Kikillä on virtaa. Hirveästi virtaa. Jotain pitäisi tehdä. Pikaisena pikkureeninä kaivoin -vihdoinkin- koirahyllystä keväällä Kismasta ostamani alokasluokan rallytokokyltit esille. Tehtiin ihan vain kääntymistä vasemmalle ja oikealle sekä kartioiden kiertelyä - mikä selvästi oli jo haasteellisempaa, Kikin keskittyminen ei meinannut millään riittää siihen. Toiseen suuntaan meni ihan hienosti, mutta se paluu... aina meni joku pyörätiellä aidan takana ja sinne piti alkaa mölisemään. Ilmeisesti myös paikallisia koiranulkoiluttajia kiinnosti puuhamme, koska tuntui että ne ohittivat takapihaamme poikkeuksellisen hitaasti (menisivät hit... sieltä häiriköimästä ;))
Ensin tosin treenasin Nemin kanssa. Alkumölinän jälkeen se meni ihan hienosti, myös ne törpön kierrot.
Ainiin, ainakaan ne matalat tokotolpat/kartiot eivät aiheuttaneet pihalla ollessaan Kikissä minkäänlaatuista ahdistusta - aluksi kun "tein rataa" niin Kiki oli varsin kiinnostunut kaikesta ja yritti purra niitä kartioita (ettei se ainakaan karkuun juossut ;))
Ihan lopuksi Kiki leikki vinkunoutokapulan kanssa, mikä tuntui olevan kaikkein parasta.
ps. eikä ollut Kiki pihanarussa vaan taluttimessa kun reenittiin (ja Nemi vapaana)
ps.2. nämä olivat siis Kikin ihanihan ensimmäiset rallyreenit :o
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti