torstai 31. heinäkuuta 2008

Pitkästä aikaa aamuagia Haukkiksella



Kävinpä ottamassa vähän hikijumppaa agikentällä aamusta koirien kanssa.

Nemi:
  • a:ta yksittäin. Hyvin on pysähdys muistissa. irti en uskaltanut päästää kun ei ollut ketään avustajana. otin puolen tusinaa toistoa
  • rengasta yksittäisenä, ei ongelmaa
  • pujottelua hypyn takaa - "kotitreenin" tyyliin. Se, että ennen keppejä oli hyppy ei häirinnyt koiraa, suoritti sen ensin ihan ok:sti ja sitten vauhdilla pujoon ja kohti palkkaa.
  • siivekkeen kiertoa ns takaahyppyä - jota en reenitty pitkin talvea. Hyvin kääntyy hypyllä kohti namikättä. Toimi yllättävän hyvin myös vähemmän reenityltä puolelta.
  • kolme hyppyä suorassa linjassa, jonka jälkeen tiukka käännös viereiselle hypylle. (kaksi vikaa hyppyä siis vierekkäin) Välillä palkkasin heti käännöksestä ja välillä hyppyytin sen vikan hypynkin. Vaikeutta itselle säätää se hetki jolloin käskeä "tähän", jos liian ajoissa niin koira ei hypännyt kolmatta hyppyä laisinkaan. Jos liian myöhään niin tuli kauhee kaarre kun koira pongas ties kuinka pitkälle.
  • putkea yksittäisenä ja parin hypyn kanssa. Tässä kohtaa koira alkoi olla jo aika väsy, joten välillä piti kertoa painokkaasti "säähän meet sinne putkeen kun mää sanon". Saatiin kyllä loppuun iloisempikin harkka jottei ihan tähän lopetettu.
  • Lopuksi vielä kahdella ja kolmella hypyllä eteenmenoa. Meneehän se kun palkka odottaa
Merri
  • samaa pujo -juttua kuin Neminkin kanssa. Sujui sekin. Merrin kanssa otin tätä myös hieman kauempaa eli pari hyppyä (aita, takaahyppy ja pujo) ja kepit.
  • rata: pujottelu, aita, välistä ja aita, 2 aitaa suorassa linjassa ja käännös vasemmalle a:lle. Laitoin radalle kolme palkkapistettä; ensin keppien jälkeen, sitten kolmen suorassa linjassa olleen hypyn jälkeen ja lopuksi a:lle (maahan/namilautaselle ihan a:n juurelle). Tää olikin hyvä juttu! Merri meni kuin rasvattu salama! Hieman piti olla topakkana, jotta sain koiran tekemään välistä hyppelyt ennen eteen! -suoraa. Ja sieltä sitten käsky a:lle ja hienosti meni. Otti kontaktit. Ja pysähtyi alastuloon!!!!!! (jota ei ole tehnyt vapaaehtoisesti miljoonista aiemmista yrityksistä huolimatta. nyt oli vauhtia ja pysähtyi)
  • toinen rata, putki a:n alle. Lähtö: putki, kolme hyppyä suorassa linjassa, vääntöhyppy, hypyt  takaisin ja a:lle palkalle. Tässä alkuongelmana oli koiran into juosta suoraan palkalle menemättä edes putkeen Mutta jämyllä käskyllä siitäkin selvittiin ihan hyvin.

Koti-kepit



Kotona on reenitty silloin tällöin pujoa. Mm niin, että olen jättänyt koiran parin metrin päähän pujon aloituksesta. Vienyt palkan keppien toiseen päähän ja käskyttänyt palkka-päästä koiran esteelle. Ollen välillä itse hieman eri paikoissa. Molempien koirien kanssa sujuu kuin rasvattu  Merrikin pujottelee tällä tyylillä paljon paremmin, pää ei ole niin ylhäällä eikä se edes hauku!!!

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ryhmän vaihdos


Nemi jatkaa edelleen Marin opissa, Activella, tällä kertaa Valmennusryhmässä, jonka harjoitukset ovat tiistaisin. Joten meidän täytynee jäädä pois Okk:n harkkaryhmästä. Ainakin niiltä kuudelta kerralta minkä Valmennusryhmän eka "pompsi" kestää.

Haminan agikisat



Pari sanaa voisi tietty sanoa niistä Haminan agiliitelykisoista reilun viikon takaa.

Eka rata. Tuomari Salme Mujunen. Tavallinen agirata, jossa kontaktiesteistä oli a ja keinu. Yhdessä välistäveto -kohdassa (2 aitaa vieretysten aika leveällä välillä) päästin koiran väärälle puolen jälkimmäistä estettä enkä panostanut korjaamiseen joten koira hyppäsi esteen väärin päin. Muutoin meno oli ihan hyvää - enimmäkseen, lopussa taisi tulla joku tökkö-kohta. Hyvä fiilis silti jäi.

Toka rata. Virallisesti tuomarina Salme M. Käytännössä kuitenkin harjoitusarvostelija. Melkoista vääntöä oli. Kontakteista puomi ja keinu. Puomi mentiin kahteen kertaan. Erään putken jälkeistä hyppy -kohtaa mietin miten ohjaisin. Lopulta unhotin sanoa koiralle jotain kun tuli putkesta, joten tuli hypyn ohi. Tällä kertaa kuitenkin olin ajantasalla ajoissa ja korjasin ohjausmokani, joten siitä vain kielto. Lisäksi radalta vitska yliaikaa. Tästäkin radasta jäi kivat fiilarit.

Kolmas rata.  Hyppäri. Tuomariksi vaihtui Ritva Herrala. Tosin koska kisoissa oltiin aikataulusta myöhässä niin Ritva tuomaroi tuomariharjoittelijan mineille tekemän (ja tuomaroiman) radan. Rata alkoi hyvin, Mersulla oli ihanasti vauhtia. Mutta allekirjoittanut hyytyi about puolivälissä rataa, iski totaalinen bläck aut.. ja hylsy tuli.

Kisapaikka oli hyvä, hyvät ulkoilumaastot ja hyvä kenttä. Niin ja kanttiinikin oli hyvä ;)

edit, mistä lie mulla ollut käsitys että siitä radasta josta saatiin tulos yliaikaa olisi ollut vain 5 sek. Sitä olikin 10 sek. Blaach!! Noh, fiilikset olivat silloin ihan hyvät.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Pori KV


Tuomari Matti Palojärvi

Nemi ERI2 PN2 VACA->CACIB
Merri ERI1 PN1 CACIB ROP

:)

torstai 24. heinäkuuta 2008

Ruotsin turnéé - campingit



Matkaan lähdimme tosiaan torstaina 26.kesäkuuta. Ensin ajoimme Haaparannan kautta (mutkaillen eli turistireittejä / pikkuteitä) Luleåån. Matkanvarrella Nemi koki ensimmäiset elämyksensä nähdessään muutamia poroja. Allekirjoittanut pääsi rohmuamaan pitkäksi aikaa karamellejä Ikean vieressä sijaitsevasta irtokarkki-taivaasta 




(lisäilen myöhemmin campinkien/yöpymispaikkojen plussia ja miinuksia)

26.06-27.06. Luleå
Taivas näytti hyvin synkältä, joten ekaksi yöksi kysyttiin mökkiä... Koko yönä ei tainnut kuitenkaan sataa. Mutta kylmää teltassa varmaan olisi ollut.


27.06.-28.06 Lycksele.
Seuraavaksi yöksi ajettiin hieman "alas päin" ja sisämaan puolelle. Ensin ajettiin aikalailla samaa reittiä kuin maaliskuussa Norsjöön näyttelyyn, mutta nyt jatkettiin hievan vielä eteenpäin ja löydettiin tämä kaunis pikkukaupunki. Ilma suosi telttailua, mitä nyt hivenen kylmä taisi yön pitkinä tunteina olla.


28.06.-29.06. Sollefteå.
Lyckselöstä jatkettiin mutkan kautta - maisemareittejä ajellen taas kauniiseen pikkukaupunkiin. Paikalla oli tyypilliseen tapaan paljon karavaanareita muttei meidän lisäksi ketään muuta teltan kera.


29.06.-30.06. Hölick.
Sollefteåsta matka jatkui takaisin 4-tielle ja Hudiksvalliin ja sieltä valittiin rannalla oleva leirintäalue - paikkana oli tarkemmin sanottuna Hölick. Lähellä oli tosi kauniit ulkoilureitti, mutta leirintäalueen telttapaikat olivat heinikköiset, käpyiset ja paikalla oli paljon pieniä ilkeitä eläimiä (käsivarret oli molemmilla paukamilla tuon reissun jälkeen) ja jotain muita hyönteisiä tarttui teltan kätköksiin niin, että niitä ajettiin pois teltasta koko loppu reissun ajan... eli levitettiin jotain hyönteislajia ympäri Ruotsia...
Itse leirintäalueelta ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta tässä esimerkkiä läheisestä luonnonpuistosta:


30.06.-01.07. Avestan seutu.
Hölickistä ajeltiin hetken verran 4-tietä alaspäin ja sitten koukattiin taas sisämaahan. Pikkuteitä ajeltiin ja päädyttiin Avestan kunnan puolelle pikkuruiselle leirintäalueelle. Tällä kertaa oli ukonilmaa ja vettä tuli välillä todella rankasti. Joten päädyimme kysymään mökkiä.


01.07.-02.07. Uppsala.
Seuraavaksi yöksi ajoimme Uppsalan eteläosaan kivalle pienelle leirintäalueelle.



02.07.-07.07. Rimbo
Uppsalasta koukattiin Norrtäljeen kierrellen hieman rannikkoa ja sitten ajettiin Nemin kasvattajalle Gottröraan. Jossa viihdyimmekin useamman päivän ajan (MV-näyttelyn yli). Tämän ajan nukuimme Cattlinin & Matsin asuntovaunussa, mukavaa vaihtelua teltan & mökkien jälkeen


07.07.-08.07. Kalmar.
MV-näyttelyn jälkeen jatkoimme Ruotsin kiertelyämme ajelemalla rannikkoa aina vain alas päin. Samalla katsellen taivaalle, kuinka paljon on pilviä - voikohan telttailla? Lopulta päädyimme Kalmar -nimiseen kaupunkiin lähelle Öölantia (saari Ruotsin kyljessä).


08.07.-09.07. ???
Kalmarista lähdön jälkeen tutustuimme Öölantiin käyden sen eteläisessä päässä ja ihaillen enemmän ja vähemmän tarkasti maisemia tuolla välillä (siis sillan ja ..). Saareen emme kuitenkaan jääneet yöksi vaan ajoimme palan matkaa eteenpäin. Leirintäalueelle, jonka nimeä en nyt saa mieleeni eikä guugletuskaan virkistänyt muistiani. Ko paikasta ei myöskään ole kuvia... siellä saimme kuitenkin kuunnella lampaiden laulantaa pitkin iltaa/yötä, kun lähellä oli lammashaka. Onneksi koirat eivät siitä häiriintyneet / villiintyneet

09.07.-10.07. Lund.
Turisteilu jatkui niin, että lopulta päädyimme seuraavaksi yöksi Lundiin. Leirintäalue oli erittäin vaikea löytää.. ja auto piti viedä takaisin parkkipaikalle eikä sitä saanut teltan viereen. Vessoja/suihkuja oli hyvin vähän (miehille & naisille samat/yhteiset) eli 2 kpl. Ai niin, mun piti listata miinukset (ja plussat) vasta myöhemmin... Noh, jäipähän paikka mieleen, sitten kun lopulta oltiin löydetty se

10.07.-12.07. Tvååker.
Seuraaviksi öiksi ajettiin Hallandiin eli Tvååkeriin. Sinne missä ne matkan seuraavat virallisemmat ohjelmat olivat eli peräkkäisinä päivinä olleet kaikkien rotujen näyttelyt. Mökkejä ei ollut saatavilla, joten telttailimme jälleen. Ekana yönä satoi, mutta onneksi (nly)päivän aikana oli välillä myös hyvin aurinkoista joten teltta myös kuivui...
Meillä oli aitio paikka katsella kun ziljoonaa vehnäterrieriä trimmattiin noita vehniksiä vain tuli ja tuli siis leirintäalueelle - mökeille jotka olivat kotvan matkan päässä meistä. Naapureina meillä siis oli parinkymmenen metrin päässä mökkiläisiä ja parin puun takana lehmiä...


12.07.-13.07. Värnamo.
Toisen näyttelypäivän jälkeen jatkettiin matkaa ja ajettiin Värnamon leirintäalueelle. Pitkästä aikaa kuuli kovastikin Suomea.. taisi olla lähellä jotain E-tietä ko kämpinki... Märkää oli tuollakin. Mutta suurimmilta tulvilta silti säästyttiin.


13.07.-14.07. ???
Leirintäalue pienessä kylässä. Pieni campinki, jossa päädyimme nukkumaan uimarannalla (luulimme olevamme vielä leirintäelueella, jota siis ei oltu rajattu..)


14.07.-15.07. Katrineholm.
Matka jatkui taas palan matkaa eteenpäin, lähemmäksi Tukholmaa. Viimeiseksi camping-yöksi tämän kesän retkellä Ruotsissa päädyimme sitten kivaan paikkaan (vaikka tosin sielläkin välillä satoi, ja Camping -lehdessä luvattua koirien uimapaikkaa en kyllä löytänyt.. mutta taivas hoiti koirien viilennyksen).


15.07.-16.07. Gottröra / Tukholma.
Seuraava yö vietettiin ensin (tai iltaa se taisi olla) Rimbossa nauttien hieman kuplivaa Cattlinin & Matsin kanssa likkojen Ruotsin valioitumisten kunniaksi ja sitten ajettiin Viking Linen terminaaliin odottamaan aamunkoittoa ja laivaan pääsyä. Autossa tuli huonosti nukuttua pieniä hetkiä. Koirat varmaan nukkuivat takapenkillä ihan hyvin.

16.07.-17.07. Pori
Turkuun saavuttuamme ajoimme luxus-majoitukseen Poriin. Saimme nukkua pitkästä aikaa sängyssä. Ja koirat pitkästä aikaa sängynalla. Merri alkoikin olla jo ihan kypsänä telttailuun (sen sai kiskoa telttaan, vastusti sinne menoa viimeiseen asti). Torstaipäivänä viihdyimme vielä hetken Porissa, koirat nauttivat kun saivat olla sisällä tai ulkona ihan mielensä ja hetken mukaan


17.07.-18.07. Harjavalta.
Seuraavankin yön nukuimme sisätiloissa (lattialla tosin, mutta pehmeällä patjalla). Koirat nukkuivat viereisessä huoneessa häkeissään koska perheessä jossa vierailimme oli myös allergista väkeä. Ja päivän olivat narussa pihalla. Yllätyin todella paljon positiivisesti siitä kuinka nätisti koirat osasivat olla - niin pihalla kuin sisälläkin

18.07.-19.07. Espoo.
Harjavallasta ajeltiin pääkaupunkiseudulle. Ja päädyimme lopulta Bodomjärven rannalle Oittaan leirintäalueelle. Jossa Eetu jätti minut koirien kanssa yksin lähtiessään seikkailemaan kohti Iron Maidenin keikkaa... (joka oli ilmeisesti ollut joka pennin arvoinen).
Myös tämän leirintäalueen vieressä oli eläimiä, tällä kertaa lampaita. Joiden ohi piti kulkea aina lenkille mentäessä.. Itse en olisi ko eläimiä huomannut josseivät koirat olisi sitä minulle erittäin tehokkasti kertoneet... Olivat meinaan sen oloisina kuin olisivat kovastikin "töitä" tehneet.


19.07. -20.07. Hamina.
Espoosta ajeltiin Haminaan ja etsittiin paikallinen leirintäalue. Taas puiden alle "metsään" etsimään tasaista paikkaa jonne teltan voisi pystyttää.




Haminassa agiliidin hieman Merrin kanssa ja illalla kisojen päätyttyä ajoimme takaisin kotiin. Koko matkan satoi vettä joko hieman tai todella paljon...


Porin keikka


Perinteinen kesän Pori KV, näytelmä-orjailu-reissu edessä. Huomenna ajelen siis Poriin ja maanantaina takaisin. Koirulit otan toki matkaan, onhan ne näyttelyyn ilmoitettunakin. Matti Palojärven arvosteltavaksi. Muita rlk'ia ei aikataulun mukaan Porin raviradalla olekaan.

Varmasti mukava ja työntäyteinen viikonloppu luvassa


MV-nly



Se maailmanvoittajanäyttely ylitti odotuksemme. Tuomari antoi molemmille koirillemme punaiset nauhat. Nemi esiintyi hienosti kasvattajansa kanssa (sai jopa arvosteluun maininnan hyvästä esiintymisestä). Tosin tuomari oli hieman ihmetellyt miksi Cattlin toi kehään ja vielä tuollaiseen arvonäyttelyyn noin karvattoman koiran... Mutta huolimatta tästä koiruus sai eh:n, eli tykkäsi kovasti Nestorista. Avoimessa luokassa oli ilmoitettuna n.14 koiraa (en muista tarkkaan, yli 10 kuitenkin). Vain yksi sai erin. Nemi sijoittui kolmanneksi ja Merri neljänneksi, joten ei yhtään hassummasti. 

Monenlaista


On vähän sellainen paljouden pula olo, kun ei ole ollut aikoihin koneella (tai viikko sitten ohimennen Porissa). Nyt ihan "koti" (lue:työ) koneella, mutta runsaudenpula iskee vastaan kun on niin monta juttua luettavana keskustelupalstoilta, kotisivuilta ja blogeista. Omia kotareita pitäisi päivittää, samoin muutamia muita. Kirjuutella blogiin jos ja vaikka mitä... ja ja ja.. mutta jospa tämä tästä pikkuhiljaa. Kun arki kohta alkaa. Tämä viikko on mennyt vielä aikalailla lomaillessa. Ja huomenna nappaan koirulit kainaloon ja ajelen Poriin, takaisin kotona ollaan joskus maanantai-iltana.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Täydellinen viikonloppu :) :=)


Viime perjantaina Merristä tuli Ruotsin muotovalio Tvååkerissa KR-näyttelyssä. Samalla voimme anoa Merrille Pohjoismaittenvalion arvoa :) Lisäksi Merri oli ROP ja voitti Blå Gula ryhmän!!!!!! (Blå Gula kisassa kilpailevat siis ruotsalaiset rodut, ko ryhmä kisa oli norm ryhmien jälkeen ennen bis-kehää)

Lauantaina huippu-meininki jatkui kun Nemikin sai Ruotsin sertinsä ja valioitui. Lisäksi Nemi oli VSP!!!

(Tvååkerissa oli siis peräkkäisinä päivinä kaksi kr-nlyä)



Tvååker tulokset, pe (sis. kuvan Eetusta & Merristä BlåGula -kehässä):
http://www.hallandskennelklubb.se/Resultat%20Tvaaker%2020080711.htm

Matkan varrelta


Hej,

Tervehdys Porista. Ihan "pakko" oli ängetä nettiin kun oli tilaisuus. Eilen saavuttiin Suomeen, Ruotsissa kerettiin seikkailemaan päivää vaille kolme viikkoa. Täältä jatketaan tänään Harjavaltaan, huomenna pääkaupunkiseudulle (Eetu menee kuuntelemaan Iron Maidenia), lauantaina Haminaan (jossa agiliidän Merrin kanssa sunnuntaina) ja ens viikon alussa paluu kotiseudulle. Joskus myöhemmin siis tarkemmin matkakuulumisia, kuvia jne...

mutta tän jälkeen vielä yks PIKKU uutinen :)