perjantai 12. marraskuuta 2021

Marraskuun huolto

 Tämän kertaisella Oulunsalon fyssarivisiitillä myös Tarassa oli hieman hoidettavaa. Aloitettiin kuitenkin Kikistä, jolla oli ensimmäistä kertaa hartia ja kaulakin kipeä (oletuksena hammassäryn seirauksia). Lisäksi Kikistä löytyi kireyttä lannerangassa (molemmilta puolilta). Kumpikin kyynär oli ok eli ei erityisiä jumeja etujaloissa. 

Taralta löytyi tosi kireä lihas oikean etujalan ojentajasta, oikeaa etujalkaa Tara ei myöskään halunnut/antanut oikein venyttää. Lisäksi sillä oli oikea pitkä selkälihas kiristynyt kauttaaltaan. 

Taralle pitää tehdä pyörityksiä molempiin suuntiin. "Te" jumppaa niin että koira kääntää itseään kohti takamusta. 

Myös minä kävin hierontapöydällä ja jaloissa löytyi monen kuukauden edestä jumeja ... 


Ei kommentteja: