sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ei ihan sellainen Kiki -show jota olin toivonut

Nojoo. Hallissa oli Kikin mielestä taas kamalaa. Viereisen kentän reenailijat olivat epäilyttäviä / pelottavia.

Kerroin kouluttajille, että Kiki on :-(  - ja kyllähän ne sen koirasta näkivätkin. Sovittiin, että Kiki tekee kotiläksyesityksen viimeisenä, jos pystyy siihen. Vaihdoin sijaintia seinän viereen pois väliaidalta ja sain koiran mielen hieman paremmaksi ts ajatukset muualle. Mutta en mä silti Kikiä aivan rennoksi saanut. Pahoittelut reenitovereille, että annoin Kikin haukkua välillä; toivoin sen nostavan kierroksia ja piristyvän sitä myöten hieman.

Ekalla esitysyrityksellä Kiki karkasi melko pian, karjasin sille paniikissa jotain kun pelkäsin sen karauttavan toiselle kentälle (toisaalta miks se sinne ois mennyt jos pelkäsi sieltä tulevia ääniä; toisaalta pakoon kuin pakoon tilanteesta kait se pyrki). Tosin koira ei yrittänyt mennä aidan ali tai edes ovelle vaan jumi haistelemaan jotain kohtaa lattiasta. Pari (?) kertaa sain sitä kutsua ennen kuin se totteli mua ja tuli takaisin luokseni. Kytkin koiran hihnaan ja aloitettiin esitys pätkä alusta:

Käsi pystyssä merkiksi dj:lle, että biisin voi aloittaa
Tässä kohdin Kiki istuu käskystä paikallaan ja on vielä jopa kontaktissa minuun. Ensimmäisenä suunnittelemani tassun annot onnistuivat. Sitten pakka taas levisi kun Kiki yritti lähteä takaisin nuuskuttelemaan. Videoilta (kiitos Saara kun kuvasit, vaikka mönkään homma menikin) näkyy, ja samaa kouluttajatkin sanoivat, että koira rauhoitteli minua, itseään tai tilannetta kauheasti. Paljon itsensä pudistelua, pään pois kääntämistä ja sitä nuuskuttelua.

"Hei me tanssitaan" - tai jotain :-D Kikin rakastama pompputemppu ;-)
Hetkittäin (yo kuva) tehtiin Kikin kanssa onneksi jotain yhdessäkin. Ja kyllä, tuon tempun olin tietty laittanut mukaan ohjelmaan, koska se on Kikistä niin kiva.

Eilen ja tänään kotona olin lopulta vääntänyt sellaisen "koreografian" aikaiseksi valitsemaamme biisiin missä oli Kikin osaamia temppuja kohtuu loogisessa järjestyksessä. Toki jo etukäteen hieman oinastelin, että Kiki saattaa maustaa ohjelmaa myös omilla tempuilla ja periaatteessa tiesin, että näin voi käydä. Silti itse en osannut olla rento ja mukautua tilanteeseen siinä kohdin kun Kiki teki ylimääräisiä (/vääräaikaisia) pyörähdyksiä yms. Jälkiviisaana ihmisenä minun olisi kannattanut antaa Kikin vetää Kikishowta niin kauan kuin se yhtään on menossa mukana. Toisaalta kouluttajien kanssa oli kyllä puhetta että kyllä langat kuitenkin pitäisi olla ihmisen käsissä vaikka koira välillä tekisikin jotain omia temppusiaan.

Kikille tämän päiväinen oli vielä liian vaikea tehtävä. Liikaa monenlaisia häiriöitä.

Risukasan pelastus oli se, että Kiki innostui / rentoutui kuitenkin muutamaan otteeseen hallissa ja me saatiin ihan kivasti reenattua uutta kylki -temppua ja tehtyä ihan hyvällä asenteella jotain vanhoja temppusia.

ps. muut ryhmäläiset esittivät tosi hienoja kotiläksytansseja. Wow :-)

ps 2. tuolla kurssilla on kyllä tosi mainiot kouluttajat :-)

Ei kommentteja: