torstai 8. kesäkuuta 2006

3,8m/sek



Haukkukeitaan taika piti jälleen
kerran, aamusella jo kattelin taivaalle että onpa kauniin sinistä ja
aurinko paistaa. Nätistä ilmasta huolimatta illalla kun
kolmosluokkalaiset kirmasivat radalla ei ollut enää niin kovin lämmin.

Minun on ilmeisesti aika alkaa muuttamaan käsityksiäni, sillä pelkoni
siitä, että Merri ei toimisi toivotulla tavalla jos kisoissa on vain
yksi startti heitti häränpyllyä. Muutenkaan ei ollut kyllä oikein
kunnolliset kisailufiilikset, tulevan viikonvaihteen näyttelyreissu
jännittää jo enkä muutenkaan ollut oikein "läsnä" kun katselin
radanrakentamista. Kisa ei muutenkaan ollut kovin normaali meille,
sillä pari-kolme viimeistä vuotta olen aina ollut töissä Okk:n
agikisoissa. Nyt sitä vastoin olin päiväunilla vielä siinä vaiheessa
kun ykkösluokkalaiset starttasivat radalle ;)

Saavuimme
Merrin ja Nemin kanssa Haukkikselle siinä vaiheessa kun osa maxi2:sta
oli jo suorittanut ratansa. Kävin ilmoittautumassa ja käytin koiria
pikkaisen kävelyllä (onneksi Merri kakkasi, kun ei ollut kakannut kun
käytin koiria ulkona töiden jälkeen), jonka jälkeen laitoin ne kiinni
kentän lähellä olevaan penkkiin. Tuon jälkeen meninkin seurustelemaan
muiden kisailijoiden kanssa ja katselemaan radan rakentamista,
ulkopuolelta radasta ei oikein saanut käsitystä. Tuomareiden suosima
"putki a:n alla" kuvio oli tälläkin radalla.


Rataantutustumisessa tuomari (Minna Jokisaari) kertoi radalla olevan
pituutta 192 metriä ja etenemisnopeuden olevan 3,8 metriä sekunnissa.
(Sievissä etenemisnopeus oli about kolme ja puoli, samoin taisi olla
Keminmaassa) Radalla oli neljä kontaktiestettä eli a mentiin kahteen
kertaan sekä viimeiset kolme hyppyä olivat sarjaestettä. Varsinaisessa
viisiminuuttisessa, radan tutkailussa, rata tuntui vaikealta. Pähkäilin
muutamia kohtia useampaan otteeseen, että mitä ihmettä oikein teen.
Tulipa myös mieleen, että kannattaisiko rataa edes yrittää suorittaa?!
Että hylky sieltä tulee varmasti, ja vielä moneen otteeseen.
Mahtaisinko edes muistaa rataa kokonaan?

Onneksi minit oli
ensin ja suurin osa medeistäkin, joten kerkesin ensin pähkäilemään yhtä
kohtaa yhden maxi3:sen kanssa (kiitos vinkistä!) - muutin jopa
ratasuunnitelmaani tuossa, ja tuo kohta onnistui ihan kivasti. Tässä
vältin turhan valssin :)
Muiden suoritellessa rataa painoin rataa
ja omia käskytyksiä/ohjauskuvioita päähäni, niin, että lopulta menimme
radalle niin jopa muistin esteiden oikean järjestyksen!

Sain
Merrin hiljaiseksi lähdössä (tuo taisikin olla ainoa tilanne kun Merri
oli hiljaa, eli radalla haukkua paukutti taas - kuulemma kuitenkin
koira eteni haukkumisesta huolimatta). Istutin sen paikalleen, ja se
pysyi jopa lähdössä paikallaan eikä varastanut. Menin siis ensimmäisen
ja toisen esteen väliin (en koiran juoksuradan eteen ;)) ottamaan
koiran vastaan ja pinkomaan eteenpäin. Koira sai koko ajan olla
aikalailla kädessä, ettei olisi harhautunut väärälle esteelle.

Ensimmäiseen putkeen syöttö onnistui tosiaan ilman valssia.
Pujotteluunkin sain koiran syötettyä ilman virheitä - ei ole kyllä
tarkkaa mielikuvaa siitä kuinka sujuvasti se meni... Seuraavan putken
kohdalla en mennyt vastaanottamaan koiraa putkelta vain seuraavan
esteen (aita) vastakkaiselle puolelle vastaanottamaan koiran (eli
käskytin koiraa hyppäämään minua kohti kun tuli putkesta). Ja käskytin
puomille kun koira ampaisi putken kautta hypylle. Puomilla käskytin sen
kunnolla alas asti, vaikka joku sadasosa oltaisiin varmaan säästettyä
aikaa jos olisin kääntänyt sen heti kohti putkea (aan alla) kun
huomasin sen koskettaneen kontaktipinnalle. Putken jälkeen oli kaksi
hyppyä vierekkäin, mitkä molemmat piti hypätä samalta puolelta. Tuossa
tein ihmeellisen peruutuskuvion - joku muu tapa olisi varmasti ollut
parempi, mutta vaikka kuinka pähkäilin ja kuivaharjoittelin sitä ennen
radalle lähtöä niin en taipunut oikeanlaiseen valssiin.. tai muuhun
kuvioon. Selvittiin tuostakin kuitenki ilman virheitä. Sitten vielä a
ja kolme hyppyä (a-b-c) maaliin.

Loppujen lopuksi Merri ei
tehnyt pitkälle kimurantti radalla ainuttakaan virhettä, ihanneaika
ylittyi 13,25 sekunnilla. Sijoitus 5/15. Medi3-luokassa vain kaksi
koirakkoa pääsivät ihanneajan alapuolelle.

Nyt pidämmekin muutamien viikkojen agikisatauon.

Ei kommentteja: