perjantai 21. heinäkuuta 2006

Säntäilijät



Torstai, belgi-agiliitelyt, Sammaloja (Kiiminki).


Molempien koirien kanssa treeneissä. Merri odotti autossa aluksi. Ensin
otin Nemin kanssa pujoa puolikkailla kepeillä (meni ihan kivasti) ja
sitten rengasta. Ekalla kerralla Nemi tuli renkaan alapuolelta, mutta
muutamalla uusinnalla onnistui jo hyppelemään oikeasta välistä.

Sitten otimme ratapätkää missä oli kolme aitaa suorassa linjassa,
mutkaputki, ja taas kolme aitaa suorassa linjassa. Tässä olisi pitänyt
tehdä takaaleikkauksia eli mennä rataa ristiin rastiin puolelta
toiselle. Mutta tuo oli kyllä ihan liian vaikea meille. En osannut
ohjata Nemiä ollenkaan ja Nemi hermostui. (en ole osannut moista ikinä
Merrinkään kanssa, saati nyt Nemin..). Nemiä tuntui kovasti
kiinnostavan toisella puolen kenttää käynnissä ollut puomi-treeni,
joten se yritti rynniä sinne aina sopivin välein. Samoin se eteni
suoraviivaisesti kaikki hypyt kun ihan pienten treeneistä oli jäänyt
hyppysuoran päähän kuppi (ja Nemi varmaan muisteli, kun viime
treeneissä sille oli siellä makkaraa tarjolla). Lopulta sain
harjoituksen edes joten kuten menemään....
Merrin kanssa treenimme
ratapätkää Klagin edellisviikonlopun kisoista. Aluksi se meni muuten
hyvin, mutta viimeisenä ollut pujo ei sujunut ts Merri änkesi väärään
väliin. Kuulemma ohjasin sen esteelle huonosti. Kun otin lopuksi radan
uudestaan niin Merri piti viedä jokaiselle esteelle perille asti tai
muuten se jätti hommat kesken..
(ei kovin hyvät treenit meidän osalta, vaikka jotkut osiot menivät molempien koirien kanssa ihan ok:sti)


Ei kommentteja: