Voi argh. Milloin saisin luettua keskeneräisen kirjan loppuun? Luovuttaakaan ei voi. Kun sen saisi luettua niin voisi lukea jotain parempiakin kirjoja, tai kirjoja joiden ainakin luulen olevan parempia kuin tuo jo kauan kesken ollut...
Tylsyyden tyyssija on siis: Keltin uni (kirjoittanut Mario Vargas Llosa).
perjantai 9. tammikuuta 2015
Jäsenyyksiä
Maksoin tänään Okk:n tämän vuoden jäsenyyden. Ja Kennelliiton jäsenyyden (vaikka se tuntuu kyllä ennemminkin Koiramme -lehden maksulta). Lisäksi olen Lappalaiskoirat ry:n (ainais)jäsen ja Porokoirakerhon jäsen.
Ruotsalaisten lapphundklubbeniin pitäisi saada liityttyä taas uudelleen, mutta jotenkin se aina jää. Tylsää kun sieltä ei tule (oon joskus ollu jäsen) automaattisesti laskua. Kuka sitä muuten muistaa jäsenyyksiä maksella (paitsi ehkä näin vuodne alussa..).
torstai 8. tammikuuta 2015
Vko 2, omatoimireenit
Kävin eilen, aamulla varhain, hallilla. Rallateltiin aksaa (jotain hatustaveto -ratoja ja naksuagia) ja tein hieman takapalkkakakeja ja seuraamisreenejä.
Viime päivinä on tullut kivasti lunta, pikkuhiljaa alkaa näyttämään jo talvelta :) Viikonloppuna oli kunnon pakkasetkin (-26 ja niillä main), nyt ollaan taas nollan kieppeillä mutta kohta kait taas pakastuu ihan talvikeleiksi.
![]() |
| (kännyräpsy) Martsan pihassa aamulla ennen seitsemää. |
![]() |
| (kännyräpsy) Iltalenkillä sai jalkakäytävällä kahlailla... |
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Jalkajuttuja
Oikean jalan känsät - se pikkuvarpaan pirulainen ja jalkapohjan ikuisuus ongelma - ovat viime aikoina taas ilmoitelleet itsestään.
Tänään lisäksi vasemman jalan jalkapöytä pottuvarpaasta hieman kantapäähän päin on vduillut mulle ulkoillessa. Ei satu kipeesti muttei tunnu hyvältäkään.
Hallivertailuja (Oulun seutu)
Aloitin koiratreeneissä käymisen sinä vuonna kun Merri syntyi. Eli kokemukseni koiratreenihalleihin alkaa vuodesta 2001.
Olen harkannut seuraavissa halleissa: Zeppeliinin takana/likellä ollut kuplamaneesi (läsähti aikoinaan kasaan, liekkö sitä enää olemassakaan), Kempeleen ratsastusmaneesi (Zeppeliinistä vielä "pois päin" - en tiedä mikä paikan oikea nimi on), Kuivasjärven hevosalueella kaksi eri hevosmaneesia, KAS:n Serti-Areena Kuivasjärvellä, Okk:n Kansankadulta vuokraama tila tokoiluun, Kuplahalli Virpiniemessä (Okk), Lindströmmin maneesi, Activen eka halli Annalankankaalla, Activen halli Martinniemessä, DogAntti-halli Limingassa, Kas:n halli Taskilassa, Okk:n uusihalli Haukkukeitaalla, Tainan ja Minnan halli Kempeleessä, ... mahtaakohan muita olla? Täydennän listaa jos tulee mieleen.
(Okk:lla taisi olla Annalankankaalla -tai niillä suunnin- joskus joku halli tokoilulle? joku hämärä muistikuva on asiaan liittyen...)
(Okk:lla taisi olla Annalankankaalla -tai niillä suunnin- joskus joku halli tokoilulle? joku hämärä muistikuva on asiaan liittyen...)
Treeniolosuhteet ovat parantuneet huomattavasti viime vuosien aikana Oulun seudulla. Myös treenauspaikkoja / kouluttajia on paljon enemmän kuin silloin reilu kymmenen vuotta sitten.
Se mikä "kirvoitti" minut tähän raapustukseen oli se, kun pähkäilin ostaisinko omatoimitreeniaikaa Activen vai Okk:n hallista. Aattelin guugletella, että mitkä muut "puljut" vuokraavat tilaansa koiraharkkakäyttöön ns ulkopuolisille (sellaisille jotka eivät treenaa siellä ryhmässä, kuulu ko yhdistykseen tms). Alla jonkinsortin taulukko niistä halleista mitkä Oulun suunnilta löytyvät (ja jotain faktoja ja mielipiteitä halleista).
| Kenen halli | Mitä maksaa | Millainen paikka | Hyvää/huonoa |
| Active, Martsa | 50€ / kk, 150€ / 4 kk | Kumirouhetäytteinen tekonurmi. 2 eri kenttää Kuvia | Noin 26 km. Vessa, vesihana Hyvät lenkkimaastot Ei kellonaika rajoituksia |
| DogAntti, Liminka | 30€ / kk 250€ / vuosi | Kumirouhetäytteinen tekonurmi. 1 kenttä 15-19 astetta Kuvia | Noin 46 km. Vessa "Tila on vuokrattavissa joka päivä klo 8.00-22.00" |
| Häntä
ja panta, Muhos | 5-15€ / 30 min (ajankohdasta riippuen) | Kumirouhetekonurmi Noin 15 astetta | Noin 51 km. Wc, kahvinkeitto mahdollisuus En ole käynyt |
| Iin
Koirahalli, Ii |
15 € / 1 kk 40 € / 3 kk 65 € / 6 kk tai tuntivaraukset 8-12 € / tunti |
? | Noin 32 km. Wc En ole käynyt |
| KAS | 120€ / 4 kk Kausikortilla saa treenata sekä K.järvellä että Taskilassa | Kuivasjärvi: maapohja Taskila: kumirouhetäytteinen tekonurmi, lämmin. Molemmissa paikoissa yksi kenttä | Kuivasjärvi: 22 km Kylmä, sotkuinen Hyvät lenkkimaastot Taskila: 25 km ei vielä paljoa kokemusta wc löytyy |
| OKK, Haukkis, Hiironen | 45€ / kk, 140€ / 4 kk | Hiekkatekonurmi 3 kenttää Kuvia | 24 km Hyvät lenkkimaastot Ei vesihanaa Bajamaja Rajoitettu vapaavuoroaika (7-23) |
| Rallyhaukut, Limingantulli | 25€ / h | Lämminhalli | 25 km En ole käynyt |
Ja minut siis kallisti hankkimaan reeniaikaa Martsasta seuraavat seikat:
- kutakuinkin sama km määrä kuin Okk:n hallille, mutta mukavampi ajomatka Alakylän läpi kuin Kuusamontie + kaupunkiajo
- tottumus / tutut toimintatavat
- sisävessa ja vesihana jossa voi pestä namistin kädet (varsinkin lihapullasormet) ;)
- ja etenkin aika riippumattomuus :) esim tänään olin jo ennen seiskaa parkkeerannu autoni hallin eteen
edit 15.30: täydennetty Muhoksen hallin infoa Arjan & Saaran kertomusten pohjalta
edit2 19.40:
Okk:n hallilla pitää rakentaa ja purkaa omat treenitekeleet
Kas:n hallilla sama
Activen hallilla vaihtelee (kyltein ilmoitettu jos kentällä olevia esteitä ei saa siirtää)
edit3 30.07.2015 lisätty Iin koirahallin tiedot
lauantai 3. tammikuuta 2015
Takapakki
Nemin nouto. Joka ei ole ikinä ollut hyvä eikä loistotilassa, on mennyt selvästi takapakkia. Koira ei lähde hakemaan, ei sitten millään, haukkuu vaan mielenosoituksellisesti ihan pöljänä ja keksii sitten muuta(kin) oheistoimintaa (esim maan haistelua, tarjoaa muuta tok-temppua, ...). En tiedä, pitäisikö pitää noutotauko? Vai kiusata koiraa entistä enemmän noutoharjoituksilla?
perjantai 2. tammikuuta 2015
Vko 1, lappalaistreenit
Kävin tänäiltana siellä lappalaisvuorolla. Harkattiin enimmäkseen tokoa mutta myös pikkuratanen aksaakin. Jos inspiroidun niin kerron lisää (tokosta lähinnä).
