torstai 2. heinäkuuta 2020

Rankka loma

Tai leikin varjopuolet.

Tai jotain.


Palattiin maanantai-iltana tosiaan kotiin pieneltä kesälomareissulta (Siikajoki-Lohtaja-Vaasa-Pori-Jyväskylä-Leivonmäki-Mikkeli-Juva-Kuopio).

Maanantaina Kiki pääsi leikkimään veljensä kanssa. Leikistä ei vauhtia puuttunut. Koirilla oli tosi kivaa yhdessä.



Leikkiin olisi ollut mahdollisuutta myös Porissa, mutta taisi olla turhan kuuma, joten vanhat ystävykset eivät juurikaan hippastelleet (eivätkä varsinkaan painineet tai muuten remunneet).



Mutta noin yleisesti ottaen Kikillä ei juurikaan ole leikkikavereita, eikä sitä myöten tilanteita missä se pääsisi hippastelemaan toisten koirien kanssa. Arvasin ettei kaahailu välttämättä sille hyvää tee, kropalle siis, mutta mielelle kyllä.

Koska meidän vakkari huoltojoukot ovat kesälomilla niin kysyin kaverilta vinkin kellä koiraa voisi hoidattaa ja päädyin varaamaan Oulun Eläinklinikalta ajan eläinfysioterapeutti Mika Toivaiselta. En ollut aiemmin tavannut ko fyssaria enkä siis ketään koiristani hällä aiemmin käyttänyt. Myöskään kyseisellä ell-asemalla ei oltu aiemmin vierailtu - tiesin toki missä se sijaitsee, koska vieressä on Musti ja Mirri missä ollaan silloin tällöin käyty ostoksilla (Kaakkurissa).

Kiki oli levoton ell-aseman odotusaulassa, kuten se monesti ell-asemilla on (paitsi Sunissa ei ole niin rauhaton), mutta toimenpidehuoneessa välillä meni ihan hyvin. Ei voi (huijaamatta) sanoa, että se siellä kokoajan rauhallinen olisi ollut, mutta huonommastikin olisi voinut mennä.

Mika osasi kyllä hienosti käsitellä koiraa (missä asennossa koiran piti milloinkin olla, rauhoitella koiraa, käskeä, kehua ja rapsutella jne) eikä mua tarvittu tassusta kiinni pitämään. Toki istuin lattialla siinä likellä mutten puuttunut asioiden kulkuun.

Laskulappusessa lukee "Kikillä VEJ. triceps arkuus. Rintarangan sekä lannerangan lihaskireyttä.
EFT-hoito: VEJ. triceps, manuaalinen stretching. Selän lihasten pehmytkudoskäsittelyt.
Rauhallinen liikunta seuraavat 24h"

Molemmat etujalat olivat kuulemma kireät / lihakset jumissa, mutta vasemman jalan käsittelyyn reagoi tuohon yhteen kohtaan. Onneksi operoitu koipi / nivel ei kuitenkaan ollut tulehtunut tai turvoksissa tms. Suurin syy tämän kertaiseen hoitokäyntiin taisi jalkojen sijasta kuitenkin olla nuo rinta- ja lannerangan lihastenkireydet.


Ei kommentteja: