sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Ne muut lajit

 Olen pohdiskellut, että kun viime vuonna yritin vielä periaatteessa etsiä Taran koiratanssiin jotain punaista lankaa, mutta ryhmätreeneissä käyminen kaatui siihen, että oltiin usein väärinä päivinä treeneissä. Harjoituksethan olivat periaatteessa joka toinen kerta itseohjautuvia ja joka toinen kerta ohjattuja. Jokuselle ohjatulle kerralle kouluttajalla oli este ettei päässytkään paikalle (täysin inhimillistä tämä siis). Itsellä taas oli valitettavan usein menoa silloin kun oli niitä ohjattuja treenejä. Oltiin tuuliajolla siis, enkä saanut kiinni siitä punaisesta langasta. Tämähän on täysin peiliin katsomisen paikka, koska koiratanssi lajina nyt vaan on sellainen, että itse pitää päättää ja tehdä kaikki, jos on joku oma suunnitelma niin niihin voi sitten kysyä apua muilta. 

Tajusin eräänä päivänä, että Taran koiratanssi"ura" koki notkahduksen siinä vaiheessa, kun ei pystytty osallistumaan jatkokurssille - kun muutettiin siinä vaiheessa sinne Luleåån. Oltaisiin siihen alkeiden teon jatkoon tarvittu niitä pieniä kotitehtäviä, improja ja koreoiden suunnitteluja. Vielä viime vuonna ajattelin (ts viime treenikaudella), että olisin toteuttanut tuollaisia "tehtäviä" itsekseni ja sitä kautta saanut Taralle kokemusta pienistä tanssinumeroista ja samalla saanut löydettyä jonkun biisin johon rakennella kenties sen ekan kisaohjelman. 

Koiratanssi on siis lajina tauolla. Odottaa itseltä sitä the sysäystä paneutumaan asiaan. Hieman olen miettinyt, että pitäisikö mennä jonnekin maksulliselle ko lajin kurssille. Okk:n ryhmätreenit eivät käy tähän ongelmaani, kun on niin itseohjautuvaa ja en ole saanut potkittua itseäni tekemään asialle jotain. 

***

Taran tokot taas ovat ihan kuopassa. En ole sen lajin eteen juurikaan tehnyt mitään sen jälkeen kun ollaan viimeksi oltu jossain koulutuksessa. Toki siis koirat, myös Tara, välillä treenailee jotain tokoonkin liitettäviä taitoja, mutta varsinaisia tokotokojuttuja ei olla saatua aikaiseksi harjoiteltua. Toko on lajina kyllä kovinkin kiva, mutta mikä lie laiskuus vaivaa itseä senkin asian osalta. 

***

Nyt kun on oltu silloin tällöin Siikajoella, niin olen sitä mökkiympäristöä välillä katsonut sillä silmällä, että siellä olisi tosi hyviä nosetuspaikkoja. Ehkäpä siis joku kerta mökille mentäessä otan nosetusvälineet mukaan (tai siirrän osan niistä sinne vakioksi asumaan) ja teen Kikille mielenvirkistys hajutreenit. Ehkä. Voihan sitä aina suunnitella ... 

Muutoin missään maksullisilla kursseilla en Kikin kanssa jaksa käydä nosettelemassa. Librelan takia Kiki on kisakiellossa (doupping ...), joten en koe tarpeelliseksi maksaa valmennusryhmistä sen osalta. Kiki kuitenkin pääsee höntsätreenailemaan toisinaan vapaavuorolle okk:n halliin, joten ei se aivan vailla mitään "treenausta" ole. Joskus tuntuu myös, että sille on pääasia kun pääsee sinne halliin eikä sitä sitten kiinnosta mitkään "temput" kunhan saa osallistua Taran treenien tekemiseen ja nuuskutella omiaan. 

***

Taran rallytokot taas. Jotain pieniä juttuja on tehty itsekseen ja aina valmennusringin leirillä / leirin jälkeen treeni-innostus nostaa päätään, mutta sitten käytännössä kun menen Haukkiksen hallille omatoimitreenailemaan niin päädyn kuitenkin tekemään jotain agijuttuja. 

Kesän aikana oli kova aikomus käydä Airan rallytreeneissä, mutta niinpä vain kesä meni ettei käyty niissä kertaakaan. 

Ei kommentteja: