sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Sivuääni 3-4/6

 Kikiltä huomattiin huhtikuun hammashuollossa sydämessä sivuääni. Tai itseasiassa sivuäänihän havaittiin pari vuotta sitten, silloin se oli asteikolla 1/6 eikä vaatinut mitään toimenpiteitä. Nyt kun ääni oli voimistunut niin saatiin mukaan lääkeresepti, jolla kävin hankkimassa pillerit tällä viikolla. 

Lause eläinlääkärin paperissa siis on 

"Sydämessä systolinen sivuääni voimistunut, nyt 3-4/6." 

ja

"Sydämestä kuului tänään auskultoiden voimakas sivuääni kummaltakin kyljeltä. Suosittelen lämpimästi lääkityksen aloitusta."

Resepti on lääkkeelle Pimotab 5mg, jota Kikin pitää syödä toistaiseksi - aamuin illoin noin tunti ennen ruokailua. Lääkemäärä on 3/4 tablettia kerrallaan - lääke on onneksi helposti murrettava eli jako neljään ei ole hankalaa. 

Silloin kun nivelrikon hoitoon ehdotettiin Librelan rinnalle Kikille Gabapenttiiniä, niin olin, että "Ei toivoakaan, että saisin koiran syömään pillerin/kapselin pari kertaa päivässä". Että en ala tappelemaan koiran kanssa lääkkeiden syöttämisen kanssea. Noh, asia ratkesi sillä, että Gaban Kiki saa nestemäisenä ruokaan lisättynä. 

Kun sitten kuulin tästä sydänlääkityksestä niin olin taas epäileväinen joonas, että mitä tästäkin tulee. Ensimmäisen kerran annoin Kikille lääkkeen kiedottuna juustoon, ensiyritys ei mennyt läpi eli ei ollut mikään herkkujuustonami, jonka koira ois lotassut kitaansa noin vaan. Koira söi juuston ja lääke muljahti suusta lattialle. Eikun uutta yritystä, tällä kertaa pakotin koiran syömään lääkkeen ja annoin juuston palkaksi. Tässä samassa operaatiossa Tara myös sai juustoa niin, että piereskeli joku tovi lääkkeiden syötön jälkeen (tietenkään Tara ei saanut siis lääkettä, oli vain osallisena asiassa). 

Seuraavalla kerralla taisin kikkailla vielä juuston kanssa, mutta totesin sen turhaksi/huonoksi tavaksi syöttää Kikille lääke - koska Kiki nyt vaan on epäileväinen ja rupeaa vastustamaan koko touhua. 

Vaihdoin taktiikkaa. Otan koiran jalkojeni väliin, avaan sen suun ja pistän lääkkeen suuhun ja pidän kuonosta kiinni, niin, että koira varmasti nielaisee lääkkeen. Kun homma on hoidettu niin palkkaan koiran "paha keikka namilla" - kuten on tehty jos on leikattu kynsiä, harjattu tai mitä tahansa ns hoitotoimenpidettä tehty. Kun koiraa buustaa vielä aiheesta niin lopulta on päästy siihen pisteeseen, että koira odottaa innoissaan tätä pahakeikka namia. Jopa niin, että koira rouskuttaa pillerin, ei vielä niin, että ottaisi sitä mun kädestä ns suosiolla, mutta jo niin, että ei tarvitse "taistella" sen kanssa että se syö ne lääkkeet eikä heti kun avaa suunsa niin sylkäise niitä lattialle. 

Sanoisin, että melkoinen voittokulku siihen nähden, että näitä sydänlääkkeitä se on syönyt vasta vajaan viikon.

 Lääke pitää syöttää kahdessa erässä, tai olen kokenut, että puolikasta pilleriä ja 1/4 pilleriä ei kannata laittaa Kikin suuhun yhtäaikaa. 





Ei kommentteja: