Kakarasta tuli vanha. Ts eihän se ole muuttunut kauhiasti, sama kakru se on. Mutta aiemmin kun se vanheni niin sitä ei kuitenkaan niin aatellut. Kun se vanhempi koira perheessämme oli Merri. Merri ilmoitettiin vet-kehiin, Merri jäi eläkkeelle agilitystä jne.
Nyt huomaan joutuvani vääjäämättä ajattelemaan myös sitä tulevaisuuden hetkeä kun Nemi täytyy jättää pois agilitykuvioista. Sitä myöten tietysti jään itsekin pois aksakelkasta. Nyt siis ajattelen niin, että reenaan kohtuu aktiivisesti vielä tulevan hallikauden - ilmoitin koiran tänään valmennusryhmään talveksi (ts hain paikkaa, paikan saantihan ei ole mikään satavarma juttu) - ja ens ulkokaudella kisaan vielä mitä kisaan. Mutta että sitä seuraavalle kaudelle (syksy 2014 - kevät 2015) en välttämättä enää hae ryhmäpaikkaa. Koska Nemi kuitenkin maaliskuussa 2015 täyttää kymmenen. Kyllä se reilu 9v alkaa olemaan pienelle maksikoiralle aika hyvä ajankohta jättää aktiiviset aksavuodet taakse. Haikeeta. Mutta, elämä on.
Mitään sen ihmeempiä tavoitteita en osaa asetella jäljellä olevalle aksa"uralle". Kunhan pietään kivaa niin reeneissä kuin kisoissakin. Toivottavasti joskus koetaan myös onnistumisen hetkiäkin :)
Samoin kuin Merrinkin kanssa tein. Niin tokotusta jatketaan niin kauan kuin koirassa henki pihisee - noin kutakuinkin - eli niin kauan kuin on tekemisen intoa ja homma on mielekästä. Näytelmissä käydään kun siltä tuntuu.
Reissun jälkeen, kun Nemi oli saanut levättyä pari päivää niin siinä alkoi näkymään oireita. Niitä samantyyppisiä kuin mitä Merrilläkin oli. Sitä ns "seinille hyppimistä". Ei siis sisällä vaan ulkona. Kun ei oltu "tehty mitään ja oli niin kovin kovin tylsää". Eli vaikka Nemi on sisällä varsin huomaamaton otus eikä ollenkaan sellainen hästääjä ja puuhantarjoaja kuin mitä Merri oli, niin aivotoimintaa ja virikkeitä sekin kaipaa. Ties mikä tasmaaniantuholainen siitä tulisi jos sen kanssa ei harrastettaisi ja treenattaisi mitään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti