sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sunnuntai

Eetu käytti koirat aamulenkillä. Sen jälkeen ne saivat aamuruokansa. Siitä muutaman tunnin päästä kaivoin pitkästä aikaa lautaälypelit esiin ja koirat pelailivat ne läpi, Nemi oivalsi miten vaikemapi versio toimii - Kiki leikki toisella älypelilaudalla.



Jossain vaiheessa päivää käytin koirat takapihalla pissalla. Kiki olisi halunnut leikkiä Nemin kanssa, mutta Nemiä ei kiinnostanut joten se käänteli vaan päätänsä pois päin pikkukoirasta ja torjui leikkimisyritykset.

Päivällä käytin koiria vuoronperään pitkähköllä lenkillä. Kummankin kanssa kävelin palan matkaa yhtä metsäpolkua. Oli ihan hiton kosteaa, taisi sadella hieman vettäkin. Niin ja kylmäkin oli, ensin käytin Kikin lenkillä enkä ollut hoksannut ottaa hanskoja mukaan niin kädet oli ihan jäässä loppumatkasta. Lämpöä taisi olla muutama aste. Päivälenkillä mulla oli mukana nakkipussi, mistä seurasi se, että Kiki kerjäsi nakkeja ensimmäisen puoliskon lenkistä. Jos se käyttäytyy nakinarvoisesti niin palkkailin sitä. Mutta eipä se sitten käynyt pissalla saati kakalla. Lopulta yritin usuttaa sitä kiinnostumaan muustakin kuin nakeista, josta seurasi paskaa syövä koira ... hohhoijaa. Ei käynyt Kiki kakalla sillä lenkillä. Nemi sen sijaan ei ollut niin kiinni namitaskussani kuin mitä Kiki sen lenkillä. Vaikka Nemi sai pari nakkikikkaretta lenkin aikana. Se on ollut aina parempi luopumaan niistä taskunameista (parempi kuin mitä Merri oli tai parempi kuin mitä Kiki on). Kun tultiin takaisin kotipihalle niin tokotemputin Nemiä jonninaikaa.

Noiden lenkkien jälkeen koirat saivat iltaruokansa. Sitten ei tapahtunut muutamiin tunteihin mitään koirajuttuja. Tai mitä nyt Kiki avusti mua nostelemalla lattialta jotain tavaroita. Kympin aikaan käytin ne uudestaan ulkona. Ensin Nemin, joka kävi kakalla ja sitten Kikin joka ei edelleenkään kakannut (mutta söi edelleen pihalla kaikenmoista moskaa).

Kaikkien ulkoilujen jälkeen koirat on pitänyt pestä kun pihalla on märkää ja sotkuista. Nemin pesua kyllä helpottaa selvästi kun ne jalkakarvat on leikattu.

Vielä ennen nukkumaanmenoa laitoin aamuruuat turpoamaan ja annoin Nemille "älä yrjöä aamulla" nappulat ja teetätin koirilla jumppatokotemput. Iltatempputuokio on kyllä nykyään niin rutiinia koirille, että niillä menee pasmat ihan sekaisin jos jostain syystä tempputuokio jää pitämättä.

Ei kommentteja: