I'm back. Ainakin osittain. Tai hetkeksi. Pieni päivityshetki siis.
Otsikko kuvastaa viimeisimpien juoksulenkkien kilometrimääriä. Reissussa en juossut, mutta patikoitiin ja kiipeiltiin ties missä paikoissa senkin edestä, joten jotain kuntoilua ja jalan käyttöä sekin oli.
Tavoittelemani vitskan (hieman yli itseasiassa) juoksin Lohtajalla melkoisessa helteessä. Sää ei siis todellakaan ollut paras mahdollinen juoksemiseen. Sisulla vaan loppuun asti. Aika rääkki oli ja jalat oli aikalailla maitohapoilla tuon jälkeen. Aikaa kului 40min.
Tuosta pari päivää ja juoksin kotinurkilla ns tenniskenttä -lenkin eli reilun 3km. Sää oli parempi kuin edellinen, juoksemiseen siis. Kun satoi vettä. Tällä lenkillä tein spurttejakin. 25min.
Tuosta seuraavana päivänä yritin juosta nopeasti 2km. Nopeaa tai ei, mutta 16min kului siihen kuitenkin aikaa.
Ja eilen juoksin Koitelista Mansikkamaan kautta kotio, eli neljä ja risat. Tuohon lenkkiin meni 35min. Viimeksi kun juoksin Koitelista kotiin niin en tullut Mansikkamaan kautta - eli lenkki oli muutaman sataa metriä lyhyempi ja sillon aikaa kului pari minuuttia vähemmän kuin eilen.
Juoksemisesta olen havainnut sen, että ongelmana ei ole se etteivätkö jalat jaksaisi työskennellä. Toki tulee välillä hiljennettyä vauhtia / tai nopeutettua eli en juokse koko ajan samalla nopeudella. Mutta pirun tylsää se kyllä on! Jos keksisi jonkun jujun millä se ei ois niin puuduttavan tylsää niin ties mitä matkoja sitä jaksaisi porskuttaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti