tiistai 7. elokuuta 2018

Not the end

Rehellisyys maan perii.

Kuten edellisestä päivityksestä voipi päätellä niin näyttelyharrastuksen mahdollinen loppuminen vaivasi minua. Avasin siitä keskustelun myös faceen. Mutta oikean tiedon ja vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen saisin vain päämajasta eli Kennelliitosta.

Näinpä ollen tartuin härkää sarvista, silläkin uhalla, että laitoin itseni ja koirani vieläkin enemmän tapetille, ja kirjoitin sähköpostin Kennelliiton puheenjohtajalle (siksi hälle kun en löytänyt verkkosivuiltansa oikein ketään muutakaan jolle asia kuuluisi).

Onneksi sain vastauksen jo samanpäivän aikana viestin kirjoittamisesta eli asiaa ei tarvitse murehtia sen pidempään. Vastauksen sain parisenkymmentä minuuttia sitten, Paula Rekirannalta (jolle pj oli forwardoinut viestini).


"Päätös tulee voimaan 1.1.2019 ja aluksi pyritään siihen, että eläinlääkärit ilmoittavat lyhytkalloisten rotujen hengitysoireyhtymän (BOAS) korjaamiseksi tehdyt operaatiot kirjattavaksi jalostustietojärjestelmään. 

 Eli voit jatkaa näyttelyssä käymistä koirasi kanssa."


Huh. Ja kannatti kysyä. Joskus vaan kannattaa nostaa asiat pöydälle heti eikä pyöritellä niitä mielessään (ja muutaman kaverin kanssa) kun ne ei yleensäkään sillä siitä juurikaan kummene.

Ei kommentteja: