Miksi sen pennun pitäisi olla kilpailleista vanhemmista? Tai sellaiselta kasvattajalta jolla on "meriittejä". Tittelit, minkäänlaiset eivät periydy - sehän on jo vanha viidakon sanonta. Toisaalta ainakin teoriassa on parempi mahdollisuus saada rotumääritelmän mukainen "kaunis" koira jos vanhemmat ovat todistetusti sen näköisiä kuin kyseisessä rodussa kuuluukin olla. Miksi tämä sama ei sitten pätisi siihen, mikä on, tai mistä voisi tulla hyvä harrastuskoira?
Toisaalta, eikö Merri ja Nemi ole täyttäneet hyvin saappaansa? Ne ovat touhukkaita kavereita kaikkeen mitä niiden kanssa olen keksinyt tehdä. Ja Merrin kanssa toden totta olen tehnytkin vaikka ja mitä. Merri tuli "vain" koiraksi, kun koira piti lopultakin 25 vuoden (enemmän tai vähemmän aktiivisen) odottamisen jälkeen saada. Merrissä sain kultakimpaleen. Kauniin kuin minkäkin. Koiran jolla on omat aivot. Jonka moottori hyrrää tekemistä kaivaten vielä vanhoilla päivilläkin. Merri valitsi meidät. Merrin isä oli komea koira, joka kävi tokokokeessakin jonkun kerran. Siitä toksuilusta en tosin tiennyt enkä ymmärtänyt juuri mitään sillon 11v sitten. Merrin äiti oli (kaunis toki sekin) työkoirataustainen, Jokkmokkista pohjois-Ruotsista haettu.
Nemin isästä en tiedä oikein mitään. Pentueen isänä piti olla alunperin, tai jossain välissä, joku Norrviddens koira. Merrin äiti oli Norrviddens. Se yhdistettynä H.I. koirien (tai niiden tausalla oleviin) työskentelyyn/koekäynteihin sai minut kiinnostumaan H.I. -kennelistä. Jossa sitten kävimmekin tutustumassa (ja ihastumassa) ihmisiin ja koiriin ennen kuin Nemi syntyi.
H.I -kennelin sivuilla kerrotaan Nemin isästä näin:
"A höfter/hips, Ua ögon /Eyes Clear, 49 cm, Complete scissorbite, Komplett saxbett.Råsto är en mycket trevlig hanhund som bemöter både folk och andra hundar med en glatt viftande svans. På mycket få utställningar har han blivit Svensk utställningschampion. Han är även gjort ett mycket trevlig mentalbeskrivning med 1:a på skottet. I mars 2005 blev han pappa till vår D-kull."
Lähde
Cahppesin sivuilla taas sanotaan Råstosta seuraavaa:
SE UCH, Cacib, BIR/BOB MH-test gk skott, Blågul hund2
Eli mitenkään hirveästi koirasta ei informaatiota löydy. Koenäyttöjä ei ole, terppatarkit on tehty ja näyttelyissä käyty. Jälkeiläisiä on kolme pentueellista. Samana vuonna kun Nemit syntyivät niin syntyi 6 pentua Hoghems -kenneliin. Ainakaan Hunddatasta niiltä ei löydy juuri mitään tietoa. 2010 syntyi
Lappbergets -kenneliin 5 Råston jälkeläistä. Yksi niistä muutti Pudasjärvelle Korpikartonon kenneliin - Friidun olen muutaman kerran tavannutkin, ja sillä on monia samoja piirteitä (niin luonteessa kuin ulkonäössäkin) kuin mitä Nemillä :)
Nemin äidillä itsellään ei ollut mitään koe tms näyttöjä. Nemin äidinisällä eli Renvallarens Birk:lla on Hunddatan mukaan hieman enemmänkin toksukoetuloksia. Samoin kuin Nemin äidinäidillä
:lla. Toki molemmilla on myös terveystuloksia ja näytelmätuloksia.
***
Kappas kappas mun kirjoitelma ajautui taas aivan ihme vesille - mutta omassa blogissani saanen ja saankin pyöritellä ja pähkäillä asioita vähemmän loogisellakin tavalla
***
Toisaalta jos mää ajattelen, että Merri on super-koira ja Nemi on monilta ominaisuuksiltaan vieläkin parempi. Ja mä tiedän, että mä olen jotain oppinut (thank god) vuosien varrella koirien kanssa treenatessani. Eli siis seuraavan koiran kanssa olen fiksumpi kuin aikoinaan aloittaessani Merrin ja Nemin kanssa. Toki tiedän että koirat ovat aina erejä - enkä voi kuvitella että se seuraava osaisi automaattisesti ne asiat mitä olen näille edellisille opettanut. Aina on aloitettava alusta. Saa aloittaa alusta.
Mutta siis, miksi sen koiran - jos se nyt vaikka on ruotsinlapinkoira - pitäisi olla alkuominaisuuksiltaan jotain enemmän kuin mitä Merri ja Nemi ovat olleet? Jos oletetaan, että minä olen kehittynyt/fiksuuntunut tässä vuosien varrella. Jos voisin tehdä nyt kaiken toisin noiden kanssa niin tekisinkö? Oltaisiinko me pidemmällä - ja missä - ja mitä väliä sillä on? Pitäisikö meidän olla pidemmällä? Mitä se pidemmällä oleminen tarkoittaa?
Olenko hyvä vai huono, kun koirani ovat "vain" siinä ja tässä luokassa tällä reenaamisella ja kisaamisella. Onko se koirien syy, vai minun syy (tietysti minun!)?
Miksi pitää analysoida niin kauheasti niitä muita rotuja, ja näiden omienkin elementtejä - enhän minä näitäkään ole alunperin hankkinut niin suurella pähkäilyllä kuin mitä nyt pyörittelen päässäni.
Tärkeintä on matka. Ei päämäärä. Vaikka päämääriäkin pitää olla. Ne voivat silti muuttua. Matkalla ollaan pidempään, on oleellisempaa, että siitä nauttii. Pitäisikö kaiken olla helpompaa? Olisiko se helpompaa muunlaisten otusten kanssa? Ehkä. Olisiko se silti kivaa - luultavasti. Siltikään, en osaa ajatella itselleni muuta kuin ruotsinlapinkoiran. Ja vaikka samalla ajatus kauhistuttaa minua, surettaa* ennen kaikkea niin samalla ajatus on kiehtova, mihin kaikenlaisiin seikkailuihin mina ja mun tuleva(t) ruotsinlapinkoira(t) ajaudutaankaan?!
*surettaa siksi, koska uutta rlk'ta ei tule niin kauan kun mulla on mun rakas kauhukaksikko Merriliini ja Nemiliini. 