Vuoden eka kampaustuokio
Siinäpä se oleellinen tuli jo otsikossa kerrottua. Nyt en harjaillu Nemiä kuin parikytä minuuttia, joten aika pieni tuokio oli kyseessä. Lähinnä keskityin kaulan harjaukseen ja oioin muutaman takun rinnasta / mahasta.
torstai 1. tammikuuta 2015
Vko 1, toko (ohjatut)
Niin, ne tiistaiset tokoreenit. Löysin siis tosiaan perille sinne hallille. Käytin Nemin pikkulenkillä ennen reenejä ja pähkäilin että
a)mistä halliin mennään sisälle ja
b)voiko sinne mennä ennen kuin edellinen tunti on loppunut (en ollut käynyt siellä aiemmin joten en tiennyt yhtään onko siellä erillistä eteistä / odotushuonetta tai miten muuten halli / tila on jaettuna)
Pihalla onneksi oli muitakin odottelemassa ja joku osasi kertoa että Katjalla on tapana kutsua sisään kun ed tunti on loppunut (tosin meidän tunnin aikana halliin tuli seuraava tuntilaisia, joten käytäntö ilmeisesti vaihtelee).
Tultuamme sisälle halliin vein Nemin ensimmäiseksi hallin toiselle laidalle paikkamakuuseen. Ja palasin toiselle laidalle missä oli muutama tuoli ja semmosta "eteistilaa", niin riisuin siellä takin ja otin repusta reeniliivin, namit ja jonkun lelun matkaani. Seuraavaksi menin kuuntelemaan kun Katja kertoili jotain alkujuttuja ja kaikki esittelivät itsensä. On se vanha koira vaan luksusta, varsinkin (joissain asioissa) tottelevainen koira <3 Huomattavasti helpompi oli keskittyä ensin reeninvalmistelupuuhiin ja sitten kouluttajan juttuihin kun ei tarvinnut hiljennellä koiraa tai miettiä mitä se touhuaa :)
Kaikki ryhmäläiset olivat minulle uusia kasvoja - ja koirat ihan mahottoman nuoria. Omistajat puhuivat olevansa joko ihan alussa koiransa kouluttamisessa tai olleensa jollain alkeis/jatko tms kursseilla... Olin ihan, että oonko väärässä paikassa, mutta kyllä se kurssin nimi kuulosti siltä mihin olin ilmoittautunutkin. Ja toisaalta mitäpä se muiden osaamistaso meille kuuluu (ja osasivathan ne osa jo tosin hyvinkin erinäisiä asioita, mitä nyt ehdin siinä oman touhun ohella niitä vakoilemaan :) ), kun keskitytään omiin juttuihimme ja Katja neuvoo kuitenkin sen mukaan missä kukanenkin on meneillään :)
Saatiin omapuuhastelutehtäväksi takapääharjoituksia eli "ufo" ja pesuvati -reenit (sai käydä tekemässä itsekseen) ja peruuttelun. Varsinaisena tunnin aiheena oli seuraaminen. Ennen kuin Katja tuli katsomaan Nemin seuraamista niin kerkesin harkata noiden tehtäväpisteiden lisäksi:
- noutoa, jossa Nemi oli harvinaisen protestoivalla tuulella, haukkua pätkytti niin että nolotti. Tehtiin pari nostelunoutoa sitten kun en tietty periksikään voinut antaa ts luovuttaa koiran protestin alla
- kaukoja. hain yhden hyppyriman Nemin jalkojen eteen, se hieman väisti sitä rimaa aluksi mutta sen jälkeen vaihdot sujuivat 9+ arvoisesti (mun silmään)
- seuraamisen sivuaskeleita ja peruuttamista
- jäävistä seisomista etupalkalla (häiriöitä)
Seuraamisesta Katja totesi saman mitä moni muukin, eli että se on nättiä sillon kun N keskittyy siihen. Jos koira haukkuu niin kokeiltiin semmosta, että käsken koiran maihin ja vapautan & kehun vasta kun siihen on aihetta, sitten otan sen uudestaan sivulleni ja jatkamme seuraamista. Jos taas koira alkaa muutoin haahuilemaan niin vaihdan todella äkillisesti suuntaa (esim juosten hetken) ja kun koira tulee mukaan ja on tiitteränä seuraamassa niin kehun sitä. Noh, enhän mä niin hyvä ollut hoksaamaan millon tehdä äkkiliikkeitä kuin mitä ois pitänyt eli ois pitäny hoksata - yks kerta myös juoksin liian pitkän matkan joka vain kiihdytti koiran haukkumaan... Mutta kun oltiin tehty muutama tämmönen reeni niin se seuraava seuraamispätkä oli jo melko pitkä ennen kuin "saatiin koira tekemään virhe" eli vaikutti ainakin tuolla kerralla aika oivalliselta toiminnalta :)
Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuu yhteisreeninä. Olin ainut joka piiloili. Muutamat koirakot olivat ihan alkeisalkeisreenissä ja ne olivat toisessa laidassa tekemässä minireenejään ja kokeneemmat koirat (joihin N kuului) toisella puolen. Pientä hässäkkää siis oli meneillään = hyvää häiriötä ;) josta N ei ollut moksiskaan. Pysyi maassa myös kun tulin sen viekkuun, vapautin koiran etupalkalle (jonka olin laittanut palatessani piilosta eli namilautanen ei ollut muiden koirien kiusana koko harjoituksen aikaa ;)).
Ja ihan ihan lopuksi tehtiin suorat luoksarit, jossa N intaantui haukkumaan... (grr)
Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuu yhteisreeninä. Olin ainut joka piiloili. Muutamat koirakot olivat ihan alkeisalkeisreenissä ja ne olivat toisessa laidassa tekemässä minireenejään ja kokeneemmat koirat (joihin N kuului) toisella puolen. Pientä hässäkkää siis oli meneillään = hyvää häiriötä ;) josta N ei ollut moksiskaan. Pysyi maassa myös kun tulin sen viekkuun, vapautin koiran etupalkalle (jonka olin laittanut palatessani piilosta eli namilautanen ei ollut muiden koirien kiusana koko harjoituksen aikaa ;)).
Ja ihan ihan lopuksi tehtiin suorat luoksarit, jossa N intaantui haukkumaan... (grr)
Paluu lappalaisvuorolle
Ilmoittauduin taas lappalaiskoirien treenivuorolle reenariksi. Kyseessä on siis Okk:n hallista varattu treeniaika. Sieltä on kaks kenttäpalasta lappalaisten käytössä; toinen puoli varattuna agireenaajille ja toinen osastolle "muut" (eli toko, koiratanssi, rallytoko, ... jne mitä kukanenkin haluaakin touhuta). Ei ohjattua toimintaa / kouluttajia.
Aattelin, että jos tällä kertaa pääsisinkin joskus perjantaisin alkuillasta Haukkikselle. Ajankohta on huono. Mutta elättelen silti toiveita, että saisin edes muutaman kerran mentyä sinne. Jos oon normisti töissä perjantaina niin en ehdi mitenkään (käymään töiden jälkeen kotona ja ajamaan ajoissa Haukkikselle) tai jos ollaan lähdössä vkonlopuksi reissuun niin en pääse reenimään. Näistä melko normeista perjantain viettotavoista (työt/reissut) huolimatta aion muutaman kerran talven/kevään aikana kyseisellä vuorolla käydä. Ajattelin nimittäin, että mikäpä parempi tapa saada häiriötok-reenitilanteita Nemille kuin mennä muiden lappalaiskoirien sekaan reenimään. Vaikka kuinka olisivat parempikäytöksisiä kuin Nemi niin kyllä mä sen verran luotan kuitenkin niiden äänitaituruuteeen, että joku ees sillon tällöin haukahtelee ;) Tavoitteeno on siis kyetä tokottamaan (ilman että Nemistä itsestään lähtee kauheesti ääniä) samalla kun ympärillä on lappalaismaista hälinää ;)
Harkat ovat perjantaisin klo 17.30-18.30
"Kevätkausi kestää 9.1.-1.5. eli 16 kertaa"
"Kevätkausi kestää 9.1.-1.5. eli 16 kertaa"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

