tiistai 16. helmikuuta 2021

Kiki nosereeneissä helmikuussa 2021


Tässä pätkä eilisistä reeneistä. Yläkerrassa ja takahuoneessa Kiki saa etsiä ilman hihnaa ja jotenkin se on aina silloin paremmin iskussa. Tässä pätkässä ei kuitenkaan päästä maaliin asti, mutta näkyy touhukasta etsimistä kuitenkin. Itse filmasin niin video on mitä on (eli tärisee). 

Noin niin kuin muuten tultiin (ei ollut eka kerta) siihen tulokseen, että pitäisi enemmän järjestyksellisesti johdattaa koira etsimään eikä antaa sen vaan huitoa pitkin aluetta sillain miten ja mihin sen nenä milloinkin vie. Että vaikka veisin (löydön/piilon) kannalta koiraa välillä väärään suuntaan niin tietäisinpähän ainakin että kaikki alueella olevat paikat on etsitty ja sitten voisin koirasta lukea, että mihin kannattaa juuttua ja mihin ei. Kikillä on näet ollut hieman ongelmana jäädä snufuttelemaan mattoa ja/tai jotain muuta kohdetta ns turhanpäiten. Kuluttaa aikaa, kunnes sitten yhtäkkiä bongaa / ilmaisee löydön. 

Tehtiin siis kolme sisäetsintä harjoitusta eilen alakerrassa, ensimmäinen meni haahuiluksi ja seuraavissa olin järjestelmällisempi ja sujuikin sitten paremmin. Lisäksi itsekseen sai käydä yläkerrassa tekemässä etsinnän (yksi haju, kaksi huonetta) ja lopuksi tehtiin vielä ilmaisureeni seinustalta - ei tiedetty montako piiloa siinä oli, katsottiin miten koira reagoi. Siitä Kiki löysi kaikki hajut; olisi saanut kävellä sen bongailuseinän kahteen kertaan, mutta Kiki löysi kaikki jo ns menomatkalla. 

Ei kommentteja: