla kun aamuyöstä ja välistopeilla tarpeiden teko ei kiinnostanut).
Koira oli suora eikä lukkoja löytynyt, mutta jumejahan sillä kyllä oli. Niitä mitä viime aikoina muutenkin ollut mitä tokottaessa tulee. Nemi huohotteli ja hengitteli tiheemmin ja sitten taas rauhallisemmin kun Leena eteni pitkin koiran vartaloa. Mielenkiintoista katsoa koiraa kun se selvästi vastaa hoitoihin. Osteopaatti kehui, että Nemi on tosi hyvässä kunnossa ikäisekseen, hyvät lihakset ja pirtsakka koira :)
Jatkotoimenpiteinä esim oikealla puolen seuraamista ja paljon ulkoilua, jotta koira pysyy edelleen hyvässä kunnossa.
Kannatti tarttua tilaisuuteen ja lähteä pikamatkalle etelään. Kotona olimme yhdeltä ma-ti välisenä yönä. Kiitos reissukavereille! Eli Xenalle, Atelle, Jaanalle & Annalle (ja tietty Nemille) :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti