Kait se jo syksyä on jos metsässä yritetään sieniä etsiä? Ts Eetu etsi sieniä (minähän niitä juurikaan edelleenkään syö). Koirien lenkitystä siis eräässä kiiminkiläismetsässä sienten bongailun merkeissä. Minä ja Tara syötiin ohimennen myös muutamia puolukoita.
Sattupa vaan sitten silleesti, että joku porukka (nuorisoa metsästysvaatteet päällä ja joidenkin kiväärien -tai mitä lie pyssyjä oli, en niitä tunnista- kanssa oli melko likellä sitä paikkaa mihin jätettiin auto eli ajettiin heidän ohi mennen tullen) oli metsässä harrastamassa ampumista. Ensimmäinen laukaus kuultiin kun otettiin koirat autosta. Kikin häntä (ja yleis olemus) meni asentoon apua. Tara käänsi päätänsä ja taisi vähän säpsähtää (ei mikään ihme, koska laukaus kuului tosi isosti/selvästi), mutta häntä pysyi selän päällä kiepillä ja pentu hääräsi normaaliin tapaansa.
Koko metsäilyn ajan Kiki oli ahistunut, pyrki pois paikalta ja aina kun pysähdyttiin katselemaan tarkemmin sieniä niin Kiki pisti joko maate tai istumaan (lysyssä) ihan Eetun viereen. Koska mä en halunnut omalla olemuksellani viestiä mitään (tiedostusta siitä, että tiedän, että Kikiä ahdistaa/pelottaa) Taralle niin mä taluttelin Taraa ja Eetu Kikiä. Taran kanssa hääräilin niin kuin yleensäkin lenkeillä eli kutsuin sitä välillä luokse, teetätin jonkun tempun yms joista namitin sitä ja se pystyi ihan hyvin (normaalin ahneesti) syömään ja jonku kerran taisi jo ehdollistua siihen että ampuminen tarkoittaa syömistä/namia :D (liekkö hyvä vai huono asia, mutta parempi noin kuin että ahistas)
Voihan siitä pennusta vielä joskus myöhemmin tulla ääniarka (ei Kikikään pentuna pelännyt laukauksia, tosin ihan noin pahassa paikassa se ei kyllä ollut - joskus hakureeneissä kuului laukauksia mutta ne tuli vaimeampina kauempana. Kuten ne tämän kevään/kesän rallyt niin niissäkin ampuminen kuului kauempaa, mutta siitä Kiki kyllä jo paineistui täältä kuuhun ja takaisin), mutta ainakin tämän iltaisesta se selvisi kyllä liehuvin lipuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti