tiistai 1. tammikuuta 2019

Suunnitelmia

... ei kannata laatia eikä tehdä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen silloin, kun olet käyttänyt koiria aamulenkillä (jo jokunen tunti sitten) ja pikkukoira on pelännyt koko lenkin ajan :/ Uudenvuodenpommeja ei näkynyt eikä kuulunut koko lenkin aikana, yhdessä vaiheessa tuli erään omakotitalon katolta lumet alas. Auraustraktoreita oli liikenteessä, ja pihojen kolaajia, mutta muutoin oli melko vähän liikennettä. Edes koirienulkoiluttajia ei näkynyt vielä missään. Käytin koirat lenkillä siis 9-10 aikaan. Kierrettiin ns mansikkamaanlenkki. Aika tuskaista oli kun Kiki välillä kiskoi eteenpäin (häntä alhaalla, ympärilleen pälyillen) ja välillä jäi taakse eikä olisi halunnut kävellä ollenkaan. Plus Nemi, joka alkumatkasta mölisi kaikelle ja sitten halusi haistella joka risteyksen ja kaikki hajut mitä löysi. Nemi ei myöskään suostunut menemään kakalle (joko sillä ei nykyään ruuansulatus toimi kuten aiemmin tai sitten se on niin junttura ettei vaan voi kun on liikaa pehmeetä lunta). Lisäksi lenkin kruunasi tihkusade, siis vesisade, jonka ansiosta oli kohtuullisen liukasta ... 

Ei kommentteja: