maanantai 16. lokakuuta 2006

No se Kajjaani



Käväisimme lauantaina Merrin, Pirkon & Nucan kanssa Kajaanin pallohallissa agiliitelykisoissa, jotka tuomaroi Katarina Virkkala.
Lauantai-illalle oli varattu 3-luokkalaisille kolme agikisaa, joista
yksi oli hyppäri. Nuo olivat samalla siis Kainuun kennelpiirin
mestaruuskisat (eli pm-turneeni jatkui vielä tuonne asti ;)).

A-kisa.

Merri haukkua paukutti paljon. Meno ei tunnu hyvältä, mutta homma
etenee kuitenkin kohtuullisesti eli kahlataan rataa läpi ilman
virheitä. Kunnes koitan käskeä koiran putkeen, se ei mene, etenen
samalla itse eteenpäin ollen varmaan jo väärässä paikassa, ja koira
vihdoinkin menee putkeen, mutta väärään päähän. Ei ollut mikään
varsinainen jankkaus kohta, eli koira menee aika vauhdilla putkeen,
mutta myöhemmin asiaa mietiskeltyäni niin varmastikin syynä oli oma
huono ohjaus / väärässä paikassa olo, että miksi koira valitsi putken
väärän pään. Plus tosiaan se, että se ei ollut oikein kuulolla.
Loppurata menee ihan kivasti, ja saadaan hyvä pujottelutreeni.

Käytän koiran tämän jälkeen pihalla kunnon kävelyllä. Merri kyykkii
(kakkaa?) muutamaan otteeseen ja mietin, että mekkaloiko se siksi kun
sillä oli hätä radalla (sillä on siis tapana huutaa kun sitä ketuttaa
jollei pääse kakalle)

B-kisa
Otan kolinatölkin mukaani
kun haen koiran häkistä. Ja jätän sen tälkin takkini kanssa radalle
menoalueen reunalle/viereen. Merri olikin hiljaa muutaman alku esteen
ajan, sitten tuli a:lla sellainen kipakka yksittäin komento haukku
(vähän uhitteleva, Haukunpas -tyylinen). Sitten mä sössin pujoon
viennin, valssasin varmaan liian lähellä pujottelua. Ja siitä kielto.
Sen jälkeen meni vähän överiksi. Selvittiin pujo, hyppy ja keinu.
Sitten ois ollut sarjaeste, jolta Merri kieltäytyi (jo siltä a:lta) ja
lopulta kun yritin saada sen hyppäämään niin siinä jankatessa Merri
kiertää esteen ja hyppää sen väärin päin. Loppurata hipsutellaan
kisanomaisesti, mutta ilman kunnon latausta pois.

C-kisa.

Viimeisenä oli hyppäri. Käyn ennen rataantutustumista (kun minit jo
kisaavat, eli olen jo katsonut rataa minien rataantutustumisen aikana)
heittelemässä palloa Merrille hallin perällä. Heitän pallon ja kun M
lähtee sen perään niin lähden itse juoksemaan vastakkaiseen suuntaan.
Jatkamme tätä tovin. Siis Merri toki juoksee mut kiinni heti kun on
hakenut pallon ja huomaa mun juoksevan toisaalla. Molemmille tulee hyvä
mieli (mua on aiemmin ketuttanut täysin fiaskot radat ja Merri nyt
muuten vain tykkää aina pallotteluleikeistä). Plus lämmittely on
parempi kuin aiemmille radoille.
Vien koiran häkkiin kun menen
rataantutustumiseen, jossa päätän, että teen joitakin riskejä radalla.
Eli kun pujoon tullaan 90 asteen avo kulmasta hypyltä niin en valssaa
ja taiteile koiraa kepeille vaan käskytän sen sieltä hypyltä suoraan
kepeille. Keppien jälkeen oli kolme hyppyä rinnakkain a-b-c, joista a
edestä, b takaa ja  c taas edestä (ts pujon puolelta). Mietin ja
pähkään, että miten ihmeessä mun kantsisi Merri viedä ko. hypyt. Kun
niin usein nykyään tulee noita hyppy-hylsyjä.
Rt:n jälkeen haen
Merrin häkistä ja otan taas kolisuttimen mukaan. Seison aika lähellä
"rata-aluetta" kun kuulen hyvin tutun oloisen numeron kuulutettavan ja
tajuan, että meidän pitää mennä jo radalle! Ilmeisesti muutaman
koirakot olivat jääneetkin yllättäen pois. Ei muuta kuin takki pois
päältä ja kolinatölkki pöydälle (kuten myös se takki) ja lähtöalueelle
ekan hypyn taakse.
Merri pysyy, kun käskytän sitä, kohtalaisesti
lähdössä. Menen vastaanottamaan sitä ekan hypyn taakse, ensin siis
kaksi hyppyä suoraan ja sitten käännös vasemmalle ja hyppy (jolla
olleet kaksi rimaa hämmästyttivät minua kuten muitakin, mutta oli ihan
tavis hyppy, se vain mentiin kolme kertaa). Sitten mutkaputki ja
äsköinen hyppy uudestaan ja toinen mutkaputki. Sitten hyppy ja kepit.
Merri aloittaa hienosti pujottelun siitä "vaikeasta" kulmasta (juuri
sellainen mitä jankattiin joku viikko takaisin treeneissä, Merrin
tehdessä aina oikein ja mun luullessa sen tekevän väärin kun kulman
kerta piti olla vaikea ;)
).
Sarjahypyt menee ihan kivasti.
Eli päädyin ottamaan a-b -kohdan hyppy-takaa tyylisesti ja sitten
valssilla c-hyppy ja koira putkeen. Putken kautta hypylle ja taas
putkeen (radan alkupään mutkaputki) sieltä hypyn kautta pussiin.
Leikkaan takana kun koira on pussissa. ja pituudelle. Pituuden jälkeen
180 asteen käännös ja muutamia hieman vinoja hyppyjä ja taas putkeen.
Sitten pari kolme hyppyä ja rata on ohitse.
Oli kivan oloista
menoa, välillä huomasin olevani Merriä hieman edellä, mutta toisaalta
luotin siihen, että koira suorittaa esteet. Eli juoksimme radan, pujo
-kohtaan ja sarjaesteeseen olen tyytyväinen. Myös pussi-leikkaukseen ja
putkiin (eli koira meni suht äkkiä just sinne päähän minne pitikin). Ja
saatiin radalta tuloskin eli ia ylittyi 6,77 (ei ratavirheitä).
Sijoitus taisi olla kuudes.

Lopuksi vielä pallottelin Merrin kanssa hetken ennen kuin läksimme paluumatkalle. Kotona olimme n. klo 23.



Ei kommentteja: