perjantai 28. heinäkuuta 2006

Kaahailua (agi)



Sammalojan kenttä, Kiiminki

Torstai-illan belgi-treenit wanna-be belggareiden kanssa :)


Aloitin Nemin kanssa "pentu"-ryhmässä. Nemi oli kaahailu tuulella ja
itse olin ihan pihalla "mikä ihmeen puolivalssi?", joten harjoitus meni
ihan harakoille :D Nemi teki kaarroksia "kaikki ihailee mua tyyliin".

Lopuksi otin Nemin kanssa pari kertaa a:ta, minkä se suoritti ihan
nätisti jääden alasmenokontaktille istumaan :) (eli sama käytäntö kuin
viikko, kaks takasi)

Merriä olin pitänyt Nemin harkkojen ajan
boksissa, mistä se kuikuili tapahtumia. Joillekin muille koirille
kolisuteltiin, josta minä tai koira otettiin stressiä. Koitin kuitenkin
olla reippaana (=ylireippaana?) läksiessäni Merrin kanssa radalle.
Merri ei meinannut pysyä lähdössä paikallaan, mikä ei sinällään ole
mitään uutta - eihän se pysy kisoissakaan, mutta viime aikoina on kyllä
treeneissä yleensä pysynyt...

Aluksi oli tarkoitus jättää
koira paikalleen ja ottaa se vastaan kahden esteen takaa (hyppy ja
muuri, ei suorassa linjassa mutta kun koiran asetti oikein lähtöön niin
koiralle ns suoralinja) ja lähettää sitten putkeen. Mutta ... päädyin
kuitenkin menemään hypyn ja muurin välimaille ja leikkaamaan/työntämään
koiran putkeen (sujui ihan hyvin). Seuraavaksi olanyliotto putken
jälkeen ja koira hypyn kautta puomille. Puomin jälkeen valssi ja pari
hyppyä, pujo ja rengas.
Puomilla palkkasin koiran kädestä
(valssia tehdessäni), pujottelussa yritin töpö-juosta samalla, kait se
koiran menoa hieman nopeutti.

Seuraavilla kerroilla (ensin
rata samoin päin ja lopuksi lopusta alkuun) laitoin puomin alaosaan
namin. Ekalla kerralla nami piti osoittaa Merrille (Merri tuli kyllä
tosi hyvin alas asti, joten edelleenkään en ole ehkä ihan täysin
innostunut tästä nami-ajatuksesta, mutta... kattellaan), ja toisella
kerralla meni hetkunen ennen kuin sain Merrin jatkamaan matkaa.. se kun
tuntui kuvittelevan olevansa makkarajäljellä (tms) ja alkoi
nuuskuttamaan maata puomin ympäristöstä nameja etsien...


Viimeisessä rataharjoituksessa nopeutin hieman tahtia pujottelussa,
jolloin Merri tuli kesken pujon pois. Otettiin rata uusiksi (pujo oli
tuolloin siis toinen este radalla), jolloin sain Merrin tekemään pujon
kunnolla - ja kohtuu vauhdillakin. :)

Merri ei haukkunut
oikeastaan ollenkaan (käsittääkseni ei ollenkaan, mutta voi olla että
se jossain välissä hieman äännähti - pujossa ei ainakaan) suoritustemme
aikana - vuoroaan odottaessaan kylläkin :)
edit: eikä sille tarvinnut edes kolisutella vaan se pysyi silti ihan hiljaa.. :)

Ei kommentteja: