torstai 7. tammikuuta 2016

Mikä ennen oli huonoa on nyt hyvää

Nimittäin verkkosivuissa. Tällä hetkellä on muotia tehdä semmoiset verkkosivut missä kaikki info on samalla sivulla. Sivua vaan pitää rullata alaspäin. Leveitäkin nämä sivut ovat. Ja niissä on paljon suuria kuvia (sekin oli ennen nounou, ei saanut olla taustalla isoja kuvia jotta sivut aukeaisivat helpommin/nopeammin/kaikille). Vaikka sivuilla olisi ylhäällä (tai missä lie) otsikoita/linkkejä johonkin informaatioon niin käytännössä tuo tieto löytyy siltä samalta sivulta kunhan rullailee alaspäin. Aiemmin kehoitettiin välttämään sitä, että samalla sivulla olisi paljon informaatiota. 

Selailin tänään huvin ja urheilun vuoksi verkkosivuja työkseen tekevien yritysten sivuja. Itselleni ei anna kovinkaan ammattitaitoista kuvaa se, että suurimmalla osalla sivut olivat juurikin edellisen sepostuksen kaltaiset. Eli ne on tehty jollakin valmiilla julkaisuohjelmapohjalla... Hohhoijaa! Se että vaihtaa fonttia, värejä ja kuvia ei tee sivuista vielä kovinkaan omaleimaisen näköisiä. 

ks 2/16

Kävin eilen aamulla salilla. Hieman jännitti, että mitenkähän käy. Ei itseni kannalta, vaan että jäätyykö auto Kimmokkeen pihalle eikä hörähdä käyntiin sieltä poistuttaessa. Mutta ihan hyvinhän se toimi. Ennen kuntoilemaan menoa kävin autolla mutkan Koitelissa. Ihan vain siksi, että moottori ehti edes hitusen lämmetä... 



Mun normaalisti käyttämä talja (tai se toinen pääty siitä) oli epäkunnossa joten hetkeksi vallan hämmennyin. Mutta onneksi sieltä löytyi muita vastaavia taljakkeita joilla reenailla. Menin kuntomestaan hieman sen jälkeen kun eläkeläisten vuoro oli (periaatteessa) päättynyt, mutta vielä siellä muutama ahkera mummurainen ja papparainen oli reenailemassa :) Reippaita ovat he. 

ps. tänäaamuna pakkasta oli -30 tuntumassa (vaihteli -29 - -31 välillä) kun ajeltiin töihin

tiistai 5. tammikuuta 2016

Haaste, jossa on ideaa!

Olen aina ollut sitä mieltä, että... 

tai no, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ehkä olen tietoisesti ajatellut näin vain sen aikaa kun olen omistanut koiran :) mahdollisesti ajatusmalli muodostui hieman ennen ensimmäisen koiran ottamista, mutta enivei. 

... kaikille koirille pitää tarjota säännöllisesti jotain aktivointia. Jotain mihin koiran pitää käyttää aivojaan. Pelkkä ruokinta ja pihalla tarpeillaan käyttäminen ei ole _minun mielestä_ hyvää koiran pitoa. Tiedän, että useat ihmiset ovat kanssani eri mieltä. Mutta ei se mitään. Kukin tyylillään. Mitenkään sen ahkerampi en ole itse kuin muutkaan, ja olen jo aikoja sitten todennut, että helpoiten pääsen sillä, että harrastan koirani kanssa jotain säännöllistä koiraharrastetta. Sellaista missä joku muu keksii mitä tehdään :) itse sitten vain toimin (kutakuinkin) annettujen ohjeiden mukaisesti. Ja jos oikein innostun niin harjoittelen näitä toimintoja sitten hieman kotonakin (tai omatoimisesti vapaavuorolla hallilla) ohjattujen harjoitusten välisenä aikana. 

Mutta koska kaikki eivät ole innostuneita tällaisesta säännöllisestä treenitoiminnasta, syystä taikka toisesta, niin nykypäivänä Facebook kaikenlaisine haasteineen tulee tässä apuun. Koska oikeasti sillä ei ole sen koiran aktivoinnin kannalta merkitystä, että treenataanko sitä tottelevaisuuden erikoisvoittajaluokan liikkeitä vai jotain "höpötemppuja". Joulukuussa minut oli fb-kaverini toimesta liitetty yhteen tällaiseen ryhmään "Toiminnan tammikuu 2016".  

Ensimmäinen haastetehtävä julkaistiin eilen, aiheena tuoli. Täytyy sanoa, että meidän ensimmäinen tuolitemppuilu oli kaikkein onnistunein. Nemi tarjosi iloisesti kaikenlaista tekemistä, se jopa ryömi tuolin alta mikä oli sille/meille aivan uutta! :) Tänään kokeilin toisenlaisella tuolilla tehdä kaukoja. Ne olivat kyllä todella onnistuneita, mutta koiran ilme ei ollut niin iloinen. Tehtiin siis istu-seiso -vaihdoksia  

Tänään sitten videoitiinkin jotain, mutta eipä koira tarjonnut enää ryömimisosiota. En halunnut kuitenkaan ohjata koiraa mihinkään tiettyyn toimintaan vaan ennemmin palkkailin sitä tuoliin liittyvistä jutuista mitä se itse keksi tehdä :)

https://youtu.be/zF4vMlTc5q0

Toimesta tuumaan

Kävin eilen ostamassa Nemille uuden purkin virtsankarkailulääkettä. Samalla kysäisin ell-asemalta josko siellä olisi jotain tietoa siitä erikoislupa-asiasta. Ei ollut, mutta lupasivat selvitellä asiaa. Tänään oli jo yksi sähköposti aiheeseen liittyen tullut :)

maanantai 4. tammikuuta 2016

2/16

Käytiin (koko lauma) eilen juoksemassa. Taas oli kymmenen astetta pakkasta. Ja juostiin sama (hieman yli 5,5 km) pyörätielenkura kuin muutama päivä sittenkin. Nyt ei ollut ikäviä tuntemuksia oikeassa jalassa eikä vasemman pakarassa. Mutta loppumatkasta alkoi kylmyys tuntumaan reisissä - ehkä pitäisi panostaa talviliikuntavaatetukseen?  Tämä lenkki meni keskimäärin hitusen nopeampaa kuin edellinen.

h1/16

Harjasin eilen Nemiä. Lähinnä sen muhkeaa kauluria joka oli hieman takkuinen.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vko 53, omatoimireenit

(mikä se semmonen viikko 53 oikein on, kun vuodessa on 52 viikkoa? no, noin väitti kalenteri)

Kävin eilen Nemin kanssa hallilla. Iso kenttä/puoli oli varattu aksakoulutukseen ja toinen puoli onneksi vapaana omatoimireenaajille. Jännäsin, että noinkohan sinne mahtuisi reenimään, mutta ajelin kuitenkin Haukiputaalle ja käytin koiran lenkillä ja menin sitten halliin tarkastamaan tilannetta. Noh, eihän siellä pikkupuolella ollut ketään :)

Aloitettiin taas ruudulla. Nemin versio siitä oli se, että se juoksi puomin vauhdilla ja teki kakskakkoset niinku kuuluukin. Sadasosa sekunnin mietintä itellä, että mitäs nyt, sitten vapautin koiran puomilta ja toistin uusiksi ruutu-käskyn. Ensin koira juoksi mun repulle (mitä ilmeisemmin palkkion toivossa kun kerta vapautin sen siitä kontaktilta) ja sieltä sitten ruutuun, katteli hetken, näki ruutumattoalustan ja hakeutu sille. Sanoin sille "seiso" ja siihenhän se seisastu. Mitä nyt haukkua mätkätti samalla. Ihan hyvähkö reeni kuitenkin. Siitä seurasi siilileikkihilluntaa. En uusinu ruutua vaikka siihen tuli tuota sälää tohon reeniin. 

Sitten tehtiin seuruureeniä ja sitä pertsahäiriköintiä, putkesta luoksaristoppeja.  Nemi teki omatoimisesti hieman rengasta ja pujottelua. Pikkunurkassa käytiin hieman jumppapallodoboilemassa ja tekemässä niitä kava"hyppyjä". 





ks 1/16

Kävin eilen pikaisesti kuntosalilla. Ilta-aikaan. Olipa ruuhkaista. Ehkä se aamu/pvä treeniaika on kuitenkin enemmän mun juttu. En ehtinyt jonotella laitteisiin joten tein vain vatsarutistukset, taljaliikkeeni ja kipitin vähän juoksumatolla. Ainiin ja lopussa hieman venyttelyä ja tasapainolaudalla temppuilua.

Otsikointi

Mielikuvituksen puutetta. Otsikointipohdiskelua tälle vuotta tiettyihin jatkuvasti toistuviin postauksiin. Viime vuonna hyväksi havaittuina jatkan näitä:
- ulkona  tehdyt juoksulenkit nro/vuosi (siis 1,2,3... / 16)
- hallilla tehdyt (koira)treenit vko nro ja lisäselite (esim "Vko 52, omatoimireenit", "Vko 3, ohjattu toko). Ja ohjattu tarkoittaa siis ryhmäreeniä, eli semmosta missä on koutsi neuvomassa :)

Uutena muutan kuntosalireenitkin mukahauskoista otsikoista tylsiksi
- ks nro/vuosi (siis ks 1,2,3... / 16)

edit. 4.1:

Harjaukselle sama tylsähkö otsikointi eli:
- h nro/ vuosi

perjantai 1. tammikuuta 2016

1/16

Kymmenen astetta pakkasta. Pyörätiet talvikeliksi hyvässä kunnossa. Nemi normilla valjaat & flexi-yhdistelmällä Eetulla. Käytiin ravaamassa vuoden ensimmäinen juoksulenkki: 5,68 km. Alunperin olin suunnitellut, että jos talvella saisin silloin tällöin kilsan tai pari juostua pihalla niin se olisi aina etteenpäin. Kun se juoksumattojuoksentelu nyt vaan on niin tylsää eikä siinä kilsoja kerry. Yllättäin tuli kuitenkin kipitettyä ihan tommonen mulle hyvän mittanen lenkki :)
Nemi juoksi taas hyvin, joten sen (kanssa) lenkkeilyyn ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

Oikean jalan jalkapöydäs ja varpaissa oli jotain ikävähköjä tuntemuksia hieman ennen puolta väliä mutta jossain vaiheessa hoksasin että kyseiset tuntemukset olivat kadonneet. Toinen jalkajuttu mistä oli hieman häiriötä oli vasemmassa pakarassa, tuntu aivan kuin oisin kiusannu ittiäni jollain liikuntasuoritteella ;)