torstai 29. kesäkuuta 2006

Muita agijuttuja



Niin, tässä on jäänyt joitain agitreenejä kommentoimatta. Otetaanpa lyhyt kertaus.

  • 17.6.
    Sonja Aitamurto kävi kouluttelemassa Kiikon kentällä agikoirakoita.
    Osallistuin kurssille sekä Merrin että Nemin kanssa. Molemmille sain
    hyviä vinkkejä pujottelun nopeuttamiseen ja muutenkin pujon reenailuun
    niin, että siitä tulisi koirien mielestä mukava este. Sonja uskoi
    Merrin vauhdin lisääntyvän jos se laihtuisi hieman.. Nemi harrasti
    noissa reeneissä (vaihteeksi) hyppyjen ohittelua ja S kehoitti viemään
    sen hierojalle/fysioterapeutille.
  • 19.6. Merrin
    agiharkat Kiikon kentällä. Ensimmäinen harjoitus sujui varsin hyvin ja
    vauhdikkaasti. Seuraavalla kerralla yksi olanyliotto tuntui älyttömän
    hankalalta ja kohta meni tosi jankkailuksi. Vaan onneksi Taina ei
    antanut meidän antaa periksi, joten lopulta sekin kohta onnistui, sillä
    olanyliotolla. :)
  • 28.6. Nemin agitreenit Haukkiksella.
    Harkkana oli tällä kertaa A.Virtasen 1-luokan hyppyrata. Rata oli
    Nemille vielä liian vaikea, mutta jotkut kohdat sujuivat silti ihan
    hyvin - kuten pujottelu ja rengas! Lopuksi harkkasimme vielä muutamia
    hyppyjä niin, että Tarja oli kannustamassa Nemiä parin esteen takana ja
    palkkasi sen heti kun se oli hyppinyt ne esteet.

Ei kommentteja: