sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Challenge accepted



Tänään koiratanssitreenit alkoivat taas lämmittelyllä jossa tehtiin viime viikkoisia juttuja. Kouluttajat kiertelivät katsomassa millä mallilla temput ovat ja sainkin hyviä neuvoja "hop" -liikkeeseen.

Seuraavaksi reenattiin siirtymäliikkeitä, jotka meillä menivät vähän sähtäämiseksi - pitää esim puolenvaihtoja reeniä joskus vähemmässä häiriössä ensin itsekseen ja sitten vasta ryhmäreenihälinässä. Tehtiin myös sellaisia missä koira oli paikoillaan (istumassa tai maassa) ja itse piti pyöriä siinä ympärillä "tansahdellen". No, me ollaan vielä niin alussa ettei mun jalat notkuneet kun siedätin Kikiä vain siihen että pystyin liikkumaan sen sivuille - myöhemmin tunnin aikana pystyin jo kiertämään makuuasennossa olleen Kikin.

Näiden harjoitteiden aikana tehtiin vähän kaikkea ja vielä enemmän. Kiki kaivoi kassista hanskoja ja toi mulle. Kun hanskat oli taskussa niin sitten se toi kaikkea muuta mahdollista kassista ja muutenkin oli varsin touhukkaana tarjoilemassa mulle ties mitä toimintoja - hassu hassu pikkukoira.

Sitten veinkin Kikin autoon ja vuorossa oli ohjaajaharjoitukset. Kuunneltiin kolmesta eri biisistä pätkä ja niiden tahtiin piti yrittää liikkua plus ehkä miettiä jotain miten ohjaisi koiraa. Ensimmäinen oli jostain leffasta/tv-sarjasta; eikä jalkani liikkuneet mihinkään. Sanoinkin sitten, että se oli "karsea" (Kaisa Kaisa - älä aina päästä niitä sammakoita suustasi 😂😇😆). Seuraava oli joku menevämpi laulu, johon minulla ei myöskään riittänyt oikeanlaista rytmitajua. Viimeisenä oli suomirokkiballadi.

Sitten meille kerrottiin, että seuraavalle kerralle läksynä on valita jokin näistä biiseistä ja tehdä siihen koreografia. Ens kerralla sitten pitää esittää se. Maksimipituus omalle show:lle on 40 sekunttia.
Ja joo, mä kysyin, ei voi ottaa omaa/muuta musiikkikappaletta (ihan ymmärrettävää toki, olisi kait se kaaos jos jokaisella olisi eri veisu - mutta piti silti kysyä 😉).



"Challenge accepted" - saas nähdä millainen Kiki-show me kehitetään 😆

Ei kommentteja: