PJT12

Pitkästä aikaa olin mukana pikajuoksutreeneissä. Tällä kertaa oltiin väkeä kuhisevassa Ouluhallissa. Ohjelmassa oli kellotusta. Heh, ajanottoja kun en oo reiluun kuukauteen päässyt reeneihin... No osallistuin sitten minäkin niihin aikoihin. Lämmittelyissä ja jossain tekniikkapätkissä oikeenjalan nilkka rupes kettuilemaan, joten otin kengät pois jalasta joten olikin helpompi juosta. Juostiin kellon kanssa (ts seinäs se ajanottolaite oli eikä kaulassa ;)) 3+1 neljänkymmenenmetrin pätkää ja sitten hieman myöhemmin muutama lentävä parikymppinen. Siitä sitten saatiin joku tavoiteaikakin ... jota en nyt muista kun en muista sitä mun parasta kipitys aikaakaan. Oli se silti (vaik on tullut taukoo ja kunto tuntu huonolta) parempi kuin viimeks kun on aikoja otettu.

Lisäks käytiin siin kuntosalin puolella treenaamassa jollain ihmelaitteella. Mikä lie (reisi)kiljotiini :D

Sillä, että juoksin sukkasillani niin rikoin sitten vasemman jalan pottuvarpaan alusen (se tyvi mistä varvas alkaa). Eli sukka oli veressä ... huomasin vasta kun olin pukuhuoneessa vaihtamassa ulkokamppeita päälle. Olin meleko sippi reenien jälkeen :o 

Valmentaja videoi jotain meidän suorituksia... tältä näytän kun pingon minkä kintuista lähtee sillon kun en oo aksasa / koiran kanssa liikenteessä:

edit. aiemmasta sekoilustani johtuen reenien numeroinnit menivät uusiksi eli nää kait olivatkin kahennettoistannet pikajuoksureenit. Otsikkoon muutin sen, mutta tuossa filminpätkäsä on ny väärä nro.

Tokon läksyt ja agin hampaankolot

Aamulla kävin hallilla. Ensin tehtiin noutoa, kuljetusta ja kapulan nostelua. Nostelu parani koko ajan :)

Sitten sivuaskelia, vasen parempi kuin oikee (vasenta on tehtykin enemmän). 

Ja sitten aksaa... hieman pätkiä eilisestä reenistä ja jotain muuten vaan juttuja. Nemi oli irtovalla tuulella ja erityisen hienona muutenkin <3

Uus tokoryhmä

Viime viikolla alkoi tosiaan uus tokokurssi. Kaverit ovat hieman erit kuin aiemmin. Mukana on joku bordercollie, yks saksanpaimenkoira ja australiankelpie. Hyvää reeniä Nemille, että ryhmässä on myös seefferi, niitä kun yleensä aina on myös kokeissa. Ja mun koira(t) ottaa niistä kilareita ja pistää hernepalkoja neniinsä. Liekkö Merri opettanut Nemille, että sakemannit on pahoja - vai onko se ihan itse niin päätellyt. 

Muuten meni -sakemanni häiriön osalta - ihan hyvin reenit, mutta paikkamakuun jälkeen kun koirat oli vapautettu niin seefferipoju otti pari askelta Nemiä kohti (ihan ystävällismielisen oloisena) ja N sai kauheet kilarit aiheesta. Retuutin sen siitä kauemmas (koira oli koko ajan mun näpeissä) ja seuraava paikallaolo reeni (toi eka tais olla istuminen ja tää toka paikallamakuu) tehtiin niin, että Nemin ja spk:n välissä oli joku muu koira. Paikallaan N oli ihan asiallisesti. 

Lisäksi harkattiin seuruuta josta me tehtiin sivuaskelia. Mun käsi oli väärin ja avustin liikaa koiraa. Naksuttelin Nemille mukaan lähtöä ja taaksepäin astumista mikä tarttui siihen hyvin kun se tarjosi sitä sitten muullonkin illan aikana. 

Itsekseen taisin tehdä ainakin kakeja (voit lähietäisyydeltä) ja luoksareita. 

Lopuksi otettiin noutoa. Nemi ei tartu siihen kapulaan kun heitän sen ja käsken sen hakemaan. Menee kyllä kapulan luo ja sitten huutaa sille. joskun laitan kapulan koiran suuhun niin kulettaa sitä ihan jees. 

