torstai 25. marraskuuta 2021

Taran tanssikurssi loppui

 Viime sunnuntaina oli viimeinen kerta Okk:n koiratanssin perus/alkeiskurssista. 

Ensin tehtiin improtreeni (en osannut kääntää tätä oikein päin), jossa Tara teki vähän erejä juttuja kuin mihin yritin sitä johdattaa. Eipä tuo mitään haitannut, pääasia, että oli hyvä meininki 😀



Seuraavaksi porukka jaettiin kahtia, toisella puolen toinen kouluttaja kertoi mitä kaikkea voi tehdä kepillä. Eli tanssiesityksissä voi olla rekvisiittana keppi (sateenvarjo, tms), jonka kanssa voi tehdä erilaisia liikkeitä. Toisella puolella kerrattiin jotain kurssilla aiemmin opeteltuja temppuja. Minä kysyin vinkkejä kasi-temppuun, jota en ole juurikaan reenaillut kun se menee aina ihme säätämiseksi. 

Sateenvarjon kanssa Tara oli ihan superkekseliäs. Osaa se näköjään tarjoilla tekemisiä 😊
(tiesinhän minä sen entuudestaankin)


Tähän toiseen versioon päädyttiin sillä, että ensin Tara laittoi yhtä tassua varjolle, josta palkkailin sitä. Ja siitä meni ehkä pari minuuttia (muutama yhden tassun toisto), kun se teki jo näin:



Kasitemppukin me saatiin jo paremmaksi, kun sain Jenniltä hyvät neuvot ja lakkasin säheltämästä 😁 Tässä pätee se ihan sama kuin monessa muussakin Taran koulutustilanteessa, että namit pois omista käsistä. Pentu miettii ja keskittyy tekemiseen paremmin kun palkka ei heilu nenän edessä. 



Ei kommentteja: