torstai 18. marraskuuta 2021

Tokotreenit 17.11

 Koska niin paljon kaikkea on syksyn aikana ehtinyt tapahtumaan Taran harrastusrintamalla niin aloitetaan reenijutut helposta ja kerron tuoreimmassa muistissa olevia ensin. Eilen illalla Taralla oli tokotreeni Kempeleessä Kisman hallilla. Ryhmässä treenaa yksi hiljainen malinois ja neljä muuta koiraa (sis. Taran), jotka ovat kaikki omallalaillaan äänekkäitä / reaktiivisia. Olen yrittänyt pitää jonkinlaisen oman tilan / reviirin kun reenaillaan asioita jotta Tara ei provosoituisi muitten jutuista tai provoilisi muille - aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Toisaalta vaikka tiedän että joillain muilla koirilla keittää joskus yli kun leikin Taran kanssa (palkkailen sitä lelulla) niin teen sitä silti toisinaan, en tosin vinkuleluilla koska (jotain ymmärrystä minulta kuitenkin löytyy). Haluan ylläpitää Tarassa myös sitä lelupalkkausintoa mitä sillä on ollut. 

Eli eiliseen. Treenailtiin Katjan ohjaamina ruutua ja ylempien luokkien kaukokäskyjä. Nuo voi-evl kakevaihdokset tulivat eilen ekaa kertaa ohjelmistoon. Niissä Tara oli melkoisen hieno, tehtiin siis ihan vain kaukojumppaa eli liikerataa seiso-maahan-seiso ja istu-seiso-istu, näistä jälkimmäinen eli istumiseen liittyvä sarja oli vaikeampi. Taralle on tarkoitus opettaa takajalka-kaukot (hox vaan, muistappa tämä jatkossa). 

Ruutureenissä muisteltiin ensin alustalle menoa. Siinä käskysanana on "matto", mikä meni ihan kivasti. Mutta kun alusta vietiin ruutuun (ekaa kertaa) niin Tara tarjoili kartion kiertoja ja kun ne eivät kelvanneet niin alkoi nuuskuttamaan lattiaa. Otettiin sitten ensin tosi läheltä alustaa muutamia reenejä ja sitten siirryttiin hieman kauemmas ja saatiin sieltä välillä onnistumisia. Tara poistuu herkästi alustalta eli mun pitää alkaa opettamaan sille siihen pysähdystä. Nyt sanoin -kun testattiin- "seiso" mutta en ole varma onko se fiksu käsky tuohon kohtaan? Pitääkö erilaiset seisomiset erotella eri yhteyksissä (ja lajeissa) eri käskyiksi? 

Tunnaria käytiin tekemässä itsekseen. Tehdään sitä siis yhden tunnarin piilotusleikkinä. Kätkin ruutunauhan sekaan kapulan ja tein jopa pienen paikkisreenin siinä ensin ennen kuin päästin koiran etsimään (käskyllä "oma") hienosti koira muisti mitä ollaan tekemässä vaikka joutui välillä miettimään muuta (paikallaan pysymistä). Tara etsii hyvin tunnistusnoutokapulan ja nostaa sen ja tuo sen sitten mulle - tai jos rehellisiä ollaan niin se lopputuonti on ehkä vähän sellainen "mun aarre, nakertelisin tätä nyt" eli nappaan kapulan koiralta ja palkkailen sen (kehuen kovasti tietty kanssa). 

Lisäksi reenailin itsekseni sen kanssa erilaisia malttiharjoituksia, pertsaa ja vähän koiratanssihöntsäilyjä. 

Ei kommentteja: