maanantai 9. lokakuuta 2006

Merrin paluu tokoilijaksi


Virpiniemi klo 18-19



Lappalaistreenien jälkeen oli tunti
luppoaikaa ennen kuin Merrin tokotreenit alkoivat. Koirat telmivät
hetken lähesellä hiekkavuorella, mutta kun alkoi ilmetä liikoja
omistushalukkuuksia kaivettuihin hiekkakuoppiin niin päätin vaihtaa
maisemaa eli lähdimme kävelylle. Tallustelimme ensin jonkin matkaa
tietä pitkin ja sitten käännyimme pienelle metsätielle. En uskaltanut
päästää koiria irti, koska pienen matkan päässä näkyi auto ja pari
ihmistä metsässä ja koska tie näytti siltä, että siellä saattaa liikkua
toisinaan ratsastajia. Metsätie loppui pururataan ja pururadan takana
näkyi Pääsy Kielletty -kylttejä sekä golf-kenttä. Kyltin kohdalla
käännyimme takaisin päin ja kävelimme takaisin hallin pihaan, jossa
olimme n.10-15 minuuttia vaille kuusi. Laitoin Nemin häkkiin autoon ja
menimme Merrin kanssa hetkiseksi autoon istuskelemaan ennen kuin oli
aika siirtyä hallin puolelle tokottamaan.



Tällä kertaa harjoituksissa oli todella vähän koirakkoja paikalla
(sheltti, joku setteri, aussie (jännä väritys, joten saattoi olla joku
muukin paimenkoira-tyyppinen rotu), x-rotu (muistutti hieman bouvieria)
ja Merri). Aluksi Ammi kertoili hieman itsestään ja
harjoitusperiaatteistaan. Sitten treenailtiin jotain juttuja hetki ja
välillä kokoonnuttiin palaute-sessioon ja saamaan uusia neuvoja.



Ensin otettiin sivulle tulo ja luoksepäästäväisyys. Merri rynni Ammia
kohti, mikä tällä kertaa sallittiin - sen "ihmispelon" vuoksi. Eli
periaatteessa ennemmin antaa koiran tulla kohti kuin peruuttaa. Mutta
pitäisi jatkossa vaatia koiralta paikallaan pysymistä kun vieras
ihminen lähestyy. Sivulle tulo sujui vaihtelevasti. Sain kuitenkin ihan
hyvän neuvon, eli ei enää sitä "kunnolla" -käskyä. Eli Merri tekee
sivulle tulon usein kahdessa osassa. Treeniä, treeniä tarkkaan sivulle
tuloon... siinä onkin treenattavaa, sillä niin kauan on annettu koiran
tulla sivulle puolihuolimattomasti...



Treenasin itsekseni seuraamista pysähdyksillä. Yritin ottaa pysähdykset
oikein korostetusti. Enimmäkseen Merri meni istumaan. Mutta välillä jäi
seisomaan, meni vinoon istumaan osittain mun eteen jne. Tai
"parhaimmassa" tapauksessa meni maahan kun olin hetken aikaa
seurauttanut sitä.. Onkohan joskus treenattu pikkasen liikaa tuota
liikkeestä maahanmenoa?!



Seuraavaksi otettiin paikallaoloa omaan tahtiin. Ensin Merri nousi
välittömästi istumaan oltuaan ehkä kolme sekuntia maassa. Palasin
takaisin koiran luo ja käskytin uudestaan. Sitten laskin mielessäni
noin 50 asti ja kävin välillä palkkaamassa koiran ja taas laskin
uudestaan. Lopulta palkkasin koiran ollessa maassa, siis tulin koiran
eteen palkkaamaan ja vapautin sen siitä. Hieman Merrillä korvat pyöri
paikallamakuussa mutta muutoin oli tosi nätisti.



Lopussa otettiin paikallaolo vielä liikkeenomaisesti käskytyksillä.
Kuitenkin niin, että takaisin sai palata omaan tahtiin ja etäisyyttä ei
ollut ihan alon verran. Tämä sujui Merriltä muutoin ihan hyvin, mutta
se vapautti lopussa itse itsensä.. toisaalta olin kyllä palkannut sen
jo, mutta en ollut kerennyt sanoa Vapaa, Istu tms kun koira nousi
suoraan seisomaan...




Ei kommentteja: