perjantai 6. lokakuuta 2006

Ekat agiliidot Virpiniemessä



To, Merri, agi, Virpiniemi


Merrillä oli eilen ensimmäiset harjoitukset uuden kouluttajamme (Mari K.) opeissa. Tosin esteitä ei vielä paljoa suoriteltu sillä pidimme alkupalaverin, jossa Mari kertoi suunnitelmistaan meidän varalle ja
kyseli samalla hieman tavoitteistamme. Meidän tavoitehan on (edelleen) saada kisasuorituksesta aikaa pois eli toiveissa ne oikeat nollat yliaika-tulosten sijaan.


Ainut este mikä kerettiin suorittamaan oli puomi. Mari katsoi miten kukanenkin suorittaa kontaktit. Minä otin esteen Merrin kanssa pysähtymättä kontaktille ja kerroin Merrin jumimisongelmasta
kontakteilla (ja siitä, että asiaan on puututtu heittämällä pallo puomin alasmenolla, jotta Merri suorittaisi esteen nopeammin) ja toisaalta myös siitä, että mun mielestä Merrille ei kannata ottaa namia
kontaktille, koska se tykkää muutenkin haistella kentällä ja alkaa sitten kuvittelemaan, että nameja voi löytyä muualtakin kuin siltä kontaktilta. Eli jos koira pysäytetään kontaktilla ja palkataan siellä
niin sitten annan namin kädestä. Nyt Merri suoritti esteen ihan nätisti "läpijuoksuna".

Ei kommentteja: