Olipa kerran Kaisa, joka ei osannut opettaa koiralleen noutoa. Sitten se Kaisa meni Jennin tokokoulutukseen, jossa noutoa alettiin opettamaan ns pakkonouto menetelmällä. Kaisa mutisi aikansa, monesti ;), mutta ryhtyi puuhaan. Tuntui kuitenkin, että asia ei edisty ei sitten millään. Mikä tietysti johtui laiskasta ja osaamattomasta koiranomistajasta. Lopulta koira oppi pitämään kapulaa suussaan, mutta ei suostunut liikahtamaan minnekään. Kapulan kanssa koira näytti siltä kuin olisi ollut teuraaksi menossa.
Sitten oli olemassa -vielä tuolloin- se toinen koira. Joka myös aluksi inhosi kapulaa, mutta jonain päivänä tajusi, että mitä enemmän kapulaa - ja kaikkea mahdollista - Kaisalle kuskaa, niin sitä enemmän saa namuja. Se koira tykkäsi noutaa, teki asiat vähän sinne päin ("ei kait se nyt oo niin justiinsa", tuumasi Merri), mutta nouti iloisesti - paitsi ei toki monesti putkeen, kuka sitä nyt kokoajan taukoamati jaksaisi jotain hakea? Tyhmäähän sellainen olisi, ja pakko siitä olisi sana jos toinenkin kommentoida.
Se koira, joka ei oppinut noutamaan tökki kyllä kuonolla innokkaasti kapulaa. Tai toisinaan ryntäsi kapulan perään ja hyvällä tuurilla saattoi jopa nostaa kapulan maasta - tipauttaen sen sitten takas ja jättäen niille sijoilleen - juosten samalla haukkuen takaisin ihmisen luo "näikkö, näikkö, koskin siihen, otin sen hetkeksi suuhunkin, olin niiiiiiiiiiiin taitatava - anna namu, anna! anna! anna!"
Koiran nouto alkoi edistymään harppausaskelin, kun kapula otettiin osaksi joka-aamuista ruokailua. Koira sai aamuruokansa vasta kun oli ottanut askeleen, kaks, kolme --- muutaman metrin matkan kapula suussaan. Silti koira edelleen näytti anteeksi pyytävältä. Koiraa piti myös houkutella eteenpäin/liikkeelle. Jossain vaiheessa harjoitteluun lisättiin sivulle tulo, mikä ensin oli kiven alla, mutta lopulta rupesi edes jollain tasolla onnistumaan - ännännellä vartaloapukäskyllä.
Seuraavaksi ohjelmaan otettiin kapulaan tarttuminen niin, että ohjaaja pitää sitä kädessään. Tätä alettiin opettamaan sillä pakkonoutomenetelmällä. Koira luimisteli, väisteli, puisteli päätänsä, mutta kun tilanteesta ei päässyt minnekään niin lopulta avasi suunsa. Hips, ja palkka jo tulikin. Meni ehkä viikko (?) ja koira otti jo kapulan suuhun asti, ja siitä muutama päivä ja ihminen pystyi irrottamaan otteensa kapulasta. Koiran ilme ei silti ollut kovinkaan iloinen.
Miten siitä noudosta saadaan jotain muuta kuin pakkopullaa? Ottamalla käyttöön erilainen toimintamalli. Ja yhdistellään näitä kahta ja toivotaan parasta :)
Kisman koirakoulussa tuota samaista pitoreeniä tehtiinkin niin, että kapulaa ei tyrkätty koiran suuhun, vaan koira joutui itse hamuamaan sen itselleen. Toisaalta jos tätä harkkaa olisi tehty aluksi, niin en usko, että Nemi olisi tarttunut siihen :) Eilen ko reeni meni jo hippasen paremmin kuin lauantaina (Kisman tokopäivässä):
Toinen asia mitä Kisma-päivänä reenattiin oli kapulan nosto maasta. Tätä harkkaahan on tehty Nemille jo vuosia, mutta se ei ole tuntunut etenevän mihinkään. Nyt ehkä jotain hoksaamista asian suhteen on tapahtunut, niin koiralla kuin ihmiselläkin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti