perjantai 3. huhtikuuta 2015

Jäsenyyksiä

Eikunkeikun. Oli taas semmonen vääntö päässä keskiviikkona, että oksat pois. Ei olisi napannut yhtään mennä salille. Ennen riitti se, että sai koiran aktivoitua, sitten tuntui siltä, että oli tehnyt jotain ja sai rötvähtää mieluisaan puuhaan vapaapäivän jatkoksi. Mutta kun enää se ei välttämättä riitä. Tyhmää on se. 

Ajoin siis Martsasta suoraan kuntosalille. Alkuverkaksi sitä jotain crosstraineriä tai mitä lie potkulautaa. Sitten sekalaisessa järjestyksessä se mun kuntosaliohjelma. Lopuksi kymmenen minuutin kävely juoksumatolla. 

Kuntosali ei virallisesti ollut auki vielä tuolloin (sinne pääsee magneettilätyskällä joitain tunteja ennen ja jälkeen varsinaisen aukioloajan), mutta kun näin siellä yhden työntekijöistä niin kysyin saisinko ostaa samalla kertaa täydennystä siihen lätyskääni. Kun tuo keskiviikon kerta oli nimittäin viimeinen siitä kymmenen kerran sarjastani. No sainhan minä. Ja päädyin lopulta maksamaan myös Kiimun jäsenmaksun, jäsenenä saan jonkun verran alennusta kuntosalin käytöstä. En osaa sanoa, että tuleeko se vuoden aikana kannattavaksi vai ei. Ostin siis kuitenkin taas semmoisen 10 kerran satsin kuntosalia, sehän on sinällään hyvä kun siinä ei ole aikarajaa millon sen käyttää. Mitkään kk jutut eivät olisi mulle hyviä kun en välttis kuussa kävisi niin montaa kertaa, että se olisi hyödykästä. 


Ei kommentteja: