maanantai 6. huhtikuuta 2015
Vko 14, omatoimireenit
Torstaiaamuna kävin Nemin kanssa hallilla. Tehtiin ruutu, tietty ;) Nyt kun Nemi näki maton viennin, niin se juoksi ilman epäröintiä suoraan ruutuun. Ihan sieltä toisesta laidasta hallia. Ruutu oli siis lähellä verhoa ja lähetin koiran takaseinästä ruutuun. Ei tosiaan empinyt yhtään eikä huutanut vaan vauhdilla meni :) Just sinne minne piti ja seiso siel kun käskin.
Lisäksi reenattiin puomia, putkia (muita aksaesteitä sil puolel ei ollukkaan, isolla puolel oli muita reenaamassa), leikittiin paljon siilen kanssa, harkattiin hieman seuraamista, sivuaskelia ja peruutusta plus lopuksi vielä toinen ruutu (lelu ja nami oottivat ruudussa).
![]() |
| Metsälenkki on mennyt pilalle/katki Martsasa. |
Vko 14, ohjatut tokot
Keskiviikkona reenattiin tokoreeneissä asentoja varmaksi. Siis istu-maahan-seiso häiriöillä. Jokanen ittekseen, Jenni kierteli kattelemassa. Tämä tuli läksyksi seuraavaksi viikoksi. Nemi oli ihan hyvä, tosin jotain mun kohtisyöksyvää äänihäiriötä se ei kestänyt seistessään.
Sitten harkattiin ruutua. Meni persiilleen. Tehtiin siis niin, että N ei nähnyt maton vientiä ruutuun. Ei irronnut ja ölisi. Tehtiin monta harjotusta / yritystä. Meni vähän miten meni. Just kun olin sanonu Jennille, että Nemin ruutureenit ovat viime aikoina (ts ennen Japanin reissua) menneet tosi hyvin... Mitä ei tullut todistettu :/
Ittekseni harkkasin kosketusalustaa, kaukoja, metallikapulan pitoa (tosi hyvä! pitää ja yritti tarjota viekkuun tuloa sen kansssa :)), seuraamista, tolpan kiertoa, ...
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Jäsenyyksiä
Eikunkeikun. Oli taas semmonen vääntö päässä keskiviikkona, että oksat pois. Ei olisi napannut yhtään mennä salille. Ennen riitti se, että sai koiran aktivoitua, sitten tuntui siltä, että oli tehnyt jotain ja sai rötvähtää mieluisaan puuhaan vapaapäivän jatkoksi. Mutta kun enää se ei välttämättä riitä. Tyhmää on se.
Ajoin siis Martsasta suoraan kuntosalille. Alkuverkaksi sitä jotain crosstraineriä tai mitä lie potkulautaa. Sitten sekalaisessa järjestyksessä se mun kuntosaliohjelma. Lopuksi kymmenen minuutin kävely juoksumatolla.
Kuntosali ei virallisesti ollut auki vielä tuolloin (sinne pääsee magneettilätyskällä joitain tunteja ennen ja jälkeen varsinaisen aukioloajan), mutta kun näin siellä yhden työntekijöistä niin kysyin saisinko ostaa samalla kertaa täydennystä siihen lätyskääni. Kun tuo keskiviikon kerta oli nimittäin viimeinen siitä kymmenen kerran sarjastani. No sainhan minä. Ja päädyin lopulta maksamaan myös Kiimun jäsenmaksun, jäsenenä saan jonkun verran alennusta kuntosalin käytöstä. En osaa sanoa, että tuleeko se vuoden aikana kannattavaksi vai ei. Ostin siis kuitenkin taas semmoisen 10 kerran satsin kuntosalia, sehän on sinällään hyvä kun siinä ei ole aikarajaa millon sen käyttää. Mitkään kk jutut eivät olisi mulle hyviä kun en välttis kuussa kävisi niin montaa kertaa, että se olisi hyödykästä.
Harja käteen ja takut veks
Eli samalla kun kattelee Kärppien peliä telkkarista, ts kuuntelee sitä peliä... Niin voi harjailla koirasta enimmät takut veks. Ne Nemin etujalat pehmeine karvoineen ovat ihan toivottomat, siis takkuuntuvat about sekunnin päästä siitä kun olen vapauttanut koiran harjauspisteestä.. Mutta. Semmosta se on. Harjasin toki muutenkin koiraa, esim mahanalustaa jota näillä rapakeleillä saa peseskellä melkein joka lenkin jälkeen.
5/15
Keskiviikkona töitten jälkeen käytiin tosiaan koko lauma lenkki. 5,18 km. Eetu piti Nemiä (valjaat + flexi), joten mä sain keskittyä tossujen pistämiseen toistensa eteen. Jossain 2-3 kilometrin kohdalla alkoi jo tuntumaan jonkinlaiselta juoksemiselta. Eihän me silti lujaa menty, ehkä inan nopiampaa kuin joulu-helmikuun lenkeillä. Mutta. Tästä se taas lähtee. Niin ainakin haluan uskoa :)
torstai 2. huhtikuuta 2015
Vähän kaikkee
Joskus lisempää tekstiä, mutta
Viime viikolla harjasin koiraa joku päivä. Pitäisi lähipäivinä harjata taas. ...
Alkuviikosta toksuttelin Nemin kanssa Halpahallin parkkiksella yhdellä iltalenkillä.
Olikohan tiistai vai maanantai-ilta kun käytiin pitkästä aikaa kävelemässä ns maaseutulenkki; mukava kun tiet alkavat vähitellen sulamaan eikä tarvi niin paljoa töpötellä. Tosin se maaseututie oli vielä melko sohjoinen.
Keskiviikkona käytiin alkuillasta pitkästä aikaa koko lauma juoksemassa.
Ke iltana käytiin Nemin kanssa ohjatuissa tokoreeneissä.
Tänäaamuna kävin pitkästä aikaa omatoimireenimässä hallilla.
Ja omatoimikoirareenien jälkeen kävin -sekin pitkästä aikaa- hikoilemassa kuntosalilla.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Tarkkiin
Varasin Nemille ajan silmätarkastukseen (huhtikuun loppupuolelle). Nyt kun se on yli 10v niin on tullut aika tarkistuttaa sen silmät taas. Tai niin olin joskus aikoinaan päättänyt. Sen silmät on tarkastettu kahdesti aiemmin:
| 23.5.2011 | silmätutkimus | ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia | |
| 7.11.2007 | silmätutkimus | ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia |
Nemi harrastaa
Nemi tekee noin (joo video tärisee kun se on mun kuvaama) aina toisinaan. Ensimmäisillä kerroilla olin ihan kummissaan :D Mutta se on tehnyt tuota läpi koko elämänsä, aina silloin tällöin...
Pitää kait siitä hännästä joku hyöty olla ;)
Pitää kait siitä hännästä joku hyöty olla ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




