keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Punkkilääkitys vuodeksi

 Luin jostain päin somea jonkun eläinlääkärin kirjoituksen pistettävästä punkkilääkkeestä ja kiinnostuin aiheesta. Meidän koirien punkkilääkitys historiahan on se, että vuosia käytin erilaisia selkään siveltäviä litkuja, sitten siirryin neljän viikon välein annettaviin tabletteihin. 

Kysyin parisen viikkoa sitten yhdellä eläinlääkärikäynnillä tästä pistoksena annettavasta punkkilääkkeestä ja päädyin sitten siihen ratkaisuun, että varasin koirille ajan sen laittamiselle. Aika oli tänään. 

"Koirasi on saanut puutiaisia ja kirppuja tappamaan Bravecto-lääkkeen pistoksena nahan alle. Pistoksen puutiaisia ja kirppuja tappava vaikutus alkaa 4 päivän kuluttua pistoksesta ja kestää 12 kuukautta."


Samalla käyntikerralla Kiki sai Librela-annoksensa ja uuden reseptin Gabapenttiiniä. Gaba annosta myös nostettiin hieman - aiemmin Kiki on saanut Gabaa kahdesti päivässä 2 millilitraa jatkossa viikon verran 2,5 ml ja sen jälkeen 3 ml.  

tiistai 31. maaliskuuta 2026

Omatoimitreenit 4/26

 Pläräsin kalenteria todetakseni, että vähän on todellakin tullut hallilla käytyä itsekseen tänä talvena ... 







Näistä erityisen hyviä Taralle lähdössä pysyminen, sivuetäisyys ohjaajaan, irtoaminen hypyille ja liikehäiriö & tehtävälle lukitus -harjoitus. Välissä Kikin höntsätreenailuja. 

Koirametsä ja koirapuisto

 




torstai 26. maaliskuuta 2026

Okk:n helmikuun kisat

 Laahaa kovasti perässä kirjoittelut, niin kirjoittelen inspiraation mukaan sekavassa järjestyksessä näitä. 

Reilu kuukausi sitten osallistuttiin Taran kanssa Okk:n agilitykisoihin, joissa tuomarina oli Marika Blom. 

Juostiin ensin hyppyrata ja sitten kaksi agilityrataa. 


Nolla ratavirhettä, aika -3,70 LUVA sij.1/12. Ei täydellinen rata ts suoritus, mutta eihän tuohon silti voi olla muuta kuin tyytyväinen. Palkintopöytä oli runsas ja valinnanvaraa vaikka mitä, otin silti kisalahjakortin - siitä ainakin on hyötyä tulevaisuudessa. 

Sitten siirryttiinkin agilityratoihin. 


Nolla ratavirhettä, ihanneaika ylittyi 5,09 sij. 1/9. Myös palkinnoksi valitsin lahjakortin. 
Tällä radalla eniten harmittaa keinulla oleva ohjaus, käytäntö ihan eri kuin mitä suunnittelin, olisi pitänyt ennen keinua vaihtaa puolta jos ei valssilla niin vaikka leikata keinun takana tms. Olihan siinä muitakin kohtia mitkä olisivat voineet olla sujuvampia, mutta tuo jäi eniten kaiherruttamaan. 

Kolmas rata päätyi hylkäykseen, kun Tara meni aalle väärällä hetkellä. Siitä en ole vielä ottanut kuvakaappausta Okk:n streamista. 
edit. enkä ilmeisesti otakaan (kuvakaappausta) koska en löydä tuota viimeistä ykkösten rataa sieltä striimistä. 

tiistai 24. maaliskuuta 2026

Suurimmat esteet tavoitteiden saavuttamiseen

 Otsikon mukaista asiaa kysyttiin minulta Instagramissa, kuntoiluun liittyen.

Aloin oikein pohtimaan asiaa.

Ne tavoitteet ovat siis

  • Vähemmän jalka- ja selkäkipuja
  • Parempi liikkuvuus aksassa
  • Pystyä juoksemaan muutaman kilometrin mittaisia lenkkejä
Helpoin vastaus on: laiskuus. 

Siihen liitännäisenä on se, että aloitin "kunnolla kuntoilun" tai edes tekemään asioille jotain vasta keski-ikäisenä. 

Tuota kakkoskohtaa voin yrittää parantaa, mutta se on loputon homma ja siinä  suurin este on tuo kampurajalka eli olen aina heikommassa asemassa kuin normaalijalkaiset. Voin olla parempi versio itsestäni kyllä, mutta aina on kehitettävää. 

Ensimmäinen kohta on taas sellainen, että tavoitematka ei pääty koskaan - ts kipuja on vähemmän kun tekee lihaskuntoharjoituksia. "Milloin kuntokuuri loppuu ja tavoite on saavutettu?" Ei siis ikinä. 

Viimeinen on ainoa minkä tavallaan voi saavuttaa, mutta jos haluaa kyetä jatkossakin juoksemaan, niin 
a) pitää liikkua niin, että kunto pysyy yllä
b) tehdä lihasvoimaharjoituksia 

keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Omatoimitreenit 3/26

 Tänäaamuna hallilla

Taralle keppien vahvistusta:



Kikin kanssa temppusia, mitä ehkä tulee Taran tanssiohjelmaan. Musana se mitä Taralle suunnittelen. Tämä ihan improilua eli ei mitään kunnon suunnitelmaa. Kiki tarjoili tanssitemppua usein 😊




Taran kanssa musiikkiin totuttelua, jotain opeteltuja temppuja, uusien kokeiluja - totuttelua siihen, että mulla on kädessä rekvisiittaa. Taran ääntelyyn ei kauheasti auta, että Kiki huutaa taustalla ... 🙅 siitä (ja Taran ääntelystä) huolimatta monta hyvääkin asiaa tapahtui tässä harjoituksessa. 




Omatoimitreenit 2/26

 28.1.26







maanantai 9. helmikuuta 2026

Koiratanssitreenit 2/26

 25. tammikuuta käytiin Taran kanssa kevään (meille) toisissa tanssitreeneissä. 

Tara kertasi aiemmin opeteltuja temppuja ja kysyin Saaralta vinkkejä miten kannattaisi muutamia temppuja opettaa. Niitä alettiin hieman jo työstämään tuolloin. Lisäksi tehtiin kehäänmenoharjoittelua. Näissä kehätreeneissä säädetään Taran virettä ja palkattomuuta (ts palkkahinkua). 




Lappalaiskoiratreenit 1/26

 23. tammikuuta kävin Kikin kanssa lappalaiskoiratreeneissä. 

Kiki oli hyvin innokkaasti mukana touhuamassa jos jonkinlaista eikä ottanut häiriötä juurikaan viereisen kentän aksaajista eikä oman kentän lappalaiskoirista 😍


Treenivideoita, joissa näkyy muitakin kuin Kiki












Agitreenit 2/26

 Kauden toiset aksatreenit olivat 20. tammikuuta. 

Noissa treeneissä pääpaino oli kontakteissa, joten ei tehty varsinaiselta radalta kuin muutamia esteitä ennen tai jälkeen kontaktiesteiden. 

Muutamia huomioita harjoituksista / kontakteista

  • A. Ei vaadita varsinaista 2:2 pysähtymistä/asentoa, käytetään mattoa kuitenkin alasmenolla tai siis esteen lopussa (maassa kiinni esteellä) merkiksi siitä, että sinne kuuluisi koiran osua. 
  • Puomi. Matto pois ja sen työstöä ettei sitä enää ole siinä. Kontaktisanan vaihto "matto" -> "taka" 
    Taka-vihje tulee/tuli jumppatreeneistä mitä olen Taralle tehnyt eli sillä on siitä ajatus olemassa
  • Keinu. Ei uutta ihmeellistä. Kriteerissä pysymistä. 

Puomille ja keinulle molemmille tarvitaan paljon treeniä pysymisestä, liikehäiriöstä jne. 

Tehtiin myös pujottelua ja havaittiin, että se on huonontunut joulutauon aikana. 



perjantai 30. tammikuuta 2026

Valmennusrinki 2026

 Pitkällisen pähkäilyn päätteeksi hain varasijalle agilityyn Lappalaiskoirat ry:n valmennusrinkiin tälle vuotta. 

Leirit ovat tänä vuonna 

  • Mikkeli 2.-3.5.26
  • Oulu 13.-14.6.26
  • Helsinki 1.-2.8.26 
  • Joensuu 5.-6.9.26
Joista Mikkeliin en pääsisi ihan varmasti, Helsinkiä ja Joensuuta en ole selvitellyt miten hankaliin ajankohtiin ne osuvat. Oulu luonnollisesti on kätevin leiri paikkakunta; etenkin, kun ainakin agilityn osalta treenit ovat Kiimingissä 😊

Varasijoilla koirakoita on ilmeisesti paljon, että en suuresti odota saavani paikkaa millekään leirille, mutta varasijalta päässee myös kuunteluoppilaaksi (aiemmin on ainakin päässyt), joten Oulun leirien joitain treenejä voisi varmaan mennä katsomaan. 

Lisätietoja valkkuringistä. Huom! Huomenna ehtii hakea vielä mukaan. 

maanantai 19. tammikuuta 2026

Yllättävä ripuli

 Taralla meni perjantaina maha sekaisin jostakin. Ehkä aamuisista (Sunissa nautituista) matolääkkeistä, ehkä jostain muusta. 

Joka tapauksessa käytin sitä pe-la -yönä neljä kertaa ulkona ja joka kerta se kakki enemmän ja vähemmän löysää tuotetta. Toisen ulkoilun jälkeen annoin sille mahanparannuslääkkeen (jos muistan niin katson tähän jossain vaiheessa lääkkeen nimen, apteekista ostettu ilman reseptiä) - tai puolikkaan sellaisen, mutta niin äkkiä se ei auttanut, että oltaisiin vältytty parilta seuraavalta kakkareissulta. 

La aamuna en antanut koiralle normiruokaa. Aamupäivällä tein sille riisi-kaura "soosia" jota annoin päivällä hieman, soosin mukana annoin toisen puolen siitä mahalääkkeestä. Iltaruuan mukana oli soosia ja muutama nappula. Koira ei voinut enää pahoin ts ripuloinut muttei kakkinutkaan koko päivänä. 

Sunnuntaiaamuna Tara sai lisää soosia ja hieman enemmän nappuloita kuin edellisenä iltana. Ulkoiltiin normaalisti. Vasta myöhäisiltalenkillä Tara kävi kakalla. Iltaruoka oli jo normaali (ei soosia). 

Lauantaina Tara oli melko väsynyt, ihmekös tuo.

Sunnuntaina olisi ollut viimeinen päivä ilmoittautua KAS:n ens viikonlopun agikisoihin, joihin olin suunnitellut meneväni. Koska kakkaa ei näkynyt eikä kuulunut, niin päätin jättää kisat väliin. Jos ripulitauti olisi ollut jotain muuta. Toki siis vikan myöhäislenkin jälkeen (jolloin koira kakkas) olisi ollut reilu tunti vielä aikaa ilmoittautua kisoihin, mutta annoin suosiolla olla. 
Tuleehan niitä kisoja myöhemminkin. 


Tästä ripulihommasta johtuen ei menty sunnuntaina koiratanssitreeneihin. 

Omatoimitreenit 1/26

 Viime viikolla käytiin yhtenä aamuna Haukkukeitaalla omatoimitreenimässä. 

Kikin kanssa tein sitä sun tätä:



Tara teki laatikolla kontaktitreeniä. Myös hypyn kautta. Hypylle samalla takaakäskyyn harjoitusta eli irtoamista hivenen kauempaa. Tuli testattua myös huono palkkaustapa eli etupalkkaa jos käyttäisi niin saisi nopeasti opetettua olemattomat kontaktit 😁


                                            


Sitten tein parilla hypyllä leikkauksia, takaahyppyjä, "kom"ia ja "hop"pia. 



Koiratanssin vatipyörimistä.
Videon alussa on Kiki :)



Ja lopuksi sivulla pysymistä. Siinä Tara helposti väistää tai alkaa epäillä, että pitäisi tehdä jotain muuta jos palkkaa ei tipu. Ehkä istumisen kestoa pitäisi harjoitella muutoin kuin sivulla? Toki on reenattukin. Mutta siis jos koira paineistuu pertsassa? 



perjantai 16. tammikuuta 2026

Agitreenit 1/26

 Kevättalven agin valmennusryhmän treenit alkoivat jo ennen kuin vuosi vaihtui, mutta koska me oltiin silloin reissussa niin Taralle ensimmäiset treenit olivat vasta tällä viikolla - loppiaispäivänä ei ollut siis treenejä ollenkaan eli ne eivät jääneet välistä. 

Ryhmä on hieman muuttunut viime syksystä, suomenlapinkoira Jurin tilalla on belgianpaimenkoira Yrtti - novascotiannoutaja Vili on tullut jo viime syksyltä (ja aiemmista ryhmistä). 

Kävelyaksa on toivottavasti taaksejäänyttä elämää, eli yritän taas jotenkin muuten kipitellä eteenpäin. 


Tehtiin hyppyrataa. 

