lauantai 4. elokuuta 2018

Rovaniemi (Muurola) ryhmis



Ennen kesälomareissua piti päättää haluanko käydä koirien kanssa loppukesästä jossain näyttelyissä. Pitkän jahkailun jälkeen päätin sitten ilmoittaa ne muutamiin. Tämän päivän ohjelmassa oli sitten Rovaniemen (ts Muurolan) ryhmänäyttely.

Reissuun lähdettiin jo eilen. Ajettiin Pudasjärven ja Ranuan kautta Rovaniemelle. Matkan varrella satoi välillä todella rankasti ja näky (ei pahimman sateen aikaan kun silloin ei näkynyt juuri mitään) muutamia poroja tiellä ja tien vieressä. Näinpä tällä reissulla Kiki näki ensimmäistä kertaa eläissään poroeläimiä ja olihan se aika jännää; ikkunasta piti kurkkia, nousta ikkunaa vasten, syöksyä ikkunalta toiselle - ja haukkua (Nemi avusti poroille kommentoinnissa). Pitkän aikaa sen jälkeen kun poroja ei näkynyt enää missään ja Nemi oli jo laittanut pötköttelemään niin Kiki istui tiitterän näköisenä silmät säihkyen (taisi olla pikkuisen siistimpiä kuin perhoset, ja se on paljon se, pikkukoiran kategoriassa).

Rovaniemellä majoituttiin Scandic Pohjanhoviin, joka oli kivasti joen rannassa joten siitä oli hyvät koirienulkoilutusreitit melkein heti kun hotellin ovesta astui ulos. Ko hotellissa ei oltu ennen yövytty.

Aamupäivällä ajeltiin sitten sinne Muurolaan, kävin ilmoittamassa koirat, ostamassa luettelon ja näyttämässä koirien rokotukset. Sitten takaisin autolle hakemaan koirat (ja Eetu) ja alueelle hengailemaan. Koska tänään piti sataa (enemmän ja vähemmän koko päivän) niin en ollut ottanut ollenkaan kevythäkkejä mukaan -kun oli tarkoitus olla autossa ja tehdä sieltä täsmäisku kehään- enkä myöskään kameraa ... Luettelosta kurkkasin, että kaksi muuta ilmoitettua koiraa oli tulossa Norjasta; kaksi narttua - toinen esiintyisi Nemin kanssa veteraaniluokassa ja toinen oli tulossa hakemaan sertiä avoimessaluokassa. Pähkäilin mitäköhän karvaton Kiki ja höpökarvainen Nemi mahtaisivat saada. Todella mainiota, että Nemillä oli(si) vetluokassa kisakumppani; ei tarvinne jäädä loppukilpailuihin ;-)

Sitä paitsi meillä oli kehän jälkeen jo muuta ohjelmaa, koska Muurolassa asuu ystävä jolla olimme menossa käymään (ja jolla on kolme ruotsinlapinkoiraa) :-)

Kehä meni paremmin kuin hyvin. No joo, koirat voisivat käyttäytyä paremmin ;-) :-D Mutta kumpikaan ei saanut evaa tai hoota tai muuta tylsää arvosanaa. Tuomari tykkäsi tosi paljon Kikistä, joka olisi voinut paremmalla (hiljaisemmalla siis) kehäkäytöksellä pärjätä paremmin. Molemmat saivat erinomaisen ja jopa sa:n ja näihin tuloksiin olin supertyytyväinen. Norjalaisesta avoimen luokan nartusta tuli Suomen valio ja se vetskunarttu oli hienosti rop, rop-vet ja päivän päätteeksi jopa bis3-vet :-)

Lisäksi me voitiin mennä suunnitelman mukaan kaverille kyläilemään ja ehdittiin ihmisten ajoissa ajelemaan takaisin kotiin. Erittäin hyvä (ts erinomainen) päivä siis :-)


"Feminiininen pieni kokoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Erinomaiset pään linjat, hyvä vahva kuono, hyvät silmät ja korvat, hyvä kaulan pituus, jäntevä selkä, kaunis häntä, vielä kevyt runko. Hyvä raajaluuston vahvuus. Liikkuu halutessaan sujuvasti ja rytmikkäästi, riittävällä askel pituudella. Erinomaista laatua oleva kesäturkki, ajoittain äänekäs kehäkäytös."
VAL ERI1 SA PN2

"Erinomaiset linjat, hyvän kokoinen ja hienossa kunnossa esitetty veteraani. Hyvä ilmeinen vahva pää, kauniit silmät, hieman leveälle kiinnittyneet korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Riittävän ylös kiinnittynyt häntä, hyvä rungon malli. Erinomainen raajaluusto, raajoissa hivenen ulkokierteisyyttä, liikkuu hyvin sivulta katsoen. Runsas karvapeite."
VET ERI2 SA PN4

Päivän ruotsinlapinkoirat ja samalla pn-luokka. 

Pn1 (rop, ropvet ja bis3-vet) ja pn3, sert, fi mva
Kuvista kiitos Anna-Mari Pirnekselle :-)


Tuomari oli siis Kirsi Honkanen, jonka kehässä en muista koirieni ennen käyneen.

Ei kommentteja: