Katselin eilen Kikiä kun se touhusi kotona, ja leikin sen kanssa myös, ja mietin, että johan tässä monta kuukautta käytiinkin ryhmätreeneissä. Sain nauttia sellaista koiraelämää. Mutta jos nyt on niin, että Kiki ei sitä kestä -sen kantti ei kestä, se paineistuu siellä eikä kykene mihinkään- niin sitten minun pitää se vain mukisematta niellä. Eipä siinä järkeä ole reeneissä käydä jos koira ei ala millekään, ei pysty eikä kykene.
Tottakait siitä nysväilystäkin pitää osata nähdä, että missä kohdin se on oikeasti pelkopassiivisuuteen pakenemista ja missä kohdin sitten on ylitetty se viiva, että koira uunottaa mua kuusnolla ... Tuolin alla läähättävä koira tuskin uunottaa, mutta hallin mattoa skannaileva koira saattaa kusettaakin ;-)
Johan tässä viime vuosina on tullut opittua, että ei kannata tuudittautua siihen ajatukseen, että totulla tavalla voidaan jatkaa maailman tappiin asti. Ei jatkunut Activen reenit täältä ikuisuuteen ja voipi olla, että tulee Kisma -treeneihinkin stoppi. Mutta voi toki olla, että niihin tulee vain tauko - tämä ilta kertoo jo paljon.
Kuten aiemmin sanottua, niin itseni kannalta mieleisin koirien aktivointitapa on käydä viikkotreeneissä. Mutta koirareenithän ne ovat ennen kaikkea eikä ohjaajan koirasosiaalinen tapaaminen ... joten, aika näyttää. Ei ryhmätreenitä tietenkään jos näyttää siltä että hallissa on Kikin mielestä Ihan Kamalaa.
Pelkoilukin voi olla olematta ikuista, ei voi tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti