Milloin uusi agitykki, tokoeläin, näytelmätähti, sohvaperuna, juoksukaveri, myyrästäjä, telttalukaveri, ...

... En tiedä. 

Ei vielä. 

Ei ainakaan tänä vuonna. 

Pentujen kuvat (tai niiden livenä näkeminen) ei hetkauta. Joo joo, ovathan ne söpöjä, mutta pentukuumetta ne eivät nostata. 

Toisekseen, vaikka kohta (joka on varsin epämääräinen ja venyvä käsite) pitäisikin hankkia uusi koira, jotta voisin ilman ylipitkää taukoa jatkaa näiden harrasteiden parissa jotka joskus tuntuvat niin rakkailta ja toisinaan aiheuttavat päänvaivaa jos jonkinmoista ;)  Niin. Niin en tiedä mitä haluan. Ja se lievästi sanottuna ahdistaa minua. Koiranpennun ottaminen ei pitäisi ahdistaa pätkääkään. 

Ehkä tämä kaikki johtuu vain siitä, että Merrin kuolemasta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa. Vaikka ajattelenkin että pentu ei tule talouteemme vielä ainakaan tänä vuonna, niin silti edes sellainen "tosissaan pennun katteleminen" tuntuu ahdistavalta. Kun sitä jotenkin ajattelee tekevänsä vääryyttä. Vaikka Merrihän ei takaisin tule, vaikka miten päin asian ajattelisi. Kun aiemmin sanoin ja ajattelin, että vaikka olisi ollut kuinka mielenkiintoisia pentueita jne niin en halunnut kolmatta koiraa. Enkä halunnut haihatella pennusta etten milläänmuotoa sysää Merriä (tai Nemiä) kohti kuolemanpolkua. En halunnut, että tämä aika tulisi, että mulla ei ole kuin yksi koira  - ja sekin hurjaa vauhtia menossa kohti eläkeikää (agista, muutenhan ei koirat millään eläkkeellä tässä taloudessa ole. Rlk:lla on virtasta siihen asti että sairastuu/kuolee).

En tiedä mitä haluan. Ja toisaalta tiedän. Kait se tulevakin koira on -kuitenkin- ruotsinlapinkoira. Minkä muunkaan osaisin ottaa? Mutta. Onko sekin pikkumaksi? Haittaako jos se on pikkumaksi (onko agility kuinka tärkeetä)? Uros vai narttu? Keneltä kasvattajalta? Mistä yhdistelmästä? Pitääkö lieventää pennun vanhempien kriteerejä? 

Vai pitäisikö kokeilla jotain muuta rotua? Mitä muuta rotua? Syventyä siihen rotuun (mihin rotuun).

Näihin ja muihin vastaaviin kysymyksiin en jaksa vaivautua vielä vastaamaan. 

Nyt nautiskellaan elosta Nemin kanssa. Tuon hauskan pikkulauleskelijan kera <3 joka muuten on alkanut pissimään alleen. Että sellainen "pikku" murhe on astunut asuntoomme. Tämä murheenkryyni ilmaantui noin viikko Merrin kuoleman jälkeen. Nemi käytettiin eläinlääkärissä ja päädyttiin siihen tulokseen, että luultavasti kyseessä on leikattujen narttujen ongelma. Kadunko sitä, että Nemi on steriloitu? En. Juoksut 5kk:n välein valeraskauksineen eivät olleet herkkua eikä harrastaminen sellaisen koiran kanssa olisi ollut kovinkaan nannaa. Steriloinko nartut tulevaisuudessa? En osaa sanoa. Vaihdanko uroksiin? En tiedä sitäkään.
Telttareissulla (ja muutama päivä sitä ennen kerettiin lääkistys aloittaa) koiralle annettiin Propalinia aamuin illoin ruuan seassa. Lääke auttoi eikä koiruus onneksi pissiny kertaakaan telttaan... Reissun jälkeen lääkitys lopetettiin. Siinä näet on 14 vuorokauden doping karenssiaika. Kotona on nyt saatu muutamat pissat siivota... onneks ei kuitenkaan tuota tarvi tehdä ihan joka aamu/päivä.

Tämä koiran lääkintä vaikuttaa nyt sitten siihen, että ihan joka kisaan/kokeeseen/näyttelyyn en voi osallistua mikä ois tyrkyllä. Asiat pitää suunnitella etukäteen tarkemmin kuin aiemmin. Ja väliin pitää jättää selkeitä taukoja jolloin ei ole mitään kisa/nly-juttuja. Treenaamiseen tuo ei vaikuta. Luojan kiitos.