Ratareeniä a la Mari ja Mikko

Niin, viime viikolla ma-reenit koutsasi Mari ja tehtiin ratareeniä ja eilettäin oltiin sitten Mikon vetämissä reeneissä 28 esteen radalla. Viime viikolla koin oivallusta ennakoivasta ohjauksesta johon Nemi hienosti lähti mukaan ja yritin ymmärtää omaa sijaintiani kun koiraa lähetin takaakiertoon. Että liian lähelle estettä ei sais mennä ja jotain ei saanut peittää... :D 

Eilen olin sitten ihan kuutamolla vaikka kuinka monta kertaa. Rata hukkui. Ja kun jotain kohtaa ensin jauhettiin monesti niin sitten myöhemmin meinasi loppua kuntokin. Pitkästä aikaa tuli se tunne kun tuntuu siltä, että jalat eivät vaan kanna. Mulle aina silloin tällöin tulee niitä agissa - tai siis ylipäänsä juostessa. Tosi outo fiilis. 

Mutta ne reenit. Huolimatta mun hönöilyistä niin saatiin ihan mukiinmeneviä pätkiäkin aikaiseksi. Hyppyytin Nemiä 40-45cm rimoja. 

Miten

Se lama sitten vaikuttaa tokoon ja näytelmiin? No ainakin siten, että se Nemin avoimen korkkaus antaa odottaa itseään, kun haluan että meillä on edes teoreettiset mahdollisuudet saada kaikista liikkeistä pisteitä. Jos ei ois lamaa ja virtsankarkailulääkitysdouppingsäätelyä niin oisin varmaan mennyt jo... kokeilemaan kepillä jäätä. Kun jopa tokokokeissa käymisestä saa jonkinlaiset narkkariannokset kisafiiliksestä ja muusta sydeemistä - tuloksesta viis (kait, ehkä, melkein). 

Ja ne näytelmät sitten taas. Harvemmin kumminkaan ovat niin oleellisia. Kun pitäs niin hyvissä ajoin ilmoittautua. ja kun niitä puntaroi doupping-tauon ja matkustuksen kannalta. Varsinkin jos vielä pitäs majoitustakin olla hommaamassa sieltä näytelmäpaikkakunnalta. Just nyt oon siis arponut sen asian kanssa, että lähteäkkö kevät erkkariin vai ei. Se ois Nurmeksessä maaliskuun lopussa. 

Norjan rlk't

Kuva otettu täältä: http://www.norsklapphundklubb.no/rase.php?hds&rid=2

Jep jep. Norjalaisia ruotsinlapinkoiria käytetään silmätarkeissa.

Juttua ja ajatusta pukkaa niin ettei perässä tahdo pysyä

Remontti on ohi, päästiin perjantaina takaisin kotiin. Kotona haisi uudelle/oudolle ja ollaan moneen asiaan kyllä tosi tyytyväisiä. Aikansa kestää ennen kuin tavarat ovat takaisin paikoillaan, mutta mikä tärkeintä (heh) niin remppaevakko on ohi ja ens viikolla pääsen normaalisti reeneihin! <3

Nyt voisin sitten katsoa kisakalentereita (agi, nly, toko) ja miettiä mihin ehkä osallistuttaisiin. Paitsi, että en ole ollenkaan niin innostunut kuin mitä olin luullut, että olisin. Eikä pelkästään syynä ole se, että kaikkien koitosten alkuun pitää laskea se parin viikon lääketauko. Tai sitten tehdä putkeen monta kisareissua ja pitää se lääkeetön aika sillä tavalla putkeen - näinhän se kaikkein järkevintä olisikin toimia. Siitä viis, että jos jonnekin on sitten vähän pidempi matka ajella.

Mulla on jonkinlainen kisalama. Ei reenilama, koska olin kuin kissapistoksissa kun en päässyt treeneihin. Reenaaminen on edelleen kivaa enkä osaa kuvitella aikaa ettenkö jotain reenaisi. Mutta aika hyvin olen alkanut jo sisäistämään ja työstämään ajatusta Nemin eläkkeelle jäännistä. Ens talvikaudeksi en hae sille enää reeniryhmäpaikkaa - voi olla, että sitten ostelen jotain irtovuoroja jos oikeen reenihammasta kolottaa (tai sitten en, ei voi tietää). Oletettavasti vielä kesälle otan reenipaikan (ts haen paikkaa, ottamisestahan nyt ei suoraan voida puhua), mutta siinä se sitten on. Meidän vakkarireeniura.

Entä ne kisat sitten? Periaatteessahan oon sanonut, että rakasta agikisaamista. Ja onhan se kivaa, parhaimmillaan radalla on ihan huikee fiilis <3 Mutta ihan älyttömän usein myös en keksi joka kohtaa hyvältä tuntuvaa ohjausta. Ja jos en sitä keksi niin meillä ei ole mitään toivoa. Koska jos olen Nemin kanssa radalla vähänkään epävarma niin puihin menee ihan takuulla. Onko siis sitten mitään järkeä maksaa kymmeniä euroja siitä, että puihin menee varmasti? Ei, mutta maksettu on silti ;) Mutta entä jatkossa? Joo, kisaan varmasti sen kanssa vielä. Mutta kuinka paljon?

Sitten. Niin. Masentavaa. Oli se. Kun jonakin hetkenä vain tajusin, että vaikka agilityssä näkee mahtavia menestystarinoita. Niin ne tarinat eivät ole tarkoitettuja kaikille. Sivusta voi katsella ja hurrata mukana, mutta turha kuvitellakaan, että kaikkien kuuluisi kokea samat jutut. Kaikkien tavoitteiden ei tarvitse olla niitä mitä yleisesti ottaen pidetään lajissa tavoitteina. Ihan älyttömän hankala asia sisäistää. Onko se luovuttamista? En tiedä. Olenko luovuttanut? Olen, sitä kait minä olen. Ja samaan syssyyn harmittaa moni asia Nemin "uralla" kun olen kuvitellut meidän kipuavan jonnekin minnekkä ei ole todellisuudessa ollut toivoakaan. Olisiko meillä ollut hauskempaa/onnellisempaa jos oisin sisäistänyt tämän jo aikaa sitten? En mä usko, koska yrittäminen on ollut enimmäkseen kuitenkin kivaa. Ja moni kiva asia olisi jäänyt varmasti tekemättä ja kokematta jos en olisi edes pienesti haihatellut joitakin normisti agi-ihmisten tavoitteisiin kuuluvia asioita. 

Mä niin toivoisin, että seuraavan koiran kanssa olisin jo viisaampi. Että oisin saanut tehtyä aivotyön valmiimmaksi. Että mä sitten olisin kypsempi. Mutta jotenkin mä silti pelkään, että sittenkin mä erehdyn ajattelemaan, että " tässä mulla nyt on tällä ja tällä tavoin parempi/erilaisempi koira kuin aiemmat ja tälle mä osaan opettaa jutut agiin paremmin alusta lähtien ja täältä me sitten tullaan ja..." mennään minne? tapahtuu mitä? En todellakaan tiedä. 

Me ollaan treenattu!

Viime viikko oli jotenkin sellainen, että homma läikkyi yli. Mä kyllästyin treenaamattomuuteen ja homma järjestyikin kivasti niin, että päästiin Eetun veljen luo ma-ti yöksi. Eli kun aksareenit loppu kympin jälkeen niin oltiin jopa jo hieman ennen puolta yötä Karjasillalla eikä tarvinnu ajella Raaheen asti. 

Tiistaina kävin sitten omatoimireenimässä hallilla kun tulin/menin Eetun mukana Ouluun. Ensin vaan kulutin aikaa mm Iissä kun oottelin että halli olisi vapaa (okei pikkupuoli ois ollukin mutta halusin harkata edellisen illan rataa mikä oli isolla puolen). Keskiviikkona Nemi oli mukana lipastolla, huitelin välillä muualla (N autosa mukana) ja lopulta illalla ajelin Martsaan tokoreeneihin. Sen vaan sanon, että vaikka reenit olivatkin kivat, niin ymmärrän itseäni varsin hyvin kun en ole Raahesta ajellu reeneihin ja takas. Melko väsyttävä matka oli ajaa sitten takas evakkaloon aka Raaheen reenien päätteeksi. 

Tänään oon sitten hieman höpöreenannu täällä Raahesa. Tämmöstä (muun muassa):

Kuljen (autiota) Kanavanrantaa

Toisen ja viimeisen väliajan jälkeiset kalvot

Niin. Kävin siis eilen Merikadun koulun auditoriossa kuuntelemassa Tommy Wirenin luentoa. Samahan se oli sinne mennä kun täällä Raahesa notkutaan sitä remonttia paossa jokatapauksessa. Kuten aiemmasta postauksesta näkyy niin en välttis ala sen tarkemmin luennosta raapustelemaan (jos en sitten innostu pohtimaan aihetta omien mielipiteitteni ja luennon herättämien kummastusten/ajatusten kautta), kun löysin ne Jonnan varsin pätevät kirjoitukset. 

Luento alkoi vartn yli kymmenen ja kesti noin kolmeen asti. Pari paussia oli joten ihan yhteenpötköön ei tarvinnut penkkiä kuluttaa tai tyypin luennoida. Vikan tauon jälkeen kaivoin kameran esille ja otin lopuista "kalvoista" kuvat kirjoittamisen sijasta.