Treenirata oli tällainen (poistin piirroksesta sen version mitä ei tehty):




  • Alkua piti säätää
  • Kolmosen tee ihan ok
  • Harjoiteltiin esteelle 5 takaaleikkausta, Ansku palkkasi Taran 
    eli oli "tee" 
  • Sama esteellä 9
  • 20 jätettiin suosiolla väliin, koska oleellisempaa oli saada irtoamaan Tara putkiin ja palkattua siitä (nrot 17 ja 18)
  • 12 ja 13 väliin valssi, sen sijaintia piti säätää. Itse voisi katsoa hieman ympärilleenkin rataa tehdessä 😀 ajauduin ensin mihin sattuu
  • Putken leijeröinti onnistui hyvin kun koira meni renkaalle
  • Esteelle 16 ohjaus oli kokoajan kökkö 
  • Tara irtosi hyvin lopun putket (Ansku palkkasi), itse en ehtinyt ohjaamaan 19 hyppyä - mutta se irtoaminen hyvähyvä eli loppuhyppelyjen väliin jääminen ei niin väliä

Eka treenisessio


ja toinen



maanantai 12. tammikuuta 2026

Koiratanssitreeni 1/26

 Eilen oli vuoden ekat koiratanssitreenit, ts meille ekat kun reilu viikko sitten oltiin Tampereella sunnuntaina jolloinka ei päästy luonnollisestikaan harjoituksiin. 

Treeneissä oli mukana vain Tara ja tällaisia juttuja tehtiin:


Alkuun jotain kontaktitreenejä, häiriöstä luopumista yms sekalaista.


Sitten kysyin Saaralta vinkkejä tempun opettamiseen. Saaran neuvojen avulla Kikille olen onnistunut tämän joskus opettamaan, joten josko Tarallekin ... siis tavoitteena on, että koira pyörisi itsenäisesti korokkeella niin, että etutassut ovat korokkeella ja takapää/takajalat pyörivät. 
Kikillä tempun nimi/käsky on "tanssi" ja se tarjoilee sitä edelleen herkästi jos joku koroke on jossain tyrkyllä. 


Lopussa tehtiin vielä kehäänmenoharjoitus. Kehäänmeno sujui ihan hyvin, mutta kun palkkasin koiran niin häröily alkoi. Jätin tarkoituksella videoon häröilyosuudenkin. Kun Taralla meni hermot kun ei saanut huomiota niin komentamisen sijasta olin huomioimatta sitä ja kävelin vaan ees-taas kunnes se hiljeni ja oli kontaktissa ja palkkasin vasta sitten. 

Pitäisi ehkä suunnitella vielä tarkemmin tuo kehäänmenon jälkeinen elämä, jotta häröilyltä säästyttäisiin. Silti vaikka tämä oli tällaista niin paljon hyvääkin tuossa treenissä oli. Tai ylipäätään näissä treeneissä. 

Tavoitteet 2026

 Kirjoitin tämän instaan ... (laiskana en tee uutta vaan kopioin sen sieltä tänne)

Olen miettinyt, että pitäisikö jotain tavoitteita kirjata ylös. Onko tavoitteet haaveita vai mitä ja kuinka realistisia ne sitten ovatkaan? Suunnittelu ja haaveilu on mukavaa, joten antaa mennä vaan.

Kiki
Hyvänmielen höntsätreenejä. Ehkä jopa joku koiratanssiohjelma, jotta senkin höntsäilyssä olisi edes jonkinlainen punainen lanka.
Sopivan mittaisia lenkkejä. Mökillä tilusten tarkistuskierroksia (= tuntui olevan yksi Kikin lempiharrastuksista viime kesänä).
Librela neljän viikon välein, Gabapenttiini ja sydänlääke kahdesti päivässä. Ft käsittely säännöllisesti.

Tara
Agility: snookerissa nousu 2-luokkaan, 0-tulos/tuloksia agi- ja/tai hyppyradoilta. Osallistuminen mestaruuskisoihin (rotuyhdistys).
Koska paraoikeutta en ole saanut hankittua niin en usko, että asia etenisi edelleenkään ( 🤔😄) niin tänä vuonna voisin harkita sennu-SM kisoja 😝
Koiratanssi: vihdoinkin jotain ryhtiä ja biisin päättäminen ja joku koreografia siihen. Kisaamisesta en osaa sanoa milloin olisi realistista.
Rallytoko: luettuani rt-harrastusryhmästä, että horjahtelu ei ole enää virhe niin koen orastavaa mielenkiintoa lajia kohtaan taas. Voitaisiin testailla onko rt Taran kanssa edelleen yhtä kaoottista kuin oli pari vuotta sitten. Ei kisatavoitteita.
Näyttelyt: mahdollisesti osallistutaan erkkareihin