keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Tuuliviiri

Minä siis.

Olen eipäsjuupastellut pitkin kevättä (ja kesää), että mitä tahtoisin Kikin kanssa treenata. Mitä tehdä säännöllisesti. Mihin panostaa ryhmätreenien verran, missä treenata (koirakerhoa vai kaupallista koulutusta).

Lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun (kunnes tuuliviiri heilahtaa taas johonkin muuhun suuntaan, mutta ainakin nyt tuntuu tältä), että hain Kikille Kismalta noseworkiin valmennusryhmäpaikkaa syksyksi. Tieto siitä päästiinkö ryhmään tulee milloin tulee (loppukesästä?). Nuo harjoitukset olisivat maanantaisin.


Joskus alkuvuodestahan oli tarkoitus, että voitaisiin ennen syksyä rampata rallytokokokeissa sen verran, että olisi ollut alokasluokasta tulos / tuloksia. Jota kautta olisi ollut motivaatiota ja järkeä treenata jossain rallyn valmennusryhmässä (kuten viime syksynä), kun olisi hieman edistynyt siinä lajissa. Mutta koska korona päätti toisin, niin eipä ole tuloksia kun ei ole koekäyntejäkään ja kokemuskertymää rallytokokokeista.

Okk:lta en enää ota / hae / hanki ryhmäpaikkaa. Rallytokosta ainakaan siis. Se sunnuntain koiratanssivuoro on kuitenkin ollut niin että vieressä ei välttämättä ole ollut Kikille hirmu pahaa häiriötä. Ainakin kuluneella kaudella tokottelijat olivat varsin maltillisia (meidän näkökulmasta) toimissaan, eikä niitä aina siinä vieressä edes ollut. Plus tanssitreenit ovat toisessa päädyssä, rallyt olivat keskellä (arpaonni voisi toki osua mille kentälle vaan), mutta koska luonnollisestikaan en voi kontrolloida muiden tekemisiä enkä toisaalta myös aina tietää minkä tai kenet Kiki milloinkin ottaa silmätikukseen ja ahdistuksen lähteeksi, niin totesinpa vaan, että tämä on nyt testattu, mutta en jaksa uusia kausia. Huolimatta siitä, että koulutus oli hyvää ja välillä reenitkin sujuivat ilman suurta ahdistusta. On se tollaisen häiriöherkän kanssa kuitenkin sellaista tasapainoilua, että päädyin kuitenkin siihen ratkaisuun, että okk:lta riittää ryhmätreenilajiksi koiratanssi ja muita lajeja treenitään muualla (halleissa/paikoissa missä ei ole monia treenejä menossa samaan aikaan).

Ei kommentteja: