Wirenin luento (pyörän uudelleen keksiminen)

Ehken mä kirjoitakkaan mun harakanvarvasmuistiinpanoja puhtaaksi asti kun mä kerta löysin Jonnan hyvät muistiinpanot parilta aiemmalta vastaavanlaiselta luennolta ;)

"Tommy Wiren - onnistu koirasi koulutuksessa"

14.2.14

MasterClass

Joo joo, olen katsellut liikaa Australian MasterCheffiä ;) Mutta ei, en saanut mestarinoppituntia ruuanlaitossa vaan valokuvauksessa ;) Ainakin siis hetken aikaa tiedän jotain. Ihan eriasia on toki se, että otanko siltikään jatkossakaan yhtään sen parempia räpsyjä kuin aiemminkaan :D

Köhäkuu

Kuka niitä reenejä kaipaa?

Minä!!!

Kaipaako Nemi? Paha mennä sanomaan. Koirat tottuvat monenlaisiin asioihin. Ilmeisesti meitä ihmisiä helpommin. Tykkääkö Nemi reenata? Kyllä mä väittäsin että tykkää. Viime viikolla itseasiassa käytiin hallilla yks päivä (keskiviikkona) ja ihan tohkeissaan koiruus siellä taas oli. Mutta on se koiruli tottunut tuohonkin eloon että aktiviteetit tarkoittavat erilaisia lenkkejä sinne sun tänne. Uusia katuja joita nuuskuttaa. Ja lähestulkoon jokapäiväistä aamupäivä lenkkiä anopin kanssa rantsuun. Merrihän ois jo aikaa sitten hyppinyt seinille ja pihalla "tappanut" kaiken mikä liikkuu tai on liikkumatta kun olisi ollut niin turhautunut kun ei ole mitään tekemistä ja olisi sisällä kuljettanut mulle kaiken mitä ois vaan saanut "käsiinsä" palkkion ja tekemisen toivossa. Nemi paremminkin sisällä tyytyy kohtaloonsa ja pihalla on määrätietoinen eikä enää kysele että "päätä säää mihin mennään" vaan tietää jo itte paremmin millaisen lenkin tahtoo milloinkin kulkea (ja ei, en mä sitä tottele. Ainakaan kovin usein ;)). 

Lenkeillä ja sisällä tulee toki toisinaan tehtyä hieman temppuja tai minimaalisesti tokoa, mutten mä miellä sitä reenireenaamiseksi. 

Viimeksi oon käynyt ohjatuissa reeneissä 15.1 (toko, viimiset agit ovat olleet 13.1). Johan tuosta kohta on kuukausi aikaa. 

***

Toisaalta taas ajateltuna, tällaiseen reenaamattomuutenkin tottuu. Remonttievakossa on monta muuta muuttujaa jotka vaikuttavat asioihin ja omaan mielentilaan. Olen pohdiskellut, että vaikka olisi kuinka koirien välineillistämistä, niin se on just niin. Että m i n ä tarvitsen harrastuksen. Olen jotenkin niin tottunut ja orientoitunut siihen, että mulla on joku harrastus jonka merkkaan kalenteriini jonka takia menen jonnekin tekemään jotakin säännöllisesti. Nuorempana se oli kuorolaulu. Nyt se on koiratreeni - aksa siis. Ja luultavasti tämän vuoden jälkeen toksa (toki nyttenkin mutta agi jäänee pois ohjelmistosta). 

Eli se on niin, että tartten koiran, joka aktivoi minua ;) Ja sen koiran on oltava sellainen, jonka kanssa voi tehdä jotain sellaista mihin minä taivun (/tykkään / opin tykkäämään).

---

Tähän asti olen suoriutunut hyvin tuossa rodun/pentueen/yksilön valinnassa (Merrin valkkasin itse (ts Merri valkkasi mut <3 ), Nemin valkkasi kasvattaja). Eikä tämä viesti ole mikään pentukuumeraapustus kun Nemi toimii tosi hyvin mun aktivointitehtävässään :)

Lohtajan seikkailut

Hiljainen kipu

Oikea oivallusten viikko, tai jotain.

Jokin aika sitten tajusin, etten ole tainnut koskaan edes kysyä vanhemmiltani, että onko minusta valokuvaa ajalta ennen jalkaleikkausta. Sitä ihan ensimmäistä. Ei kuulemma ole. En voi siis esitellä mitään (tämän kummenpaa) friikshowta. Ensimmäisen kerran jalkani leikattiin siis kun olin yhdeksän päivän ikäinen. Toisen kerran sitten joskus kun yritin opetella kävelemään mutta kantapää ei oikein osunut lattiaan vaan kuljin jotenkin varpaillani. Onneksi se jyväskyläläinen kirurgi osasi hommansa ja sai jalastani melkeen kelvollisen.

Tässä muutama päivä sitten kun mietin, että mitä mä nyt oon tehnyt kun jalkaa särkee, niin tajusin, että ei, en oo tehnyt mitään ihmeitä. Jalka ei ole siis sillälailla aksakipeä, nilkka ei ole muussina. Vaan sitä vaan särkee, pikkasen ei niin että siitä nyt kannattas sen kummemmin numeroa tehdä, ihan tuota normikipua vaan. Normikipua? Niin, sitä mitä olen tuntenut koko elämäni - tajusin. En tietty koko ajan, vaan toisinaan. Nurkan takaa tullen ja hiipien. Varsinainen kivun lähde on nuo jäljet nilkassa, ne pingottuneet jänteet ja arvet. Jalkapohjaankin sattuu, mutta sielläkin on niitä arpisydeemejä. Jollainlailla. Se kipu sitten säteilee koko jalkaan.

Voisikohan asialle tehdä mitään? Onko lääketiede mennyt eteenpäin reilussa kolmessakymmenessäviidessä vuodessa?

Itsekseen oman jalan kuvaaminen on hivenen hankalaa, mutta tässä se syypää kumminkin:

edit. muutamana iltana otin ennen nukkumaan menoa burana nelisatasen niin pystyin taas nukkumaan kunnolla ja nyt ei jalkaa satu! jee. kyl tuo kipu jostain jossain välissä taas hiipii takaisin mutta just nyt on ihan hyvä (10.02.-14)

Tokoa luvassa

Joskus kun remppa loppuu ja päästään taas normaaliin reenirutiiniin käsiksi.

------------------------------------------------------------- 
KURSSITIEDOT: 
Koiran nimi:      Nemi 
Kurssi:           TOKO:n valmennusryhmä 
Päivämäärät:      ke 19.2. / ke 26.2. / ke 5.3. / ke 12.3. / ke 19.3. / ke
26.3. / ke 2.4. / ke 9.4. / ke 16.4. / ke 23.4.

Kellonaika:       20:00-21:00 
Kouluttaja:       Jenni Ojala 

Matkalle

Extempore. Tai se reissu on vasta puolentoista kuukauden päästä. Mutta varattiin reissu, tosta noin vaan. Mennään maaliskuussa Turkkiin. Ei olla siellä(kään) ennen käyty. 

Yhden koiran taktiikalla

Käytiin lauantaina katsomassa koiranpentuja. Islanninlammaskoiranpentuja Rovaniemellä. Kaksi siellä vielä oli jäljellä, tosin molemmille oli jo koti tiedossa, joten vaaraa siitä, että pentu olisi lähtenyt matkaan ei ollut ;) Eikä tarvi vielä ollakaan. Reippaita, suloisia, touhukkaita ja ihania pikkuolentojahan ne olivat. 

Niin, se voi olla, että seuraava koiramme on islanninlammaskoira. Tai sitten ei. Se voi olla myös ruotsinlapinkoira. Tai sitten joku muu. Kuka tietää. Aika näyttää. Vielä ei kuitenkaan ole koiranpennunaika. Yhden koiran kanssa elo on niin näppärää ja Nemistä on kuoriutunut uusia piirteitä kun se on ainut koira - joista halutaan nauttia vielä jonkun aikaa. Varmasti se esittää sitten taas itsestään uusia lisäpuolia kun saa nuoremman kaverin seurakseen (jos on elossa vielä sitten kun halutaan pentu ottaa). 

Haluan, että mulla on aikaa ja intoa työstää pentua sitten kun se meille tulee. Nyt tuntuu niin kovin laiskalta ts työläältä kaikki se mitä penskan kanssa "kuuluu" tehdä jotta siitä saa kehityskelposen harrastuskoiran ja kohtuullisesti käyttäytyvän kotikoiran. En edes oleta, että osaisin kolmattakaan koiraa opettaa kulkemaan kaduilla ja toreilla kuin herranterttu ;)